Työeläkeindeksien arviointi käynnistyy
Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän arvioimaan työeläkeindeksijärjestelmän mahdollisia muutostarpeita. Työssä sovitetaan yhteen työeläkkeiden ostovoimasta huolehtiminen, sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus, työeläkejärjestelmän rahoituksen kestävyys ja kohtuulliset työeläkemaksut. Lisäksi työryhmän tulee selvittää, minkälaisia indeksejä muiden maiden vastaavissa eläkejärjestelmissä käytetään. Työeläkeindeksien mahdollisten muutostarpeiden arviointi on kirjattu hallitusohjelmaan.
Työryhmän puheenjohtajana toimii Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala. Työryhmässä on keskeisten työmarkkinakeskusjärjestöjen ja ministeriöiden edustus. Eläkeläisiä ryhmässä edustavat Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry ja Valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt VENK ry. Nuorten sukupolvien näkökulmaa työhön tuo Allianssi ry.
Työeläkkeitä tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä. Nykyjärjestelmässä työeläkeindeksiin vaikuttavat sekä palkkatason että hintatason muutos. Palkkojen muutoksen painokerroin 0,2 ja hintojen 0,8. Eläkkeen alkaessa vuosiansiot tarkistetaan eläkkeen alkamisvuoden tasoon palkkakertoimella. Palkkakertoimessa palkkatason muutoksen painokerroin on 0,8 ja hintatason muutoksen 0,2.
Työryhmän on saatava työnsä valmiiksi vuoden 2012 loppuun mennessä.
Lisätietojahallitussihteeri Inka Hassinen, STM, 09 160 73140, [email protected] (työryhmän sihteeri)
Muualla palvelussamme