Aloittavien yrittäjien eläkevakuutusmaksuihin korotus
Hallitus esittää muutoksia yrittäjän eläkelakiin. Ehdotettu muutos koskisi yritystoiminnan aloittavan yrittäjän työeläkevakuutusmaksun määräytymisperusteita.
Esitetyn lakimuutoksen perusteella yritystoiminnan aloittavat yrittäjät maksaisivat 78 prosenttia normaalista työeläkevakuutusmaksusta yrittäjätoiminnan 48 ensimmäiseltä kuukaudelta. Nykyinen prosenttimäärä on 75. Käytännössä tämä tarkoittaisi keskimäärin 130 euron vuosittaista korotusta aloittavien yrittäjien työeläkevakuutusmaksuun.
Muutos vähentäisi yrittäjien eläkelakiin liittyviä valtion kustannuksia. Valtio rahoittaa yrittäjäeläkkeet siltä osin kuin vakuutusmaksut eivät riitä eläkkeiden kustannuksiin. Vuonna 2013 säästövaikutus olisi 1,3 miljoonaa euroa. Voimaantulon jälkeen vaikutus kasvaisi. Muutos olisi täysimääräisesti voimassa vuonna 2017, jolloin valtion säästöt olisivat 5,6 miljoonaa euroa.
Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle maanantaina 17. syyskuuta. Esitys liittyy valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2013, ja se koskee niitä yrittäjiä, jotka aloittavat yrittäjätoiminnan lain voimaantulon jälkeen.
Lisätietojaylimatemaatikko Mikko Kuusela, p. 0295 163 182, [email protected]
Muualla palvelussamme