Sovitellusta työttömyysetuudesta lakiesitys
Hallitus esittää, että soviteltua työttömyysetuutta voitaisiin myöntää kaikille enimmäismaksuajan piirissä oleville henkilöille 36 kuukauden enimmäismaksuajan täyttymisestä huolimatta 31.12.2005 saakka.
Soviteltua työttömyysetuutta on nykyisen lainsäädännön mukaan voitu maksaa enimmäisajan täyttymisestä huolimatta 31.12.2004 saakka.
Soviteltuun työttömyysetuuteen on oikeus mm. osa-aikatyötä tekevällä, jonka työn osa-aikaisuus johtuu työnantajan aloitteesta, lomautuksen johdosta lyhennettyä työaikaa tekevällä ja sivutoimisella yrittäjällä. Soviteltu työttömyysetuus lisää työttömyysaikana satunnaisen tai osa-aikaisen työn kannattavuutta verrattuna kokonaan työttömän työttömyysetuuteen ja näin kannustaa vähäisenkin työn tekemiseen.
Sovitellun työttömyysetuuden enimmäismaksuajan täyttymisen arvioidaan koskevan noin 1900 henkilöä vuoden 2005 päättyessä.
Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2005.
Hallitus päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä torstaina 28. lokakuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina.
Lisätietoja: hallitusneuvos Pasi Koskinen puh. 09-160 73180