Köyhän lapsen elämä on pienestä kiinni

Sosiaalipolitiikan tutkija Anna-Maria Isola haluaa vaikuttaa siihen, että köyhien perheiden asemaa parannetaan ja niiden määrä vähenee.

”Tiedän pystyväni parempaan, mutta olen kuin hämähäkin seittiin jäänyt hyönteinen. Mitä enemmän pyristelen, sitä pahemmin takerrun toivottomuuden verkkoon. Odotanko kuolemaa ja vapauttavaa pistosta vai olisiko sittenkin toivoa paremmasta?” kirjoitti yksi köyhä ihminen, jonka kokemuksia Anna-Maria Isola analysoi.

– Vertaus hämähäkin verkkoon juuttumisesta – oman voiman ja olosuhteiden välisestä yhteydestä – on osuva, köyhyystutkija kommentoi.

Jos hyvin köyhään perheeseen syntyneen lapsen elämä etenee alusta lähtien ulkopuolelta tulevien pakkojen ehdoilla, ihminen lannistuu helposti.

Lapsen aika – Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040 -raportti toteaa, että lasten hyvinvointi on riippuvainen vanhempien hyvinvoinnista. Sen takia vanhemmuuden tuki tulisi olla osana lapsistrategiaa.

– Osa lapsiperheköyhyydestä on sellaista, että vain tulonsiirrot purevat siihen, Isola sanoo.

Piiska ei paljon auta

Yhteiskuntapolitiikan alalta väitöskirjansa tehnyt valtiotieteen tohtori Anna-Maria Isola huomauttaa, ettei köyhää auta välttämättä eteenpäin yhteiskunnan tarjoama piiska, jonka tavoitteena on saada henkilö luopumaan oletetusta laiskuudestaan.

– Motivaation tai tahdon herättäminen on hyödyllisempää. Ihmiselle on tärkeää kokea olevansa yhteiskunnan merkityksellinen osanen, joka saa tekemisistään tunnustusta ja kiitosta.

Isola on empaattinen nainen, mutta hänelläkin oli alkujaan ennakkoluuloja köyhiä kohtaan.

– Ajattelin kylmästi, että köyhyys voi johtua vain ihmisen omista valinnoista. Köyhien ihmisten kertomukset pysäyttivät minut – ne valahtivat ruumiiseeni fyysisinä tuntemuksina, väsymyksenä ja toivottomuutena.

– Oivalsin, että köyhyyteen on moninaisia syitä, jotka kietoutuvat yhteen. Elämä voi olla aika pienestä kiinni.

Esimerkiksi fyysinen sairaus, työttömyys, sairauden piirteet täyttävä päihteiden käyttö tai mielenterveysongelmat saattavat suistaa ihmisen taloustilanteen raiteiltaan.

Lamaava ja eteenpäin potkiva häpeä

Köyhyydestä seuraa usein suuri ja syvä, lamaannuttava häpeä, joka saattaa leimata lapsen käsityksiä itsestään.

–  Häpeä lukitsee ihmisen mahdollisuuksia. Jos ihmisellä on vielä vähän toivoa, hän voi paeta vaikka mielikuvitukseensa ja luoda maailmoja, joissa hän hoitaa häpeän, eriarvoisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksiaan.

Häpeässä voi olla hyväkin puoli: se saattaa potkia ihmistä elämässä eteenpäin.

Jos köyhän perheen lapsi asuu alueella, jolla on vain vähän varattomia perheitä, hänellä on entistä suurempia sosiaalista paineita.

Alueella, jolla on paljon työttömiä ja toimeentulotuen saajia, köyhyydestä ei ehkä koeta samanlaista häpeää. Tämä taas saattaa jarruttaa omien sosiaalisten olojen parantamiseen liittyvää ponnistelua.

Tarvitaan positiivista erityiskohtelua

Köyhyystutkijaa huolestuttaa sekä ihmisryhmien erillistymiskehitys että jakautuminen hyviin ja huonoihin asuinalueisiin. Tätä kehitystä voidaan onneksi ehkäistä.

Helsingissä annettiin ylimääräistä rahaa kouluille, jotka sijaitsevat alempien sosioekonomisten ryhmien alueilla. Yhä useampi oppilas hakeutui peruskoulun jälkeen seuraaviin opintoihin.

– Suhteellisen pienellä taloudellisella panostuksella voitiin vaikuttaa oppilaisiin niin, että he uskalsivat tarttua mahdollisuuksiinsa eivätkä syrjäytyneet.

– Tarvitsemme positiivista erityiskohtelua ja panostamista tiettyihin alueisiin. Muuten voi tapahtua koulupakoa, jolloin varakkaammat vanhemmat muuttavat parempien koulujen alueille.

Lasten lähtökohtien tasoittamisessa Isola kannattaa ehdottomasti toisen asteen maksutonta opetusta. Hänen mukaansa lapsilla tulisi olla myös oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon siinäkin tapauksessa, että vanhempi on kotona. Tämäkin mekanismi kun alkaa erotella lapsia vanhempien sosioekonomisen aseman mukaan.

– Olisi hienoa, jos myös lasten harrastuksia tuettaisiin toimeentulotuella tai järjestämällä huokeita harrastuksia. Mielekäs tekeminen auttaa lasta säilyttämään toivonsa paremmasta tulevaisuudesta ja voi avata mielen näkemään omassa elämässä mahdollisuuksia.

– Kunnat voisivat ylläpitää vapaan sivistystyön perinnettä ja tarjota lapsille ja vanhemmille edullisia kursseja. Pienilapsiperheissä eletään usein todella niukasti, ja leikataan pois asioita, jotka ylläpitävät mielen virkeyttä ja toivoa.

Lapsiperheiden tuettu lomatoiminta ja puistoruokailut ovat Isolan niin ikään kannattamia palveluita.

Elinkautisvanki tarvitsee toivoa

Köyhä lapsi saattaa kokea epäluottamusta systeemiin, jonka ulkopuolelle ja josta osattomaksi hänen perheensä on jäänyt.

Viranomaiset yrittävät ehkä opettaa elämänhallintaa, mutta mikään ei muutu, jos ihminen ei usko itseensä eikä järjestelmään.

– Selviytyminen köyhyydestä edellyttää tulevaisuuden uskon, pitkäjänteisen toiminnan ja oman tahdon vahvistumista, Isola korostaa.

Köyhyys ei ole vain aineellista vaan myös aineetonta niukkuutta. Kun elämä menee pitkään huonosti, köyhä ei pysty enää kuvittelemaan myönteistä tulevaisuutta.

– Moni köyhä vertaa tilannettaan vankeuteen ja elinkautiseen. He eivät enää usko, että omat asiat muuttuvat paremmaksi.

Jos oman elämän kokeminen merkitykselliseksi vahvistuu, ihminen pystyy panostamaan yhteiseen hyvään.

Kunnat, kylä- ja lähiöyhteisöt, seurakunnat, urheiluseurat, yhdistykset ja viranomaiset voisivat keksiä entistä enemmän paikallista toimintaa, joka tarjoaisi kaikille ihmisille merkityksellisyyden ja osallisuuden kokemuksia, Isola ehdottaa.

– Kunta voisi työllistää nuoriakin ihmisiä vaikka muutamaksi tunniksi viikossa.

Köyhien puheista kuuluva arvottomuuden kokemus kahlitsee luovuutta.

Luonto, taide ja niihin läheisesti liittyvät asiat, kuten yleiset saunat, museot, puistot, ja kirjastot vapauttavat vastapainoksi mielikuvitusta. Ne tarjoavat keinoja sietää eriarvoisuutta ja kokea yhdenvertaisuutta muiden kanssa.

– Ensimmäinen askel köyhyyden voittamiseen ei ole kehottaminen, opettaminen tai valistaminen vaan ihmisen arvokkuuden kokemuksen ja perusluottamuksen vahvistaminen.

– Myönteisesti tunteva ja pystyväksi itsensä kokeva ihminen onnistuu todennäköisesti tavoitteessaan ja asettaa itselleen uusia ja etäisempiäkin tavoitteita, näkee Anna-Maria Isola.

Artikkelisarjassa haastatellaan eri alojen asiantuntijoita lapsiystävällisemmän Suomen rakentamiseksi.