WHO:n pandemiasopimus ja kansainvälinen terveyssäännöstö

Maailman terveysjärjestö WHO:lla on jäsenmaiden sille antaman mandaatin perusteella keskeinen koordinoiva rooli pandemioiden ja muiden laaja-alaisten terveyshätätilanteiden torjunnassa. WHO voi avustaa jäsenmaitaan niiden pyynnöstä terveyshätätilanteissa. Lisäksi jäsenmaat voivat laatia WHO:n puitteissa kansainvälisiä sopimuksia. Tällainen sopimus on mm. WHO:n kansainvälinen terveyssäännöstö (International Health Regulations, IHR 2005), joka on laadittu torjumaan rajat ylittäviä terveysuhkia. Suomi on voimaansaattanut kansainvälisen terveyssäännöstön vuonna 2007.
 

Pandemiasopimuksella ja IHR:n muutoksilla ei ole tarkoitus muuttaa WHO:n peruskirjan mukaista toimivaltaa suhteessa kansallisvaltioihin, vaan tehostaa yhteistyötä jäsenmaiden välillä ja WHO:n kanssa sekä vahvistaa kansallista varautumista. Tällä hetkellä WHO voi esimerkiksi julistaa asiantuntijoiden arvioon perustuen kansainvälisen kansanterveyshätätilanteen, jonka on tarkoitus toimia hälytyksenä jäsenmaille. Pandemian julistamiselle ei nykyisellään ole vastaavaa mekanismia. WHOantaa jäsenmaille neuvoja ja ohjausta sekä  tukee maita hätätilanteisiin vastaamisessa erityisesti tilanteenalkuvaiheessa. 

Maailmanlaajuisesti varautumisen ja valmiuden sekä terveydenhuollon kapasiteetti on riittämätön. Pandemiasopimuksella on tarkoitus saada maat sitoutumaan kapasiteetin vahvistamiseen sekä parantaa yhteistyön rakenteita. Terveydenhuollon ja varautumisen järjestäminen tulevat jatkossakin olemaan kansallisen toimivallan piiriin kuuluvia asioita.
 

Suomi pitää tärkeänä sitä, että maailmanlaajuista pandemiavalmiutta ja -varautumista vahvistetaan kaikissa maissa. Pandemiat voivat saada alkunsa eri tavoin ja eri puolilla maailmaa, joten niiden tunnistaminen ja hallinta on tärkeää, jotta tarttuvan taudin leviäminen saadaan pysäytettyä tai jotta leviämistä voidaan rajoittaa. Lisäksi sopimuksella voidaan parantaa kansainvälistä yhteistyötä eri toimijoiden ja sektoreiden välillä. On tärkeää, että yhteistyö on kriisitilanteissa toimivaa ja tehokasta. 

Suomi katsoo, että pandemiasopimuksella tulisi vahvistaa globaalia oikeudenmukaisuutta sekä kansainvälistä yhteistyötä. Suomi on neuvotteluissa korostanut, että pandemiasopimuksessa tulisi käsitellä ensisijaisesti sellaisia kysymyksiä, joita ei ole katettu muilla olemassa olevilla mekanismeilla. Terveysturvallisuuteen liittyvät kysymykset edellyttävät kaikilta mailta vahvaa kansallista sitoutumista ja omistajuutta. Kansallisen toimivallan kunnioittaminen on jatkossakin tärkeää, vaikka terveysturvallisuuden kansainvälistä yhteistyötä ja normipohjaa vahvistetaan. Sopimuksiin ei tule sisällyttää velvoitteita tai toimivaltuuksia, jotka rajoittavat kansallista toimivaltaa terveysuhan aikana. Jäsenmaiden rooli terveyspolitiikan määrittelyssä ja terveyspalveluiden järjestämisessä tulee huomioida.

WHO:n rahoituksen saamista kestävämmälle pohjalle käsitellään erikseen muissa prosesseissa. WHO:n rahoitus on monilta osin keskittynyt suurimmille rahoittajille ja kohdennettu tarkasti määriteltyihin toimiin. Rahoituksen joustavuuden ja ennakoitavuuden puute vaikeuttaa järjestön toimintaa. Jäsenmaksujen osuus WHO:n kokonaisbudjetista on pitkään ollut alle 20 prosenttia. Siksi WHO:n yleiskokous teki keväällä 2022 päätöksen siitä, että jäsenmaiden jäsenmaksuosuuksia korotetaan portaittain viimeistään vuoteen 2031 mennessä. Näin pyritään osaltaan turvaamaan kestävämpi rahoituspohja. Lisäksi pyritään muun muassa tehostamaan järjestön toimintaa. 
 

Suomi osallistuu neuvotteluihin osana Euroopan unionia, joka muodostaa yhteiset kannat neuvotteluita varten. Suomi osallistuu aktiivisesti EU:n kannanmuodostukseen. Pandemiasopimus sekä IHR:n mahdolliset muutokset tulisivat alustavan arvion mukaan sisältämään sekä EU:n että jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia sopimusmääräyksiä. 
 

Eduskunnalle on annettu tietoja neuvotteluiden eri vaiheissa molempien sopimusten neuvotteluiden etenemisestä, ja eduskunta osallistuu Suomen neuvottelukantojen muodostamiseen.

Tavoitteena on, että sekä pandemiasopimuksen että IHR:n muutosten neuvottelut saataisiin päätökseen siten, että ne voitaisiin hyväksyä WHO:n yleiskokouksessa toukokuussa 2024. WHO:n yleiskokous koostuu kaikista WHO:n jäsenvaltioista. Yleiskokouksen päätökset pyritään tekemään konsensuksella, eli lähtökohtaisesti päätös sekä pandemiasopimuksen että IHR:n muutosten hyväksymisestä tehtäisiin kaikkien jäsenvaltioiden hyväksynnällä. 

Jos yleiskokous ei tee päätöstä jommankumman sopimuksen osalta konsensuksella, noudatetaan WHO:n peruskirjan mukaista menettelyä äänestämisestä. Pandemiasopimuksen hyväksymiseen vaadittaneen tässä tapauksessa yleiskokouksessa 2/3 WHO:n jäsenvaltioiden enemmistö.

Kun WHO:n yleiskokous on hyväksynyt pandemiasopimuksen ja IHR:n muutokset, kukin WHO:n jäsenvaltio käsittelee ja sitoutuu niihin valtiosääntönsä mukaisesti. Suomessa tämän tyyppisiin kansainvälisiin sopimuksiin sitoutuminen vaatii tasavallan presidentin päätöksen lisäksi myös eduskunnan suostumuksen ja valtiosopimuksen ratifioinnin. Lisäksi kansainvälisen pandemiasopimus astuu voimaan vasta, kun sopimuksessa määritelty riittävä määrä maita on ratifioinut sopimuksen. 

WHO:n yleiskokous hyväksyi toukokuussa 2022 muutoksia IHR:n 55, 59, 61, 62 ja 63 artikloihin. Muutokset koskevat sitä, missä määräajassa sopimuksen osapuolten tulee hyväksyä, hylätä tai esittää varauma muutoksiin, joita terveyssäännöstöön jatkossa tulee. 
 
Sopimuksen osapuolten tulee jatkossa ilmoittaa WHO:n yleiskokouksen hyväksymien IHR:n muutosten hylkäämisestä tai sitä koskevasta varaumasta kymmenen kuukauden kuluessa, kun ilmoitus piti aiemmin tehdä 18 kuukauden kuluessa. Lisäksi terveyssäännöstön muutosten voimaantuloaikaa lyhennettiin 12 kuukauteen, kun se aiemmin oli 24 kuukautta.

Muutokset eivät koske IHR:n muuta sisältöä ja ovat siksi luonteeltaan teknisiä. Muutokset eivät sisällä eduskunnan toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Tämän vuoksi muutoksista ei ollut tarpeen laatia hallituksen esitystä, vaan hyväksymisestä päätti tasavallan presidentti 2.11.2023. Muutokset saatettiin voimaan valtioneuvoston asetuksella 23.11.2023.