Uusi Tesso: Tiedolla johtamisesta potkua palveluiden kehittämiseen
Uudessa Tesso-lehdessä paneudutaan tiedolla johtamiseen palveluiden muutoksen moottorina. Esimerkiksi vanhuspalveluista on roppakaupalla tietoa, mutta miten se saadaan kehittämisen tueksi? Viime syksynä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat ottivat tilastot kainaloon ja jalkautuivat työpajoihin ympäri Suomea.
Pohjois-Karjalan Siun sote -hankkeessa varaudutaan sote-uudistukseen kuulemalla alueen asukkaita sote-palveluiden kehittämistarpeista.
Myös kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee kannustaa kolumnissaan asiakkaiden osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Asiakkailta tuleva palaute on arvokas mahdollisuus parantaa palvelujen asiakaslähtöisyyttä ja käytettävyyttä.
Asiakkaiden rooli korostuu sote-uudistuksessa
Kehitysvammalakia ja vammaispalvelulakia yhdistetään. Neuvotteleva virkamies Jaana Huhta kertoo miksi.
Yhdenvertaiset palvelut kaikille vammaisryhmille
Innovaatiojohtaminen on muuttanut työtapoja HUS-Servisin yksikössä, jossa kolmisensataa tekstinkäsittelijää purkaa lääkäreiden saneluita.
Taitava johtaja tekee itsensä tarpeettomaksi
Tesso on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti. Se ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja elää verkossa ilmestymiskertojen välilläkin. Käy tutustumassa uudistuneeseen verkkolehteen osoitteessawww.tesso.fi