Kelan pääjohtajaksi Outi Antila

Sosiaali- ja terveysministeriö 29.11.2019 11.30 | Julkaistu suomeksi 29.11.2019 klo 11.59
Tiedote 149/2019

Tasavallan presidentti on nimittänyt Outi Antilan Kansaneläkelaitoksen (Kela) pääjohtajaksi. Antila aloittaa tehtävässään 1.1.2020, jolloin Kelan nykyinen pääjohtaja Elli Aaltonen jää eläkkeelle.

Antila on aikaisemmin työskennellyt sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston osastopäällikkönä vuodesta 2010. Lisäksi hän on toiminut muutoksenhakulautakuntien johto- ja esimiestehtävissä. Antila on ollut Kelan hallituksen jäsenenä vuodesta 2017. Antila on varatuomari ja oikeustieteen kandidaatti.

Pääjohtaja vastaa Kansaneläkelaitoksen strategisesta suunnittelusta sekä operatiivisesta johtamisesta ja kehittämisestä, asioiden esittelystä hallitukselle ja hallituksen päätösten toimeenpanosta. Lisäksi pääjohtaja valmistelee työjärjestyksen hallituksen päätettäväksi. Pääjohtajan nimittää tasavallan presidentti Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen esityksestä.

Kansaneläkelaitos huolehtii Suomessa asuvien ja monien ulkomailla asuvien suomalaisten sosiaaliturvasta eri elämäntilanteissa. Kelan hoitamaan sosiaaliturvaan kuuluvat esimerkiksi lapsiperheiden tuet, sairausvakuutus, kuntoutus, työttömän perusturva, perustoimeentulotuki, asumistuki, opintotuki, vammaisetuudet ja vähimmäiseläkkeet. Kela toimii eduskunnan valvonnassa.

Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan virkaa haki 40 henkilöä.

Lisätietoja

kansliapäällikkö Kirsi Varhila, p. 02951 63338, [email protected]
pääjohtaja Outi Antila, p. 050 470 4269 (tavoitettavissa 29.11 klo 13–15)