Koronavirusepidemian vaiheet
Tartuntatautien torjunnan, suositusten ja rajoitusten tarkoituksena on estää viruksen leviämistä, turvata terveydenhuollon kantokyky ja suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä.
Suositukset ja rajoitukset voivat kohdistua yksilöihin, yhteisöihin tai koko väestöön. Voimassa olevat suositukset ja rajoitukset on koottu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuille.
Epidemialuokittelu: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe
Epidemian vaiheiden luokittelussa käytetään kriteerejä, jotka on esitetty koronaviruksen hillinnän hybridistrategian toimintasuunnitelmassa. Toimintasuunnitelma on voimassa toistaiseksi. Toimintasuunnitelma kumotaan, kun se ei enää ole tarpeen tarkoitustaan varten.
Epidemian luokittelussa on käytössä kolme vaihetta: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.
1. Perustasolla epidemia ei kasva. Kriteerit ovat:
- tartuntojen ilmaantuvuus on alhainen
- ajoittain esiintyvät paikalliset ja alueelliset tartuntaketjut ovat hallittavissa, altistuneet ovat pääsääntöisesti jäljitettävissä ilman jatkotartuntojen riskiä nostavaa viivettä, eikä merkittävää leviämistä tunnettujen ryppäiden ulkopuolelle havaita
- uudet tapaukset ovat joko satunnaisia yksittäistapauksia tai ne todetaan pääosin karanteenissa jo olevilla.
2. Kiihtymisvaiheessa epidemian kasvu alkaa kiihtyä, tapausten alueellinen ilmaantuvuus on perustasoa korkeampi, ja esiintyy useita paikallisia ja alueellisia tartuntaketjuja.
Seuraavia kriteerejä voidaan käyttää apuna epidemian arvioinnissa:
- tartuntojen 14 vuorokauden tapaussumma ei ylitä tasoa 25 / 100 000 asukasta
- positiivisten näytteiden osuus on > 1%
- esiintyy joukkoaltistumisia *
- yli 2/3 tartunnanlähteistä on selvitettävissä ja tartuntaketjut katkaistavissa ilman jäljityk-sestä johtuvaa viivettä
- sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakyky ja palveluiden saatavuus pystytään turvaamaan ilman erityistoimia.
* Joukkoaltistumisten kohdalla on otettava huomioon, että jatkotartuntojen riski on niissä erilainen. Varsinkin kouluissa on tapahtunut suhteessa hyvin vähän jatkotartuntoja lasten välillä. Vaihearvioinnissaon siksi annettava selvästi suurempi painoarvo muissa tilanteissa tapahtuville korkean riskin joukkoaltistumisille.
3. Leviämisvaiheessa epidemian kasvu nopeutuu edelleen, ja tapaukset leviävät väestössä alueellisesti tai laajemmin. Jäljitys vaikeutuu.
Seuraavia kriteereitä voidaan käyttää apuna väestöleviämisen arvioinnissa:
- tartuntojen 14 vuorokauden tapaussumma on suuruusluokkaa > 25–50 / 100 000 asukasta vähintään kahtena peräkkäisenä viikkona
- positiivisten näytteiden osuus on > 2%
- jäljittävyys heikkenee, noin 2/3 tartunnanlähteistä tai vähemmän on selvitettävissä, epidemiaan hillintään tarvittavien resurssien määrä kasvaa
- sairaala- ja tehohoidon määrän ennustetaan kääntyvän nousuun.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuille on koottu tiedot epidemian vaiheista sairaanhoitopiireittäin.
Toimenpiteet riippuvat epidemian vaiheesta
Epidemian perustasolla, ”suvantovaiheessa”, korostuvat koko väestön hygieniasuositukset, paikalliset ja alueelliset viranomaistoimet (tartuntojen juurisyiden tunnistaminen, testaus ja tartuntaketjujen katkaisu) sekä materiaalinen varautuminen epidemian mahdolliseen kasvuun. Näiden toimien tavoitteena on, että epidemia ei laajene.
Kiihtymisvaiheen uhatessa edellä mainittujen toimien lisäksi täytyy entisestään tehostaa tartuntatautilainsäädännön mukaisia rajoituksia, suosituksia ja muita toimenpiteitä, tartunnan saaneiden tunnistamista, tartuntaketjujen jäljitystä ja katkaisua sekä ottaa käyttöön uusia yksilötason keinoja tartuntojen ehkäisemiseksi.
Jos kaikista varotoimista huolimatta leviämisvaiheen uhka kasvaa, välttämättömiä lisätoimenpiteitä ovat laajemmat ja tiukemmat alueelliset ja valtakunnalliset suositukset ja rajoitukset sekä varautuminen hoitokapasiteetin lisäykseen.
Alueelliset tartuntatautiviranomaiset päättävät toimenpiteistä
Toimenpiteistä päättävät alueelliset ja paikalliset tartuntatautiviranomaiset eli sairaanhoitopiirit ja kunnat tai kuntayhtymät.
Päätökset on perusteltava alueen tarpeilla, ja niiden yhteydessä on kuvattava kokonaisarviointi toimenpiteiden epidemiologisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista.
Lisäksi aluehallintovirastoilla on mahdollisuus ja vastuu tehdä eräitä hallinnollisia päätöksiä, muun muassa yleisötilaisuuksien ja eräiden julkisten tilojen käyttöön liittyviä rajoituksia, jos niitä tarvitaan useamman kunnan alueella.
Toimenpiteiden käyttöönoton järjestys voi olla erilainen maan eri osissa. Alueelliset linjaukset voivat joissakin kohdin siis erota toisistaan.
Tiukemmat torjuntatoimen tasot olivat käytössä keväällä 2021
Hallituksen hybridistrategian toimintasuunnitelmaa päivitettiin epidemian kiihtymisen ja muuntoviruksen leviämisen uhan varalta 26.1.2021.
Toimintasuunnitelmaan lisättiin kolme uutta toimenpidetasoa, joiden tarkoituksena on
- torjua epidemian kasvun uudelleen kiihtyminen ja herkemmin tarttuvan virusmuunnosten leviäminen ja
- saada lisäaikaa rokotusten ja vuodenaikavaihtelun yhteisvaikutukselle epidemian hillitsemisessä.
Helmikuussa hallitus linjasi, että Suomessa otetaan taso 2 käyttöön. STM ohjasi alueet toimenpiteiden käynnistämiseen.
- Hallitus linjasi siirtymisestä välittömästi koronaepidemian torjunnan tasolle kaksi, hallitus valmis ottamaan poikkeusolot käyttöön (Valtioneuvosto 25.2.2021)
- Koronaviruksen torjunnassa siirrytään seuraavalle toimenpidetasolle – lisätoimenpiteet käyttöön usealla alueella (STM:n tiedote 25.2.2021)
Toimenpidetasojen käytöstä luovuttiin toukokuussa. STM teki päätöksen asiasta valtioneuvoston puollon jälkeen.
- Koronaepidemian torjunnassa painotetaan jatkossa alueellisia rajoituksia ja suosituksia (Tiedote 6.5.2021)
- Valtakunnallisia koronarajoituksia lievennetään - suurimmat muutokset kiihtymisvaiheessa oleville alueille (Tiedote 10.5.2021)
Ajankohtaista
EU:n terveysministerit keskustelevat uuteen koronavirukseen varautumisesta
Suomi on varautunut uuden koronaviruksen varalta tilanteen niin vaatiessa
Muualla palvelussamme
Koronaepidemian hillinnän toimintasuunnitelmat 2020-2021
- Toimintasuunnitelma covid-19-epidemian hillinnän hybridistrategian toteuttamiseen (STM:n julkaisuja 2021:21)
- Hybridistrategian toimintasuunnitelman osa 3: Suositusten ja rajoitusten käyttö (25.2.2021)
- Hybridistrategian toimintasuunnitelman täydennys 1/2021: Toimenpiteet epidemian uhkaavan nopean kiihtymisen ja tartuttavampien virusmuunnosten yleistymisen estämiseksi (9.2.2021)
- Toimintasuunnitelma covid-19-epidemian hillinnän hybridistrategian toteuttamiseen tammi–toukokuussa 2021 (Valtioneuvoston julkaisuarkisto) (5.1.2021)
- Toimintasuunnitelma hybridistrategian mukaisten suositusten ja rajoitusten toteuttamiseen covid-19-epidemian ensimmäisen vaiheen jälkeen (7.9.2020)
- COVID 19 -epidemian hallinnan hybridistrategian toteuttaminen (8.7.2020)