FI SV

Työryhmältä ehdotus uudeksi eläkesäätiö- ja vakuutuskassalaiksi

Sosiaali- ja terveysministeriö 8.2.2016 10.19
Tiedote 15/2016

Työryhmä ehdottaa kokonaisuudistusta eläkesäätiö- ja vakuutuskassalakeihin. Uudistuksen tavoitteena on nykyistä kattavampi, selkeämpi, ymmärrettävämpi ja ajantasaisempi lainsäädäntö.

Eläkesäätiölain ja vakuutuskassalain uudistamista ja kehittämistä selvittänyt työryhmä luovutti raporttinsa 29. tammikuuta sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle. Työryhmä ei ollut yksimielinen.

Kysymys on pääosin lakiteknisestä uudistuksesta, minkä vuoksi työryhmän raportti on laadittu hallituksen esityksen muotoon. Lainsäädännön selkeyttä lisättäisiin säätämällä erilliset lait lakisääteiselle eläketoiminnan harjoittamiselle ja vapaaehtoiselle lisäeläketoiminnan harjoittamiselle. Vakuutuskassojen osalta eläketoiminnan harjoittamisen sääntely erotettaisiin sairaus-, hautaus- ja eroavustuskassojen sääntelystä. Voimassa olevan lainsäädännön säännöksiä täydennettäisiin ja tulkinnanvaraisia säännöksiä selkeytettäisiin vastaamaan muuta voimassa olevaa yhteisöoikeutta, kuitenkin eläkesäätiöiden ja -kassojen erityispiirteet säilyttäen. Työryhmän loppuraportissa ehdotetaan säädettäväksi eläkesäätiö- ja eläkekassalaki, lisäeläkesäätiö- ja lisäeläkekassalaki sekä uusi vakuutuskassalaki.

Uusia eläkesäätiöitä ja eläkekassoja ei ole viime vuosikymmeninä juurikaan perustettu ja lisäeläkevakuutustoiminnan osalta useimmat säätiöt ja kassat ovat suljettuja eli ne eivät enää vakuuta uusia henkilöitä. Eläkesäätiöt ja -kassat tarjoavat työnantajille vaihtoehdon järjestää säätiöiden ja kassojen kautta työntekijöilleen lakisääteisen työeläketurvan ja vapaaehtoisen lisäeläketurvan. Työryhmän loppuraportissa ehdotetaan eräitä muutoksia vakuutuskannan luovutukseen työeläkevakuutusyhtiöistä eläkesäätiöön tai -kassaan. Ehdotus sisältää tämän vuoksi muutoksia myös lakiin työeläkevakuutusyhtiöistä.

Loppuraportissa ehdotetaan, että lisäeläkesäätiöiden- ja kassojen vastuuvelan katteena oleva omaisuus voidaan hajauttaa erilaisiin sijoituskohteisiin nykyistä laajemmin. Ehdotetun lain voimaantulon jälkeen perustettava, lakisääteistä eläkevakuuttamista tarjoava eläkesäätiö tai -kassa ei voisi harjoittaa lisäeläkevakuuttamista, vaan tätä varten voisi perustaa erillisen eläkesäätiön tai -kassan. Sairaus-, hautaus- ja eroavustuskassojen sääntelyn selkeys paranisi niihin sovellettavan uuden vakuutuskassalain myötä.

Seuraavaksi työryhmän loppuraportti laitetaan lausuntokierrokselle. Jatkovalmistelun sisällöstä ja aikataulusta päätetään vasta lausuntokierroksen jälkeen.

Lisätietoja:

johtaja Hannu Ijäs, p 02951 63248, [email protected]
neuvotteleva virkamies Riitta Kokko-Herrala, p. 0295 163345, [email protected]