Selvitys: Pirkanmaalle itsenäinen ympäristöterveydenhuollon yksikkö
Ympäristöterveydenhuollon maakunnallinen organisoituminen tuo hyvän mahdollisuuden järjestää ympäristöterveyden toiminnat entistä yhtenevämmällä, tehokkaammalla ja laadukkaammalla tavalla. Näin todetaan Pirkkalan kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön Pirtevan laatimassa selvityksessä.
Selvityksessä ehdotetaan, että Pirkanmaan maakuntaan perustetaan itsenäinen ympäristöterveyden kokonaisuus, johon yhdistetään alkoholihallinnon, alkutuotannon, vesihuollon ja maataloustukien täydentävien ehtojen valvontatehtäviä. Tällä hetkellä ympäristöterveyden tehtäviä hoitavat hajautetusti Pirkanmaan kunnat, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ja Pirkanmaan ely-keskus.
Maakunnallisen yksikön perustamisen lisäksi selvityksessä suositellaan poikkihallinnollisten työryhmien muodostamista esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin, vesihuollon ja erityistilanteisiin varautumisen edistämiseen. Työryhmillä halutaan edistää eri toimialojen välistä yhteistyötä ja helpottaa toimien valmistelua.
Selvityksen lähtökohtana on hallituksen linjaus ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtämisestä kunnilta maakunnille maakuntauudistuksen yhteydessä. Selvityksessä kuultiin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoa, Pirkanmaan ely-keskusta, Pirkanmaan liittoa sekä Pirkanmaan pelastuslaitosta ja Pirkanmaan kunnille lähetettiin kysely.
Lisätietoja
Johtaja Jari Keinänen, STM p. 02951 63311, [email protected]
Ympäristöterveyspäällikkö Kirsi Sario, Pirkkalan ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkö p. 050 437 9582, [email protected]