Hyppää sisältöön
Media

Palveluseteli käyttöön myös kotisairaanhoidossa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 7.6.2007 11.05
Tiedote -

Palvelusetelijärjestelmää esitetään laajennettavaksi niin, että palveluseteliä voisi käyttää kotisairaanhoitoon samoin perustein kuin sitä on voinut käyttää sosiaalihuollon palveluissa. Vuoden 2008 alusta palvelusetelillä voisi hankkia kotipalvelun ohella ja myös pelkästään erikseen lyhytaikaista tai jatkuvaa kotisairaanhoitoa. Hallitus päätti asiaa koskevien lakiesitysten sisällöstä torstaina 7. kesäkuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina.

Palveluseteli on yksi tapa järjestää kotisairaanhoidon palveluita ja täydentää kuntien omaa tuotantoa. Sillä tavoitellaan asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia palveluita sekä korostetaan asiakkaan valinnanvapautta ja myös vastuuta palvelun hinnasta.

Koska monet asiakkaat tarvitsevat sekä kotipalvelua että kotisairaanhoitoa, puolet kunnista on yhdistänyt ne kotihoidoksi. Palvelusetelijärjestelmän laajentamisen kautta kotisairaanhoito ja sen myötä kokonaisvaltainen kotihoito tulisivat palvelusetelilainsäädännön piiriin. Järjestelmä selkeyttäisi palvelusetelin käyttöä esimerkiksi kotona annettavan lääkehuollon osalta. Laajempi palvelusetelijärjestelmä on mahdollista ottaa kiinteäksi osaksi kunnan palvelustrategiaa ja kunnan järjestämisvastuulla olevaa palvelutoimintaa.

Lisätietoja: Hallitusneuvos Pekka Järvinen, puh. (09) 160 73800

Sivun alkuun