Ministerit Saarikko ja Grahn-Laasonen haastavat työnantajat edistämään perheystävällistä työelämää

Opetus- ja kulttuuriministeriöSosiaali- ja terveysministeriö 10.1.2019 9.30
Tiedote

Lukuisat tutkimukset ja selvitykset osoittavat, että työn ja perheen yhteensovittamisessa on edelleen haasteita. Väestöliiton Perhebarometrin mukaan suomalaiset kaipaavat lisää joustavuutta työn ja perheen yhteensovittamiseen. Tänään 10. tammikuuta järjestettävässä Lapsifoorumissa nuoret tulevaisuuden työntekijät ja yritysjohtajat etsivät konkreettisia ratkaisuja, joilla voidaan lisätä työelämän perheystävällisyyttä.

- On hienoa, että eri toimijat on saatu samaan pöytään keskustelemaan ja ideoimaan perhemyönteisempää työelämää. Meillä on parannettavaa siinä, miten työ ja perhe-elämä saadaan sovitettua yhteen eri elämäntilanteissa. Perheet toivovat enemmän joustoja ja työelämän käytäntöjen kehittämistä perhe-elämää tukeviksi, Lapsifoorumissa puhunut opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Ministeri korostaa, että laadukas varhaiskasvatus on kulmakivi perheiden tukemisessa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. 

- Suomeen on syntynyt kuluneella hallituskaudella yli 110 000 uutta työpaikkaa, mikä on tuonut työtä ja tulevaisuudenuskoa kymmeniin tuhansiin lapsiperheisiin. Samaan aikaan perheiden tarpeet ja tilanteet vaihtelevat. Esimerkiksi päiväkotien sijainnilla, aukioloajoilla ja vuorohoidon nykyistä paremmalla tarjonnalla voidaan vastata kunkin perheen yksilölliseen tarpeeseen, opetusministeri sanoo.

Työpaikat hyötyvät perheystävällisyydestä monin tavoin. Perheystävällisyys lisää hyvinvointia työyhteisössä, parantaa työnantajakuvaa, vähentää henkilöstön vaihtuvuutta sekä lisää organisaation tuottavuutta.

- Monet perheystävällisyyttä lisäävät käytännöt ovat yksinkertaisia ja edullisia toteuttaa. Niiden positiiviset vaikutukset työntekijöiden ja koko työpaikan hyvinvointiin ovat kuitenkin suuria. Esimerkiksi hyvästä työvuorosuunnittelusta ja yhteisistä pelisäännöistä hyötyy koko työyhteisö, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko sanoo.

- Kannatan sitä, että oikeus osa-aikatyöhön olisi kaikilla, jotka sitä haluavat. Tämä parantaisi huomattavasti työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, ministeri Saarikko sanoo.

Ministerit korostavat, että muutokseen tarvitaan mukaan kaikki toimijat, niin työntekijät, työnantajat kuin poliittiset päättäjät.

- Mitkään yhteiskunnan toimet eivät riitä, jos työyhteisöissä ei ole käytännön tahtoa ja sitoutumista työelämän perheystävällisyyden lisäämiseen. Tarvitaan asennemuutosta.

Myös julkisella sektorilla on tekemistä työelämän perheystävällisyyden lisäämisessä. Ministerit ovat antaneet toimeksiannon selvittää, miten valtion työpaikoissa koetaan työn ja lapsiperhearjen yhteensovittaminen.

Lapsifoorumi on osa kansallista lapsistrategiaa pohjustavaa työtä, jonka hallitus käynnisti keväällä 2018 seuraavaa hallitusta varten. Työn yksi tavoitteista on vahvistaa työelämän perheystävällisyyttä. Lisäksi tavoitteena on käydä laajaa yhteiskuntapoliittista keskustelua lapsi- ja perhepolitiikasta sekä vahvistaa lapsi- ja perhemyönteistä yhteiskuntaa. Lapsifoorumeissa esiin nousevia asioita hyödynnetään kansallista lapsistrategiaa pohjustavassa työssä.

Tilaisuutta voi seurata myös verkossa.

Keskustelua käydään päivän aikana tunnisteella #Lapsifoorumi2019 ja #lapsistrategia.

Lisätietoja:

  • Projektipäällikkö Marianne Heikkilä, puh. 02953 30014
  • Erityisavustaja Daniel Sazonov (OKM) puh. 045 1296812
  • Erityisavustaja Elina Das Bhowmik (STM) p. 040 548 9056
Annika Saarikko Sanni Grahn-Laasonen