EU harjoittelee influenssapandemian varalta
Euroopan unionin komissio järjestää jäsenvaltioille influenssapandemiaa koskevan valmiusharjoituksen marraskuun loppupuolella. Päivämääriä komissio ei etukäteen halua antaa julkisuuteen. Harjoitus on tarkoitettu kaikille jäsenvaltioille, komissiolle ja Euroopan parlamentille.
Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa Suomessa tapahtuvaa harjoitusta sekä vastaa harjoituksen edellyttämästä kansainvälisestä yhteistyöstä. Harjoitukseen osallistuvat kaikki ministeriöt.
Harjoitus on ns. kirjoituspöytäharjoitus, jossa testataan maiden pandemiaan varautumisen suunnitelmia ja viranomaisten yhteistyötä sekä maiden sisällä että koko EU:n alueella. Harjoituksessa simuloidaan kahden päivän aikana noin puolen vuoden kuviteltu pandemiajakso.
Suomessa on asetettu pandemiatyöryhmä, jonka tehtävänä on mm. laatia pandemiaan varautumisen kansallinen suunnitelma. Työryhmän määräaika päättyy ensi vuoden helmikuun lopussa. Harjoituksessa testataan jo olemassa olevia varautumissuunnitelmia sekä työryhmän hahmottelemia alustavia toimintalinjoja. Harjoitus tulee hyvään ajankohtaan, koska siitä saadut kokemukset voidaan käyttää hyväksi pandemiaryhmän työssä.
Kaakkois-Aasiassa kaksi vuotta sitten puhjennut lintuinfluenssaepidemia on lisännyt maailmanlaajuisen influenssapandemian uhkaa. Kaikki lintujen influenssavirukset tarttuvat kuitenkin huonosti linnusta ihmiseen, eikä nykyistä vaarallista lintuinfluenssaa aiheuttava viruskaan ole tätä taitoa oppinut. Ei siis voida tietää, syntyykö sen seurauksena koskaan ihmisestä toiseen leviävää influenssapandemiaa. Niitä syntyy kuitenkin aika-ajoin, joten niiden varalta on syytä harjoitella.
Viime vuosisadalla oli kolme influenssapandemiaa: "espanjantauti" 1918-1919, "aasialainen" 1957-1958 ja "hongkongilainen" 1968-1969.
Lisätietoja: ylilääkäri Olli Haikala, STM, puh. 09-160 73214