Alkoholipoliittiset asiakirjat
Alkoholi on merkittävä kansanterveysongelma kaikissa Euroopan maissa. Alkoholi todetaan myös kansallisessa terveysprojektissamme suomalaisten pahimmaksi yksittäiseksi terveyttä vaarantavaksi aineeksi. Alkoholista aiheutuvien sosiaali- ja terveyshaittojen vähentäminen onkin Euroopan maiden yhteinen tavoite. Alkoholipoliittisen ajattelun yhtenäistyminen sekä Euroopan integraation syveneminen ja laajentuminen asettavat myös suomalaiselle alkoholipolitiikalle uusia haasteita. "Eurooppalainen alkoholipolitiikka: Suomen, EU:n ja Maailman terveysjärjestön WHO:n Euroopan aluetoimiston keskeiset alkoholipoliittiset asiakirjat" julkistettiin IX Valtakunnallisilla Päihdepäivillä 10.9.2002 Helsingissä.
Asiakirjoihin on kirjattu eettisiä periaatteita, tavoitteita ja strategioita, joita voivat hyödyntää niin Euroopan maat omissa alkoholiohjelmissaan kuin paikallisetkin toimijat alkoholihaittojen vähentämiseksi tekemässään työssä. Eurooppalainen alkoholipolitiikka -julkaisussa on selvästi nähtävissä Euroopan maiden yhdensuuntaiset alkoholipoliittiset tavoitteet. Ne kohdistuvat alkoholista aiheutuvien haittojen ehkäisyyn, vähentämiseen ja lievittämiseen sekä hoidon hyvään saatavuuteen. Erityisenä huolenaiheena niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa on, kuinka suojella lapsia ja nuoria alkoholinkäytöltä.
Julkaisu sisältää kansallisen alkoholiohjelman "2000-luvun alkoholiohjelma: Yhteistyötä ja vastuuta" lisäksi Euroopan alkoholiohjelman 2000-2005, WHO:n Euroopan aluetoimiston alkoholiasioiden peruskirjan, Nuoret ja alkoholi- julistuksen, Teknisen asiantuntijakokouksen julistuksen Maailman terveysjärjestölle koskien nuorille suunnattua alkoholin markkinointia ja myynninedistämistä, Euroopan unionin neuvoston suosituksen lasten ja nuorten alkoholinkäytöstä sekä Euroopan unionin neuvoston päätelmät yhteisön strategiasta alkoholiin liittyvien haittojen vähentämiseksi.
Eurooppalainen alkoholipolitiikka: Suomen, EU:n ja WHO:n Euroopan aluetoimiston keskeiset alkoholipoliittiset asiakirjat alkoholitoimijoiden käyttöön (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2002:18) Julkaisua myy Edita, se on luettavissa myös sosiaali- ja terveysministeriön kotisivuilla www.stm.fi, ks. julkaisut.
Lisätietoja antavat: 2000-luvun alkoholiohjelman avustaja Auli Sarvikivi, puh. 040-5038777 ja koordinaattori Kari Haavisto puh. 040-7465955.
> Eurooppalainen alkoholipolitiikka