Alkoholin haittavaikutukset Pohjoisen ulottuvuuden asialistalle
Pohjoisen ulottuvuuden sosiaali- ja terveyskumppanuuden ensimmäinen ministeritason kokous pidetään tiistaina 14. joulukuuta Tallinnassa. Ministerikokouksen pääteemoja ovat alkoholin ja tupakan aiheuttamat kansanterveydelliset ja taloudelliset haitat. Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä alustaa kokouksessa Suomen alkoholipolitiikasta. Hän painottaa, että kansallisten toimien lisäksi tarvitaan alueellisia ja kansainvälisiä toimia alkoholihaittojen torjumiseksi. Mm. Maailman terveysjärjestön (WHO) ja EU:n toiminta alkoholista johtuvien haittojen vähentämiseksi tukee kansallisia ohjelmia.
Viisitoista maata ja kahdeksan kansainvälistä järjestöä hyväksyivät Pohjoisen ulottuvuuden sosiaali- ja terveyskumppanuuden 2003 Oslossa. Kumppanuuden ensimmäiseksi painopistealueeksi on määritetty taistelu hiv/aids-ongelmaa vastaan. Barentsin alueen sosiaali- ja terveysyhteistyössä kehitellään parhaillaan Suomen vetovastuulla monialaista hiv/aids-hanketta Luoteis-Venäjälle. Tavoitteena on, että hanketta voidaan myöhemmin soveltaa muuallakin Venäjällä.
Kumppanuuteen on perustettu kolme työryhmää, jotka ovat hiv/aids-, vankilaterveys- ja perusterveydenhuoltotyöryhmät. Tallinnan kokouksen yhteydessä järjestetään myös oheisseminaareja. Niiden aiheita ovat: ihmiskauppa, perusterveydenhuolto, vankien terveys, hiv/aids- ja sukupuolitaudit, kroonisetkansantaudit, terveelliset elämäntavat sekä Itämeren terveydenhuollon koulutusverkosto.
Suomi on jo aloittanut EU:n Pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman uudistuksen valmistelun. Uudistetusta toimintaohjelmasta sovittaneen Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella 2006.
Lisätietoja antavat: Seija Saana, neuvotteleva virkamies, puh. (09) 160 73168, sähköposti [email protected]; Eeva-Liisa Haapaniemi, projektipäällikkö, puh. (09) 160 73926, sähköposti [email protected]