Valtiosihteeri Savolainen: Naisten urakehitystä tuettava määrätietoisesti
”Naisten urakehitys valtionhallinnossa on viime vuosien aikana ollut kohtuullisen nopeaa. Monessa ministeriössä naisjohtajia on kuitenkin vielä valitettavan vähän. Joissakin ministeriöissä naisia ei ole osastopäälliköinä lainkaan. Ministeriöiden korkeimpien virkojen, kansliapäälliköiden osalta olemme vielä kaukana tasa-arvosta”, valtiosihteeri Terttu Savolainen sanoi ”Vaimoväestä virkamieseliittiin” -juhlaseminaarissa Säätytalossa Helsingissä maanantaina 1. syyskuuta, jolloin on kulunut tasan 50 vuotta siitä, kun ensimmäinen nainen nimitettiin johtavaksi virkamieheksi.
”Lähivuosien aikana avautuu paljon mahdollisuuksia lisätä naisten osuutta korkeimmissa valtionhallinnon viroissa. Valtion virkamiesjohto tulee voimakkaasti vaihtumaan eläköitymisen johdosta. Tämä kuitenkin edellyttää johdonmukaista ja määrätietoista toimintaa naisten urakehityksen edistämiseksi”, valtiosihteeri Savolainen sanoi.
Valtiosihteeri Savolainen totesi, että hallitus on ryhtynyt suunnitelmallisesti luomaan edellytyksiä naisten paremman urakehityksen toteutumiseksi ja naisjohtajuuden vahvistamiseksi.
”Viime keväänä hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi asetti työryhmän, jonka tehtävänä on lisätä naisten osuutta sekä hakijoista että nimitetyistä kaikissa valtionhallinnon esimies- ja johtotehtävissä. Työryhmä etsii konkreettisia ehdotuksia naisten parempaan rekrytointiin, koulutukseen ja urasuunnitteluun valtionhallinnossa. Työryhmä antaa tämän vuoden lopulla toimenpidesuosituksensa”.
”Naisten osuutta korkeimmissa valtionhallinnon viroissa voidaan lisätä tietoisella urasuunnittelulla. Esimiesten tulisi kannustaa naisia osallistumaan koulutusohjelmiin ja luoda naisille mahdollisuuksia hankkia johtamiskokemusta. Johtajuuden arvioinneissa johtamistaitoja ei pitäisi sitoa vuosiin. Monet naiset vetävät projekteja. Käytännössä osoitettua johtamistaitoa edellytettäessä projektijohtamiselle tulisi antaa nykyistä suurempi painoarvo”, valtiosihteeri Savolainen sanoi.
”Suomi on naisten ja miesten välisessä tasa-arvossa monessa suhteessa edelläkävijä. Sen lisäksi, että meillä on naispresidentti, myös maan hallituksessa on naisilla enemmistö. Lähivuosien aikana meillä on mahdollisuus ottaa suuria edistysaskeleita tasa-arvotyössä lisäämällä naisten määrää valtionhallinnon korkeimmissa viroissa”, valtiosihteeri Savolainen totesi.