Hyppää sisältöön
Media

Genevessä neuvotellaan tällä viikolla WHO:n tulevasta pandemiasopimuksesta

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 5.12.2022 10.23
Uutinen
WHO:n lippu

Maailman terveysjärjestö WHO:ssa valmistellaan uutta kansainvälistä pandemiasopimusta parantamaan pandemiavarautumista ja -vastetta. Tavoitteena on, että sopimus valmistuu vuoden 2024 toukokuussa. Tuoreimmat neuvottelut käydään 5.–7.12. Genevessä.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä neuvotteluihin osallistuu lakimies Jenna Uusitalo sekä lääkintöneuvos Anni-Riitta Virolainen-Julkunen.

– Neuvotteluissa käydään läpi keskustelun tueksi valmisteltua pohjapaperia. Tarkoituksena on keskustella siitä, minkälaisia teemoja sopimukseen halutaan nostaa ja käydä neuvotteluiden tavoiteaikataulua läpi, Uusitalo kertoo.

Helmikuussa odotetaan tekstineuvotteluiden käynnistymistä 

Tämän viikon keskustelujen pohjalta määritetään myös sopimuksen valmistelun jatkoa. Todennäköisesti seuraavassa vaiheessa laaditaan ensimmäinen varsinainen sopimusluonnos, josta aletaan käydä neuvotteluja rivi riviltä. Seuraavat neuvottelut on aikataulutettu helmikuun loppuun. Tavoitteena on, että sopimus hyväksyttäisiin vuoden 2024 toukokuussa WHO:n yleiskokouksessa. 

Samanaikaisesti käynnissä on myös toinen hallitustenvälinen prosessi, jossa tarkastellaan WHO:n Kansainvälisen terveyssäännöstön (IHR, 2005) mahdollisia päivityksen tarpeita. Myös tämän osalta tavoiteaikataulu on vuoden 2024 WHO:n yleiskokous. 

Eduskuntaa ja sidosryhmiä informoidaan neuvotteluiden eri vaiheista 

Eduskuntaa on informoitu neuvotteluiden eri vaiheissa E-kirjeillä.

– Tämän viikon neuvotteluista emme lähetä eduskunnalle E-kirjettä, koska sopimuksen sisällön puolesta keskustelu liikkuu edelleen hyvin yleisellä tasolla, ja Suomen kantoja esillä oleviin asioihin on kuvattu E-jatkokirjeessä syyskuussa. Tarkoituksena on lähettää eduskunnalle U-kirje alkuvuodesta, jolloin odotamme saavamme ensimmäisen varsinaisen sopimusluonnoksen, josta aletaan neuvotella helmikuusta alkaen.

Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää kevään aikana myös sidosryhmille toisen kuulemistilaisuuden, jossa käydään ensimmäistä sopimustekstiehdotusta läpi. Ensimmäinen sidosryhmäkeskustelu järjestettiin tänä vuonna 28.9. 

Suomen neuvotteluvaltuuskunnassa ovat STM:n lisäksi VNK, UM ja THL ja yhteistyötä tehdään eri hallinnonalojen kesken. Neuvottelujen etenemistä voi seurata myös WHO:n sivuilla.


Lisätietoja:

lakimies Jenna Uusitalo, p. 0295 163 152, jenna.uusitalo(at)gov.fi 
 

Sivun alkuun