Kunta voi jakaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuuta
Vastuu sosiaalihuollon ja kansanterveystyön toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä voidaan jakaa kunnissa yhdelle tai useammalle kunnan määräämälle monijäseniselle toimielimelle. Tämä mahdollistaa uudenlaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen hallintomallien toteuttamisen kuntatasolla ja korostaa kunnanvaltuuston vastuuta sosiaalihuollon- ja kansanterveystyön toiminnasta.
Hallitus esitti sosiaalihuoltolain, kansanterveyslain sekä lasten päivähoidosta annettujen lakien muuttamisen vahvistamista torstaina 21. joulukuuta. Presidentin on tarkoitus vahvistaa lait perjantaina. Lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2007.
Toimielinjaon uudistamisella voidaan tukea kunnallisten palvelujen uudistamista ja tehostamista. Lait eivät kuitenkaan velvoita kuntia muuttamaan nykyistä toimielinjakoa, eivätkä muuta kuntien velvollisuuksia järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja asukkailleen.
Kansanterveystyön toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä voi huolehtia kunnan päätöksen mukaisesti yksi tai useampi monijäseninen toimielin. Tämä toimielin huolehtii myös kansanterveyslaissa säädettyjen tehtävien lisäksi muissa laissa terveyslautakunnalle, terveydenhoitolautakunnalle tai vastaavalle toimielimelle säädetyistä tehtävistä. Päätöksen asiasta tekee kunnanvaltuusto. Kunta voi edelleen järjestää ympäristöterveydenhuollon ja työterveyshuollon erillään muusta kansanterveystyöstä.
Sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvat tehtävät voidaan jakaa yhdelle tai useammalle monijäseniselle toimielimelle. Sosiaalihuoltolain muutos mahdollistaa yhteistoiminta-alueiden muodostamisen siten, että kunnat hoitavat osan sosiaalihuollon tehtävistä itse ja antavat osan sosiaalihuollon tehtävistä yhteistoiminta-alueen toimielimen hoidettavaksi.
Uudistuksen yhteydessä kumotaan päivähoidon hallintokokeilua koskevat säännökset.
Lisätietoja antavat hallitusneuvos Lauri Pelkonen, puh. (09) 160 74113 ja hallitusneuvos Eija Koivuranta, puh. (09) 160 74350