Adoptiotuki ja äitiysavustus
Valtioneuvoston antoi asetuksen äitiysavustuksesta ja adoptiotuesta torstaina 31. lokakuuta. Asetuksella kumotaan vanha äitiysavustuksen suuruutta koskeva asetus ja se tulee voimaan 1. joulukuuta 2002.
Äitiysavustuslakia on aiemmin tänä vuonna muutettu eduskunnan aloitteesta siten, että lain nojalla maksetaan valtion varoista tukea myös kansainvälisestä lapseksiottamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Tuen suurus vaihtelee lapsen kotimaan (kohdemaan) mukaan ja sen suuruudesta säädetään lain mukaan asetuksella.
Nyt annetun asetuksen mukaan adoptiotukea maksetaan kohdemaasta riippuen seuraavasti: Viro 1 900 euroa, Kiina ja Kolumbia 4 500 euroa, muuta maat 3 000 euroa. Tuki maksetaan lain mukaan korotettuna, jos perhe adoptoi samalla kertaa useita lapsia.
Äitiysavustuksen suuruus on edelleen 140 euroa kutakin syntynyttä lasten kohden. Summa on sama kuin tänä vuonna. Jos perheeseen syntyy tai adoptoidaan samalla kertaa useita lapsia, on myös tällaisten ns. monikkoperheiden äitiysavustuksen määrää tarkoitus korottaa ensi vuonna. Tähän tarvitaan uusi asetuksen muutos, joka voidaan toteuttaa vuoden vaihteessa, jos eduskunta hyväksyy vuoden 2003 talousarvioesitykseen sisältyvän esityksen asiasta.