Työ ja tekijä kohtaavat - tarinoita työelämästä

Sosiaali- ja terveysministeriö 15.9.2017 14.09
Uutinen

Työ ja osallisuus kuuluvat kaikille. Työkyvyn alenema koskettaa suurta joukkoa työikäisiä suomalaisia jossain työuran vaiheessa. Tärkeintä on kääntää katse osaamiseen ja vahvuuksiin, eli olemassa olevaan työkykyyn. Tänään julkaistaan onnistumisen tarinoita työelämässä videoiden, podcastien ja blogien muodossa. Eri alojen työntekijät kertovat työstään ja urastaan.

Ääneen pääsevät muun muassa toimitusjohtaja Jukka Jokiniemi ja työllisyysasiantuntija Tiina Jaakola.

Voit käyttää materiaaleja esimerkiksi kotona, työpaikalla, koulutuksissa tai tapahtumissa. Aineisto on vapaasti jaettavissa omissa verkostoissa ja sosiaalisessa mediassa.

Videot ja niihin liittyvä monipuolinen tietopaketti nostavat esille työssä jatkamisen ja työllistymisen tarinoita.

”Kun työ ja tekijä kohtaavat, osaaminen ratkaisee. Keinoja ja välineitä työllistymisen tueksi on olemassa paljon. Ne on otettava tehokkaaseen käyttöön” muistuttaa OTE - kärkihankkeen hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Videoissa tiivistyy hyvin Osatyökykyisille tie työelämän (OTE) - kärkihankkeen keskeinen viesti. Kiinnostavan tietopaketin on tuottanut Työterveyslaitos ja se on osa OTE -kärkihanketta.

Tutustu Työkyky käyttöön -tietopaketin videoihin, blogeihin ja podcasteihin osoitteessa: https://tietyoelamaan.fi/tyokyky-kayttoon/

Työkyky käyttöön -tietopaketista löydät:
  • 10 videota, joissa työntekijät kertovat tarinansa. Miten he päätyivät ammattiinsa? Mikä on omassa työssä merkityksellistä? Videot julkaistaan myöhemmin myös tekstitettyinä.
  • 10 podcast-haastattelua, joissa puhutaan mm. työolosuhteiden mukauttamisesta, työterveysneuvottelusta, työhön paluusta ja työkykykoordinaattorin työstä.
  • 10 blogikirjoitusta, jotka käsittelevät mm. yrittämistä, esimiehen roolia työkyvyn tukemisessa, työkokeilun hyötyjä ja työmatkaliikkumista. Kirjoitukset ilmestyvät syksyn 2017 aikana.

 

Lisätietoja

Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke, hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro, p. 02951 63467 [email protected]

Digitaalinen aineisto, vanhempi tutkija Nina Nevala, Työterveyslaitos, p. 030 4742277, [email protected]