STM kysyi kuntien näkemyksiä sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta – yhteenveto julkaistu

Sosiaali- ja terveysministeriö 27.9.2019 10.48
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää vuoden 2019 loppuun mennessä, millainen rooli kunnilla olisi tulevan sote-rakenteen palvelutuotannossa. Yhteenveto kuntien omista näkemyksistä on valmistunut.

Kuntien roolia sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa selvitetään osana sote-uudistusta. Kuntien näkemyksiä selvitettiin verkkokyselyllä 11.7.-13.9.2019.

Suurin osa kunnista ei käyttäisi oikeutta tuottaa palveluja

Sote-uudistuksessa vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä on tarkoitus siirtää maakunnille. Kyselyllä selvitettiin kuntien näkemyksiä palvelujen tuottamiseen tulevassa rakenteessa.

Kyselyn perusteella noin 60 prosenttia kunnista haluaisi lakiin kirjatun oikeuden toimia sote-palvelujen tuottajina myös tulevaisuudessa, mutta vain noin 35 prosenttia arvelee käyttävänsä tätä oikeutta. Kaksi kolmasosaa suurista kaupungeista ei haluaisi lainkaan lakiin kirjattua oikeutta palvelujen tuottamiseen.

Kyselyssä tiedusteltiin myös, tulisiko kunnalla olla mahdollisuus tuottaa sote-palveluja, jos maakunta päättäisi asiasta ja solmisi sopimuksen kunnan kanssa. Tähän kysymykseen noin 82 prosenttia kunnista vastasi myöntävästi. Yli 75 prosenttia kunnista vastusti puolestaan mallia, jossa kunnat velvoitettaisiin tuottamaan palveluja.

Lisäksi tiedusteltiin kuntien halukkuutta tuottaa palveluja omalla verorahoituksellaan. Yli 63 prosenttia vastanneista toivoi tämän olevan mahdollista, mutta vain alle viidesosa arveli käytättävänsä mahdollisuutta.

Kunnat toivovat roolia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnilta kysyttiin myös, millaisia palveluja ne haluaisivat tuottaa tulevassa sote-rakenteessa. Vastauksissa korostuivat toiveet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävistä.

Lisäksi kunnat näkisivät jatkossakin vastuullaan muun muassa kuntouttavaa työtoimintaa, oppilas- ja opiskeluhuollon kuraattoritoimintaa, kouluterveydenhuoltoa ja neuvolapalveluita.

Koko selvityksen raporttiluonnos julkaistaan loka-marraskuun vaihteessa laajalle kommentointikierrokselle. Kommentointiaikaa on noin kolme viikkoa. Lopullinen selvitys valmistuu vuoden 2019 loppuun mennessä.

Liite:

Yhteenveto: Kuntien näkemykset sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta tulevassa sote-rakenteessa

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Antti Kuopila, STM, p. 0295 163 516, [email protected]
ylijohtaja, osastopäällikkö Tuija Kumpulainen, STM, p. 0295 163 280, [email protected]