Barentsin hiv/aids -ohjelma valmistunut
Barentsin terveys- ja sosiaalialan työryhmä kokoontuu 17.-18. helmikuuta Helsingissä. Kokouksen tärkeimmät aiheet ovat Barentsin alueelle räätälöity hiv/aids-infektion torjumiseen tähtäävä ohjelma ja uudet sosiaalialan hankkeet.
Ohjelma on tehty tiiviissä yhteistyössä Barentsin maiden ja alueiden sekä kansainvälisten toimijoiden kuten WHO:n kanssa. Hiv on levinnyt Barentsin alueella ja erityisesti Luoteis-Venäjällä voimakkaasti. Ohjelman tärkeimmät tavoitteet ovat kansallisen vastuun ja osaamisen lisääminen hiv:n leviämisen torjumisessa, ennaltaehkäisyn tukeminen, sosiaalis-taloudellisten vaikutusten lieventäminen yksilö-, perhe- sekä yhteisötasoilla ja tartunnan saaneiden aseman parantaminen ja hoidon turvaaminen.
Tarkoitus on, että työryhmä hyväksyy ohjelman ja samalla siihen kytkettävien konkreettisten hankkeiden aloittamisen. Näille hankkeille odotetaan osallistuvien maiden ja muiden tahojen rahoitusta. Suomi on rahoittanut hiv/aids- ohjelman suunnittelutyötä.
Muita Barentsin yhteistyön tärkeimpiä kysymyksiä ovat lasten ja nuorten hyvinvointi, lastensuojelu ja vammaisten lasten ja nuorten erityiskysymykset. Helsingin kokouksessa Suomen puolelta esitellään meneillään olevia kahdenvälisiä hankkeita, kuten nuorten huumehanke Murmanskissa, lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämishanke Viipurissa ja Murmanskin alueen lasten ja nuorten hyvinvointihanke sekä vammaisten lasten kuntoutushanke Murmanskissa.
Suomen ja Karjalan kaksivuotisen puheenjohtajuuskauden 2004-2005 tuloksena on tarkoitus aloittaa useita tekijöitä ja sektoreita yhdistävä hiv/aids -ohjelma ja sen alaiset osahankkeet sekä sopia tulevan sosiaalialan hankkeen suuntaamisesta.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Eeva-Liisa Haapaniemi, puh. (09) 160 73926