Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Risikko: Suomen ja EU:n sosiaaliturvalakien yhteensopivuus selvitetään

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 22.11.2013 12.33
Tiedote -

"Suomen asumisperusteisesta sosiaaliturvajärjestelmästä on tehtävä kokonaisselvitys. Suomen lainsäädännön yhteensopivuus EU-lainsäädännön kanssa käytävä läpi perusteellisesti ja määriteltävä, millä edellytyksillä Suomeen ja Suomesta muuttavilla on oikeus sosiaaliturvaetuuksiin", sanoo sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko.

Suomen sosiaaliturva perustuu pääasiassa Suomessa asumiseen, mutta EU-lainsäädännön mukaan sosiaaliturvaetuuksista vastaa yleensä se valtio, jossa henkilö on töissä. Tämä ero asumisperusteisen ja työperusteisen järjestelmän välillä on käytännössä hyvin merkittävä ja aiheuttaa jatkuvasti hankaluuksia lainsäädännön yhteensovittamisessa.

"Suomen lainsäädäntöä on tarkistettava niin, että se määrittelee täsmällisemmin tilanteet, joissa ihminen kuuluu Suomen tai vaihtoehtoisesti jonkin toisen EU-maan sosiaaliturvan piiriin. Samalla on määriteltävä selkeästi Suomen järjestelmään kuulumisesta seuraavat oikeudet ja velvoitteet sekä varmistettava, ettei synny väliinputoajaryhmiä", ministeri Risikko toteaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö nimittää lähiaikoina selvityshenkilön tehtävään. Selvityksen on tarkoitus valmistua keväällä 2014.

"Kun selvitys valmistuu, keskustelen tuloksista eduskunnan suuren valiokunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan kanssa", ministeri Risikko kertoo.

Lisätietoja

hallitusneuvos Marja-Terttu Mäkiranta, 02951 63170, [email protected]



Muualla palvelussamme

Kansainvälinen sosiaaliturva

Paula Risikko
Sivun alkuun