Palvelusetelin käyttöala laajenee

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009, palvelusetelilaki) mahdollistaa kuntien tai kuntayhtymien (jäljempänä "kunta") harkinnan mukaisesti palvelusetelin käytön kunnan järjestämisvastuulla olevien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistapana. Palveluseteli ei kuitenkaan sovellu käytettäväksi kiireellisissä päivystyspalveluissa tai tahdosta  riippumattomassa hoidossa. Näiden jälkeen toteutettavassa jatkohoidossa voitaisiin palveluseteliä kuitenkin käyttää yhtenä mahdollisena jatkohoidon järjestämistapana. Yhtä aikaa palvelusetelilain kanssa annetulla sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muutoksella (734/1992, asiakasmaksulaki) poistettiin kytkös palvelusetelin omavastuuosuuden ja asiakasmaksun välillä.

Kaste-ohjelmassa palvelusetelin käytön laajentaminen on yksi toimenpiteistä, jolla vahvistetaan asiakkaan ja potilaan (jäljempänä "asiakas") asemaa osana sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuutta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön (StVM 14/2009 vp) mukaan palvelusetelin käyttöönotto on kunnille vapaaehtoista. Käyttöönotosta päätettäessä tulee harkita setelin soveltuvuus erilaisten palvelujen ja asiakasryhmien osalta sekä toteuttaa käyttöönotto suunnitellusti ja hallitusti.  Palvelusetelilaki helpottaa palvelusetelin käyttöönottoa selkeyttämällä sen myöntämiseen liittyviä toimintakäytäntöjä sekä eri osapuolten rooleja ja vastuita palveluseteliä käytettäessä. Laissa asetettu informointivelvoite edellyttää kunnalta sitä, että asiakas saa tiedon kunnan hyväksymästä järjestämistavasta tuottaa palveluita palveluseteliä käyttämällä. Palvelusetelilaki on yleislakina voimassa kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, lukuun ottamatta kotipalveluissa ja -sairaanhoidossa käytettävien palvelusetelien arvon määräytymisestä annettuja erityissäännöksiä, jotka jäävät voimaan entisen sisältöisinä.

Muun muassa väestön ikääntymisen mukanaan tuoma haaste palvelutarpeen kasvun kautta tulee edellyttämään palvelujen tuotantotapojen kehittämistä julkisen, yksityisten yritysten  ja kolmannen  sektorin tiiviissä yhteistyössä. Kuntien järjestämisvastuulle kuuluvia palveluja antavat palvelujen tuottajat voivat kehittyessään synnyttää alueellaan myös uutta elinkeinotoimintaa ja vahvistaa alueen elinkeinopohjaa. Palvelusetelin käyttö on hallinnollisesti kevyin käytettävissä oleva järjestämistapa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyölle. Yhteistyökumppaneina toimivien palvelujen tuottajien hyväksymisessä ei edellytetä käytettäväksi samanlaista tarjousvertailumenettelyä, joka on käytössä julkisten hankintojen osalta.

Palvelusetelin käyttöönoton yleisinä tavoitteina on:

Palveluseteliä koskevilla menettelysäännöksillä selkeytetään ja yhdenmukaistetaan palveluseteliä koskevia käytäntöjä. Yhdenmukaistaminen tukee   monituottajuuteen perustuvan mallin käyttöönottoa. Vuonna 2007 tehdyn selvityksen ( Volk & Laukkanen 2007, s. 39) mukaan yhdeksi esteeksi palvelusetelin käytön laajenemiselle nähtiin se, ettei sen käyttöä ohjata riittävästi lain tasolla.

Tutkimusten [Karjalainen (2009) ja Kulp et al. (2006)] mukaan palveluiden kilpailuttaminen tuo järjestämistapana  keskimäärin noin 40 - 60 prosentin suuruiset säästöt sellaiseen järjestämistapaan verrattuna, jossa hankintamenettelyä ei järjestetä. Hankintakustan-nukset ovat keskimäärin 2 - 4 prosenttia hankintojen kokonaisarvosta. Palvelusetelillä voidaan entisestään  pienentää näitä palveluiden järjestämisen hallintokustannuksia hankintamenettelyyn verrattuna. Hallintokustannusten säästö johtuu siitä, että palvelujen tuottajien hyväksymismenettely on menettelynä yksinkertaisempi ja edullisempi kuin hankintamenettely. Hyväksymismenettelyssä kunnalle syntyy hallintokustannuksia:

Lakia sovelletaan kuntien järjestämiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Palveluseteliä ei siten voi soveltaa toisen kunnan tuottamien palvelujen hankkimiseen. Hyväksymisluetteloon sisällytettävän palvelujen tuottajan tulee olla kaupparekisteriin kaupparekisterilain (129/1979) 3 §:n mukaisesti rekisteröitäviä yksityisiä, ei julkisoikeudellisia, toimijoita. Myös uskonnonvapauslain (453/2003) 7 §:ssä tarkoitetut yhdistys-, osakeyhtiö-, osuuskunta- tai säätiömuodossa toimivat rekisteröidyt uskonnolliset yhteisöt voidaan luokitella palvelusetelilain tarkoittamiksi yksityisiksi palvelujen tuottajiksi.

Palveluseteliä voidaan käyttää järjestämistapana kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta poisluettuna palvelut, joissa asiakkaan ei ole mahdollista valita itse palvelua tai palvelujen tuottajaa. Tällaisia palveluita voivat olla välittömän hoidon tai huollon tarpeessa olevan asiakkaan kiireellinen hoito tai sosiaalihuollon palvelut taikka asiakkaan tahdosta riippumaton hoito. Seteli ei sellaisenaan sovellu myöskään työterveyshuollon palvelujen järjestämiseen, koska sen järjestäminen on työnantajan vastuulla ja siihen liittyvät korvaukset rahoitetaan työtulovakuutuksesta.

Palvelusetelin käyttöönotto edellyttää toimivia palvelumarkkinoita. Kunnat tuottavat edelleen yli 70 prosenttia sosiaali- ja terveyspalveluista, vaikka yritysten ja järjestöjen tuottamien palvelujen osuus on viime vuosina jonkin verran kasvanut.

Erityisesti väestön ikääntymisestä seuraavan palvelutarpeiden kasvun tyydyttäminen edellyttää palvelujen tuotantotapojen kehittämistä julkisen ja yksityisen sektorin tiiviissä yhteistyössä. Kuntien järjestämisvastuun piiriin kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja tuottava yksityinen sektori voi kehittyessään synnyttää alueellaan myös uutta elinkeinotoimintaa ja vahvistaa alueen elinkeinopohjaa. Hyvinvointiteknologia tai hyvinvointimatkailu ovat esimerkkejä toimialojen rajapinnoissa syntyvistä uusista, kasvun ja kansainvälistymisen mahdollisuuksia omaavista aloista.

Sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva lainsäädäntö ja kuntien järjestämisvastuu luo alalle monista muista toimialoista poikkeavat rakenteet ja toiminnan edellytykset. Tämä on myös osaltaan vaikuttanut palvelumarkkinoiden muita aloja hitaampaan kehitykseen.

Palvelumarkkinoiden kehittäminen edellyttää palvelustrategioita, joissa järjestämisvastuun kantaja selkeästi määrittelee palvelujen laatua, vaikuttavuutta ja saatavuutta sekä palvelujen tuottamistapoja ja eri tuottajien  rooleja koskevat tavoitteet. Voidakseen suunnitella toimintaansa tai sen laajentamista palvelujen tuottajien on voitava ennakoida pitkäjänteisesti kunnan toimenpiteitä koskien erityisesti palvelujen hankintaa ja palvelusetelin käyttöä.

Palvelustrategia on myös peruste kunnan tai seudun elinkeinopolitiikasta vastaavalle toimijalle kehittää sosiaali- ja terveyspalvelualan yritystoiminnan edellytyksiä ja huolehtia alan yrityspalveluista osana seudullista yrityspalvelua. Elinkeino-organisaatioissa on myös kunnan sosiaali- ja terveystoimen asiantuntijuutta täydentävää osaamista koskien alan yrittäjien liiketoimintaa ja palvelujen toimitusvarmuuden edellytyksiä.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen elinkeinopoliittisessa kehittämisessä ja yrityspalvelujen tuottamisessa keskeisiä toimijoita alueilla (kunnat, seudut, maakunnat) ovat seudullisten yrityspalvelujen verkoston toimijat. Näitä toimijoita ovat seudulliset elinkeinoyhtiöt, uusyrityskeskukset, työ- ja elinkeinotoimistot, työ- ja elinkeinokeskukset (TE-keskukset) ja Finnvera. Ne antavat apua mm. viranomaismuodollisuuksiin liittyvissä menettelyissä, yrityksen perustamista, liiketoiminnan kannattavuutta ja yrityksen kehittämistä koskevassa suunnittelussa sekä yritysrahoituksen selvittämisessä. TE-keskuksissa sosiaali- tai terveyspalvelualan yritystoiminnan erityiskysymyksiä varten on asetettu toimialaverkosto, josta vastaa Etelä-Savon TE-keskus. Aluetasolla seudullisten elinkeino-organisaatioiden alan erityisosaaminen vaihtelee sen mukaan, millaiseksi kehittämisen painopistealueeksi sosiaali- ja terveysala on seudun elinkeinopolitiikassa määritelty.

Sosiaali- ja terveyspalvelualan kehittämisen asiantuntijoina toimivat ammattikorkeakoulut alueellisina osaamiskeskittyminä. Ammattikorkeakoulujen yhteydessä toimii myös yrityshautomoja. Osaamiskeskittymät toimivat alueellaan yhteistyössä mm. TE-keskusten ja muiden yrityspalvelutoimijoiden kanssa sekä tarjoavat niiden muodostaman verkoston kautta asiantuntemustaan myös oman alueensa ulkopuolelle.

Sosiaali- ja terveyspalvelualan neuvontapalveluita ollaan myös kehittämässä. Vuonna 2010 valmistuu valtakunnallinen sosiaali- ja terveyspalveluportaali, joka jakaa tietoa eri kuntien tarjoamista palveluseteleistä, niiden käyttömahdollisuuksista sekä niillä hankittavien palveluiden hinnasta ja laadullisista ominaisuuksista. Neuvontapalvelun tai -portaalin kautta  aloittava palvelujen tuottaja saa viestintäkanavan ilmoittaa kuluttajille tarjoamistaan palveluista. Eri puolilta Suomea löytyvistä kuluttajille suunnatuista neuvontapalveluista todettakoon esimerkkeinä mm. Klemmari, PalveluSantra ja PidäHuolta -palvelut.

Esimerkkejä ja kokemuksia palvelusetelin käytöstä on hyödynnettävissä esimerkiksi seuraavista kaupungeista: Helsinki, Lahti, Hämeenlinna ja Jyväskylä. Ne ovat jo käyttäneet palveluseteliä mm. palveluasumisessa ja kotipalveluissa.

Kunnan tulee tehdä päätökset palvelusetelin käyttöönotosta; määrittää palvelut, joissa palveluseteliä käytetään; ja hyväksyä palvelujen tuottajat. Myönnettäessä palveluseteliä yksittäisille asiakkaille kunnan tulee noudattaa asiakkaan asemasta annettua:

Palveluseteli toimii parhaiten sellaisten asiakkaiden osalta, joilla on riittävä toimintakyky palvelujen hankkimiseen palveluseteliä käyttämällä.  Jos asiakas ei sairauden (esim. dementian), henkisen toimintakyvyn vajavuuden (esim. kehitysvamman) tai muun syyn vuoksi pysty palvelusetelin käyttöön, asiakkaan edun mukaista voisi olla neuvotella hänelle muulla tavoin järjestettävistä palveluista. Asiakkaan edustajasta säädetään asiakaslain 9 §:ssä, potilaslain 6 §:n 2 ja 3 momentissa, täysi-ikäiselle määrätystä edunvalvojasta holhoustoimesta annetun lain 42 §:ssä sekä edunvalvojan sijaisesta eturistiriitatilanteessa kyseisen lain 11 §:ssä.

Palvelusetelin fyysistä muotoa ei ole rajoitettu. Sen muotona voi olla esimerkiksi viranomaispäätös, painettu seteli, monistettu ostokuponki, pankkikortin tapainen sirukortti tms. sitoumuksen kohteena olevan maksun välittämiseen käytettävä asiakkaalle luovutettava todistus maksusitoumuksen olemassaolosta.

Vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan ( Volk & Laukkanen 2007 s. 21 ja 36) noin 90 prosenttia palveluseteliä käyttävistä kunnista käytti tuottajien valinnassa hyväksymismenettelyä. Tutkimuksen mukaan hyväksymismenettelyn etuna pidettiin sitä, ettei palvelujen tuottajia tarvinnut kilpailuttaa ostopalveluiden tapaan (s. 71). Palvelusetelilaki mahdollistaa edelleen myös sen toimintatavan, että kunta käyttää palvelujen tuottajien valintaan kilpailuttamista tilanteessa, jossa se katsoo saavuttavansa sillä jotain erityishyötyä hyväksymismenettelyyn verrattuna.

Palvelusetelilain 5 §:ssä säädetään palvelusetelin käytöstä sosiaali- ja terveyspalveluissa ja yksityisille palvelujen tuottajille asetettavista hyväksymisedellytyksistä. Hyväksymispäätöksellään kunta rajaa ne yksityiset palvelujen tuottajat, joilta hankittaviin palveluihin palveluseteliä voidaan käyttää. Kunta voi hyväksyä yksityiset luvan- tai ilmoituksenvaraiset palvelujen tuottajat, jotka jo lähtökohtaisesti täyttävät seuraavat ehdot:

Lisäksi kunta voi asettaa hyväksymistä hakevalle palvelujen tuottajalle kunnan erikseen asettamia asiakkaiden tai asiakasryhmien tarpeisiin, palvelujen määrään tai laatuun tai kunnan olosuhteisiin liittyviä taikka muita vastaavia vaatimuksia. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön (StVM 14/2009 vp) mukaan tällaiset kunnan erikseen palvelujen tarjoajille asettamien vaatimusten tulee olla avoimia ja syrjimättömiä sekä perustuttava puolueettomasti arvioitavissa oleviin vaatimuksiin.

Palvelusetelillä asiakkaan asema vahvistuu, koska asiakkaalla on vahvempi asema tuottajavalinnassa ja palvelun sisällöstä päättämisessä kuin muissa kunnan järjestämisvastuun piirissä olevissa palveluissa. Palvelusetelin avulla asiakas valitsee vapaasti haluamansa palvelujen tuottajan kunnan hyväksymisluetteloon merkittyjen palvelujen tuottajien joukosta. Asiakkaalla ei kuitenkaan ole oikeutta saada haluamaansa palvelua järjestettäväksi palvelusetelillä, vaan järjestämistavan valinta kuuluu kunnan päätösvaltaan.

Palvelusetelilain 6.1 §:n mukaan asiakkaalla (tai erityistilanteessa hänen edustajalla) on oikeus kieltäytyä palvelusetelin vastaanottamisesta. Kieltäytymisoikeus suojaa niin sanottujen haavoittuvien asiakasryhmien asemaa. Palvelusetelin käyttöön liittyvä valinnanvapaus edellyttää kykyä palvelun laatua koskevaan arviointiin ja tuottajavalintaan; palvelun sisällöstä päättämiseen; sekä kykyä erityisesti ongelmatilanteisiin liittyvään asiakastyytyväisyyden ilmaisemiseen. Haavoittuvien asiakasryhmien edustajat ja muut asiakkaat voivat kieltäytymisoikeutensa kautta päästä kunnan muulla tavalla järjestämään palveluun. Kieltäytymällä palvelusetelin vastaanottamisesta asiakas voi välttyä joko siltä vaivannäöltä, joka valinnanvapauden käyttämiseen saattaa liittyä; taikka taloudelliselta lisäpanostukselta, jonka hänen vastattavakseen jäävä omavastuuosuus merkitsisi vastaavasta julkisesta palvelusta perittävään asiakasmaksuun verrattuna.

Ennen setelin myöntämistä järjestämisvastuussa oleva kunta arvioi palveluseteliä hakevan asiakkaan palvelun tarpeen. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön on yhteisymmärryksessä asiakkaan tai tämän edustajan kanssa tarvittaessa laadittava tutkimusta, palvelua, hoitoa, kuntoutusta tai lääkinnällistä kuntoutusta koskeva suunnitelma tai muu vastaava suunnitelma. Asiakkaalle palvelutarpeen tyydyttämiseksi suunniteltu  palvelu tulee sisällyttää tähän suunnitelmaan. Ammattihenkilö suorittaa palvelutarpeen arvioinnin ja tekee suunnitelmaan sisällytettävän palvelun valinnan palvelutarpeen arviointia ja palvelujen sisältöä koskeviin suosituksiin, asiakkaan yksilölliseen elämän tilanteeseen ja palvelun tarpeeseen perustuen. Kunnan järjestäessä asiakkaalle sosiaalihuoltoa sen on tehtävä hallintopäätös annettavan sosiaalihuoltoa koskevan palvelun sisällöstä ja päätökseen on liitettävä oikaisuvaatimusosoitus muutoksenhakua varten.

Asiakkaan palvelusetelistä päättäessä kunnan on informoitava asiakasta palvelusetelin arvosta, omavastuuosuuden arvioituun suuruuteen vaikuttavista tekijöistä ja vastaavanlaisen julkisen palvelun asiakasmaksusta. Koska lopullisen omavastuuosuuden suuruus riippuu asiakkaan tekemästä tuottajavalinnasta, niin lopullista omavastuuosuutta ei ole mahdollista ilmoittaa tässä vaiheessa. Omavastuuosuuden arvioitu suuruus tulee ilmoittaa hyväksymislistaan merkittyjen palveluhintojen ja palvelusetelin arvon perusteella, esim. omavastuuosuushaarukkana alimman ja korkeamman hinnan mukaisesti. Kunnan tulee esitellä eri järjestämisvaihtoehdot tasapuolisesti ja valita asiakkaan edun kannalta paras järjestämistapa. Kunta voi lisäksi tukea palvelusetelin käyttöä tehostamalla asiakkaiden ohjausta ja neuvontaa.

Asiakkaan ja palvelujen tuottajan välille syntyy yksityisoikeudellinen palvelusopimus, joka pohjautuu kunnan hyväksymispäätöksessään palvelujen tuottajalle asettamaan palvelunkuvaukseen ja -ehtoihin. Palvelusetelillä hankkimiinsa palveluihin tyytymätön asiakas voi:

Kun huomioidaan se, että valitusprosessi kuluttajariitalautakunnassa tai riita-asia tuomioistuimessa voi kestää jopa vuosia, niin kunta ei voi vapautua palvelun järjestämisvastuustaan pelkästään sillä, että asiakas on riitauttanut palvelusopimuksensa. Jos asiakkaan palvelutarve on edelleen joko kokonaan tai osittain täyttämättä, niin kunnan tulisi täyttää loppuosa palvelutarpeesta joko ohjaamalla asiakas uudelle palvelujen tuottajalle tai kunnan muilla tavoin järjestämän palvelun avulla. Sitten kun lautakunta antaa suosituksen tai tuomioistuin ratkaisun riita-asiassa, niin kunta saa joko hyvityksen riitautetusta osasta palveluseteliä tai sitten joutuu korvaamaan sillä palvelujen tuottajalle palvelusta aiheutuneita kustannuksia. Ennen kuin riidan lopputulema on selvillä, niin kunnan tulisi jatkaa toimenpiteitä palvelutarpeen täyttämiseksi, jotka sille palvelujen järjestämisvastuussa olevana kuuluvat.

Asiakasmaksulain muutoksella palvelusetelin omavastuuosuutta koskeva sääntely on irroitettu asiakasmaksujärjestelmästä. Poikkeuksena tästä ovat eräät asiakasmaksulain 4 ja 5 §:ssä maksuttomiksi säädetyt palvelut, joissa kytkentä asiakasmaksujärjestelmään palvelusetelilaissa säilytettiin. Riippumatta siitä, onko palvelusta perittävä maksu asiakasmaksujärjestelmässä tasasuuruinen tai tulosidonnainen, kunta voi myöntää kunkin palvelun palvelukohtaisen palvelusetelin joko:

Palvelusetelin tulee olla määrältään kohtuullinen. Kunta voi palvelusetelin arvon kohtuullisuutta arvioitaessa ottaa huomioon muun muassa seuraavia näkökohtia:

Mikäli palvelusetelin arvon kohtuullisuus ei yksittäistapauksessa tietyn asiakkaan osalta täyty, niin kunnan tulee korottaa palvelusetelin arvoa. Arvon korottamisesta on tehtävä hallintopäätös, johon tulee liittää oikaisuvaatimusosoitus. Korottamista koskeva päätös on tehtävä silmällä pitäen sitä, että asiakkaalle maksettavaksi jäävä omavastuuosuus ei saa:

Arvon määräytymisessä poikkeuksena ovat asiakasmaksulaissa maksuttomaksi säädetyt sosiaali- tai terveydenhuollon palvelut, joiden osalta palvelusetelin arvon tulee kattaa koko palvelun hinta. Näitä palveluja antavia palvelujen tuottajia hyväksyessään, kunta voi asettaa hyväksymisedellytykseksi tietyn enimmäishintaehdon, joka rajaa kunnan taloudelliset resurssit huomioituna tarpeettoman kalliit palvelut palvelusetelin käyttöalan ulkopuolelle.

Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden hankintaan tarkoitetun palvelusetelin arvon tulee olla sellainen, että sillä voi hankkia asiakkaan yksilöllistä tarvetta vastaavan tavanomaisen apuvälineen. Näin esimerkiksi syöpää sairastavalle peruukin hankintaan myönnettävän palvelusetelin arvon tulisi asettaa niin korkeaksi, että sillä pystyy hankkimaan tavanomaisen tekokuituperuukin. Tällöin asiakas voi oman valintansa mukaan päättää siitä, käyttääkö hän setelin tekokuidusta vai kalliimmasta luonnonkuidusta valmistetun peruukin hankintaan.

Palvelusetelilain palvelusetelin arvon määräämistä koskeva säännös ei koske jatkuvasti ja säännöllisesti annetun sosiaalihuollon kotipalvelua eikä kotisairaanhoitoa. Näistä kotipalveluun myönnettävän palvelusetelin arvosta säädetään sosiaalihuoltolain (710/1982, SHL) 3a luvussa ja kotisairaanhoidosta kansanterveyslain (66/1972) 20 §:ssä. SHL 29 b §:n mukaan kotipalveluista annettavan palvelusetelin arvo määräytyy tuloperusteisesti noudattaen pykälässä esitettyä laskentataulukkoa ja 29 c - f §:ssä esitettyä tulokäsitettä. Kansanterveyslain 20 §:ssä on kotisairaanhoitoa koskien viittaussäännös SHL 3 a luvun arvonmääräytymissäännöksiin.

Asiakkaan maksamaa omavastuuosuutta ei lain mukaan luokitella:

Jos asiakkaan ja palvelujen tuottajan sopima hinta palvelusta on pienempi kuin palvelusetelin arvo, kunta on velvollinen suorittamaan palvelujen tuottajalle enintään asiakkaan ja palvelujen tuottajan sopiman hinnan.

Terveydenhuoltona tapahtuvasta palvelujen ja palveluihin liittyvien tavaroiden myynnistä ei arvonlisäverolain (1501/1993) 34 §:n eikä sosiaalihuoltona tapahtuvasta myynnistä 37 §:n mukaan suoriteta arvonlisäveroa.

Kunnan on tulosidonnaista palvelusseteliä käytettäessä tehtävä hallintopäätös setelin arvon määräytymisestä, johon on myös liitettävä oikaisuvaatimusosoitus. Kunnan on annettava hallintopäätös asiakkaan hakemaan palvelusetelin arvon korottamiseen ja annettava siitä oikaisuvaatimusosoitus. Palvelusetelilain 13 §:n mukaan asiakas voi hakea oikaisua järjestämisvastuussa olevalta kunnan toimielimeltä 14 päivän kuluessa palvelusetelin arvon määräytymistä tai korottamista koskevan päätöksen tiedoksiannosta. Toimielimen oikaisuvaatimuksesta antamaan päätökseen voi tämän jälkeen, 30 päivän kuluessa tiedoksiannosta, hakea muutosta hallinto-oikeudelta hallintolainkäyttölain (586/1996) mukaisesti.

Kunta on palvelusetelilain 11 §:n mukaan palvelusetelillä järjestettävissä palveluissa syntyvien asiakasasiakirjojen rekisterinpitäjä. Palveluseteliä käytettäessä tekninen rekisterinpito voidaan antaa palveluseteliä koskevassa asiakassuhteessa yksityisen palvelujen tuottajan hoidettavaksi. Kunta voi tällöin jo hyväksymisedellytyksissä täsmentää palvelujen tuottajalle asiakkaiden henkilötietojen tekniseen rekisterinpitoon liittyviä velvoitteita. Hyväksymisedellytyksissä tulisi selkeästi vaatia hyväksymismenettelyyn osallistuvia hakemuksessaan, kirjallisesti ja yrityksen asianmukaisen nimenkirjoittajan vahvistamana, ilmoittamaan se, että yritys täyttää kaikki kunnan tekniselle rekisterinpidolle asettamat vaatimukset.

Rajanveto lakisääteisen julkisen tehtävän järjestämisestä syntyvien asiakirjojen ja asiakkaan yksityisestä toimeksiannosta yksityisen palvelujen tuottajan kanssa laadittujen asiakirjojen välillä ratkeaa asiakkaalle tehdyn palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Jos palveluseteli on myönnetty esimerkiksi hampaan paikkaamista varten, niin kunta on asiakastietojen rekisterinpitäjä siitä huolimatta, että asiakas käyttää valinnanvapauttaan  paikkauksen kanssa hoidolliselta lopputulokselta samanarvoisten toimenpiteiden valinnassa. Koska toimeksiantajana hammasta koskevassa hoidossa on kunta, niin rekisterinpitäjänä on kunta eikä toimenpiteen toteuttanut yksityinen palvelujen tarjoaja.

Tilanne on erilainen, jos asiakkaalle on tehty palvelutarpeen arviointi ja identifioitu tarve palveluasumiseen. Tässä tilanteessa kunnalla ei ole oikeutta saada rekisterinpitäjänä tietoa niistä palveluista, joita asiakas on hankkinut omakustanteisesti ja jotka eivät sisälly asiakkaalle tehtyyn hoitosuunnitelmaan. Jos palveluasumisyksikön asukas tällöin esimerkiksi tilaa kotisairaanhoidon palvelua, jonka rahoittamiseen kunta ei millään tavalla osallistu, niin rekisterinpitäjänä toimii yksityinen kotisairaanhoidon ammattihenkilö, jolla ei ole lakisääteistä velvoitetta tai oikeutta tallentaa hoitotietoa kunnan potilasrekisteriin. Rajanveto rekisterinpidossa ratkeaa tällöin sen mukaan kenen toimeksiannosta palvelua koskeva hankinta on tehty:

Kunnalla on valtionosuuslain 4 §:n 3 momentin mukaan velvollisuus varmistaa, että palvelut, niiden järjestämistavasta riippumatta, vastaavat sitä tasoa, joka vastaavalta kunnalliselta toiminnalta edellytetään. Kunnan tulee valvoa kaikkien järjestämisvastuullaan olevien palveluiden laatua palvelujen tuottamisen yhteydessä, esimerkiksi keräämällä asiakaspalautetta kunnan omalle tuotannolle ja yksityisille palvelujen tuottajille yhtenäistä palautelomaketta käyttämällä tai vertaamalla palvelujen tuottajia erilaisten laatuindikaattoreiden avulla.

Sosiaali- ja terveysministeriö laatii yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön,  Suomen Kuntaliiton sekä yrittäjiä ja asiakkaita edustavien järjestöjen kanssa  laajemman oppaan palvelusetelin käytöstä. Uusi opas täydentää vuonna 2005 julkaistua Palveluseteli: käyttöopas kotipalveluihin (STM:n oppaita 1/2005) opasta. Vanhempaa opasta sovellettaessa on kuitenkin huomioitava se, että oppaassa viitatut palvelusetelin arvon määräytymiseen liittyvät tulorajat ovat muuttuneet julkaisemisajankohdan jälkeen SHL 29 b §:ään tehdyillä muutoksilla. Valmisteilla olevassa uudessa oppaassa tullaan käsittelemään tarkemmin palveluseteliä koskevan lainsäädännön soveltamiseen liittyviä kysymyksiä ja siihen tullaan mahdollisuuksien mukaan liittämään tietoa uuden lainsäädännön ensimmäisistä palvelusetelimalleista. Sosiaali- ja terveysministeriö tulee myös seuraamaan ja arvioimaan uuden lainsäädännön toteutumista.

Lakimies Markku Litola, puh. (09) 160 74205
Ylitarkastaja Hanna Nyfors (09) 160 74348
Lääkintöneuvos Anne Nordblad, puh. (09) 160 73240
Neuvotteva virkamies Anne-Mari Raassina, puh. (09) 160 74438

Kunnat ja Suomen kuntaliitto
Lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot
TE-keskukset
Uusyrityskeskukset
SEKES Ry ja kaikki Suomen yrityshautomot