FI SV EN

Suomi jatkaa terveysjärjestelmien maa-arviointiprosessin johdossa

Sosiaali- ja terveysministeriö 3.12.2015 8.57
Uutinen

Terveysturvallisuusohjelma Global Health Security Agendan (GHSA) ohjausryhmän puheenjohtajuus siirtyy vuodenvaihteessa Suomelta Indonesialle. Suomi on johtanut ohjausryhmää vuonna 2015. Yksi puheenjohtajakauden merkittävimpiä saavutuksia on maa-arviointiprosessin kehittäminen ja testaus käytännössä.

Suomen johdolla ohjausryhmä on luonut toimintatavan, jolla voidaan riippumattomasti arvioida maiden valmiutta ja tarvittavia lisätoimia terveyden turvaamiseksi.

Arviointien avulla maat voivat vahvistaa omia toimiaan tartuntatautien ja biologisten uhkien havaitsemisessa, ehkäisemissä ja hallinnassa. Menetelmää on tähän mennessä kokeiltu kuudessa maassa. Kokeilun tulokset ovat lupaavia: vertaisarviointi tukee maita kansallisten terveysjärjestelmien ja valmiuden kehittämisessä ja hallinnonalojen välisen yhteistyön vahvistamisessa. Arvioinnit auttavat maita myös toteuttamaan WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön vaatimuksia.

Suomi jatkaa puheenjohtajuustroikassa vuoden 2016 ajan edellisen puheenjohtajan roolissa. Suomi jatkaa myös ohjausryhmän jäsenenä ja maa-arviointiprosessin johdossa viisivuotisen ohjelman loppuun.

Terveysturvallisuusohjelma GHSA on 49 maan, keskeisten kansainvälisten järjestöjen sekä kansalaisyhteiskunnan ja yksityissektorin maailmanlaajuinen yhteistyöfoorumi erilaisten rajat ylittävien bio- ja terveysuhkien torjumiseksi. Globaalien biouhkien torjunta vaatii kattavaa yhteistyötä yli hallinnon rajojen, sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. GHSA-ohjelmaan osallistuu maita kaikilta mantereilta, mikä mahdollistaa uusia yhteistyöavauksia eri maiden välillä. Yksittäisten maiden lisäksi GHSA-ohjelmassa ovat mukana muun muassa Euroopan komissio, Maailman terveysjärjestö WHO, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO sekä Maailman eläintautijärjestö OIE

Ohjelma vahvistaa kansallisia rakenteita ehkäisemään vältettävissä olevia epidemioita, havaitsemaan uhkia ajoissa, sekä vastaamaan erilaisiin biologisiin uhkiin nopeasti ja tehokkaasti. Erityisesti eläimistä ihmisiin tarttuvat taudit ja mikrobilääkeresistenssin, AMR leviämisen hallinta ovat huomion kohteena.

Viime vuosina erilaiset luonnonkatastrofien, konfliktien ja pandemioiden aiheuttamat terveysuhat ovat vaikuttaneet paitsi ihmisten hyvinvointiin, myös demokratiaan, yhteiskuntarauhaan ja yksittäisten valtioiden talouteen. Ebola-epidemia on myös osoittanut yhteistyön tarpeen eri kansainvälisten järjestöjen, kansalaisjärjestöjen ja yksityissektorin välillä.

GHSA ohjausryhmän kokous pidetään 3.- 4. joulukuuta Yogyakartassa Indonesiassa.

Lisätietoja

Kansainvälisten asiain neuvos Outi Kuivasniemi p. +358 295163117