Ministeri Wallin perheyritystapahtumassa
Perheyritystapahtuma 9.10 klo 15.00, Finlandia-talo
Hyvät naiset ja herrat,
kiitos kutsusta tulla puhumaan tähän seminaariin!
Tasa-arvo on Suomen menestystekijä. Suomi ei olisi nykyisen kaltainen ilman sekä naisten että miesten panostusta. Maassamme naiset ovat aktiivisesti osallistuneet työntekoon aina ja yhteiskunnalliseen elämään jo pitkän aikaa. Ei siis ole uusi asia, että naiset ovat mukana rakentamassa Suomen menestystä.
Naisilla ja miehillä oli ennen selkeä työnjako. Se on kuitenkin muuttunut yhteiskunnan muuttuessa. Sukupuolten työnjako ei siis ole kiveen kirjoitettu. Kuten tiedämme, toisen maailmansodan aikana naiset vastasivat kotirintamalla tuotannosta. Ja homma toimi. Naiset ovat tottuneet kantamaan vastuuta ja vastaamaan koviin haasteisiin.
Nykyisin elämme tilanteessa, jossa naiset opiskelevat keskimäärin enemmän kuin miehet ja käyvät yleisesti töissä. Voi epäröimättä sanoa, että naisten panos on yhteiskunnassa on paitsi mittava, myös aivan välttämätön.
On kuitenkin joitain alueita, joilla naisten taitoja ei hyödynnetä vielä riittävästi. Tiedämme kaikki, että yrittäjistä naisia on noin kolmannes. Se on paljon, jos vertaamme tilannetta muihin EU-maihin. Mutta se on vähän, jos ajatellaan sitä potentiaalia joka naisissa on. Naisyrittäjyyden edellytyksiä on parannettava entisestään. Muun muassa työn ja perheen yhdistäminen ja sijaisten hankkiminen on naisyrittäjälle yhä hankalaa. Tästä aiheesta keskusteltiin viime viikon lopulla EU:n tasa-arvoministereiden neuvoston kokouksessa Lissabonissa.
Naisia on kaikista työmarkkinoiden johtajista noin kolmannes. Mitä ylemmäs mennään, sitä harvemmin johtajan paikalla on nainen. Olette varmaan tutustuneet, ja ehkä jo keskustelleetkin täällä EVA:n tuoreista naisjohtajaraporteista. Selvityksen mukaan naisten johtamat yritykset ovat keskimäärin 10 prosenttia kannattavampia kuin miesten johtamat yritykset. En lähde tässä spekuloimaan syitä tähän tulokseen. Sitä eivät tee selvityksen kirjoittajatkaan. Totean vain, että tämä tieto kannattaa ottaa vakavasti. Suomella ei ole varaa jättää käyttämättä naisten osaamista ja kykyjä myös johtotehtävissä. Haluan kannustaa meitä kaikkia näkemään naisten potentiaalin, avaamaan naisille lasiovia, lasiseiniä ja lasikattoja johtotehtäviin. Tämä on keskeinen asia.
Arvoisa yleisö,
meillä on loistavia esimerkkejä menestyvistä naisjohtajista. Tässäkin salissa teitä on runsaasti. Esikuvat ja mallit ovat tärkeitä. Se, missä meidän on petrattava, on tavoitteellinen ja suunnitelmallinen toiminta naisten urien edistämiseksi. Asiaan kannattaa tarttua käytännöllisesti. Ensin on päätettävä, mitä halutaan. Sitten tehdään yrityksille ja organisaatioille selvät suunnitelmat ja tavoiteaikataulut tässä asiassa. Konkreettisia keinoja löytyy EVA:n mainioista raporteista. Voimme kannustaa naisia hakeutumaan avoinna oleviin johtajanpaikkoihin, voimme tarjota naisille monipuolisia tehtäviä, jotta kokemus karttuu. Mentoreita ja tutoreita voidaan käyttää hyväksi. Head huntereita voidaan vaatia listaamaan sekä nais- että miesehdokkaita. Keinoja kyllä löytyy, kun on tahtoa.
Finlands regering strävar efter att stödja kvinnors karriärutveckling och öka andelen kvinnliga ledare i både den offentliga och den privata sektorn. Som exempel på detta vill jag nämna en informationskampanj som inleds denna vecka. Ni kommer att se och höra mer om detta från och med torsdag, då kampanjen drar igång. Vi har fått många inflytelserika personer att delta i kampanjen. Regeringen fortsätter även sitt samarbete med näringslivet. Nästa år kommer vi att arrangera ett seminarium för personalchefer om hur man kan förbättra kvinnans karriärutveckling.
Hyvät naiset ja herrat,
paneelimme otsikko on ”Erilaisuuden tasa-arvo – kovat äijät ja kiltit tytöt”. Tämä tuo mieleen vanhakantaiset, ahtaat sukupuoliroolit. Naisten ja miesten roolit ovat muuttuneet yhteiskunnan muutoksen myötä. Olen sitä mieltä, että jos jämähdämme stereotyyppisiin roolimalleihin, yhteiskunnan kehitys hidastuu. Suomen menestys edellyttää dynamiikkaa myös tässä asiassa.
Haluan muistuttaa, että kun on kyse asenteisiin vaikuttamisesta, olemme itse kukin vastuussa. Sukupuolirooleihin vaikutetaan kotona, päiväkodissa, koulussa, työpaikalla, medioissa jne. Jos emme ole valmiita jatkuvasti kyseenalaistamaan sitä, mikä on sopivaa tytölle tai pojalle, naiselle tai miehelle, vahvistamme huomaamattamme vanhoja malleja. Tarkkailkaamme siis omia asenteitamme, tapojamme ja käsityksiämme. Pidämmekö tiedostamattamme yllä stereotypioita? Myös kouluissa ja päiväkodeissa asiaan tulee mielestäni kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota. Mitkä ovat opettajien ja ohjaajien odotukset ja tiedostamattomat ennakkokäsitykset? Miten niitä voi muuttaa? Miksi tyttöjen pitää miellyttää ja miksi pojat saavat enemmän aikaa?
Arvoisa yleisö,
kun ravistellaan ahtaita sukupuolirooleja, yksilöt pääsevät vapaammin toteuttamaan itseään. Se on niin yksilön kuin yhteiskunnankin etu. Siitä hyötyvät yhtälailla pojat kuin tytötkin. Haluan itse isänä kannustaa tyttäriäni tunnistamaan omat vahvuutensa ja tavoitteensa ja toimimaan niiden mukaan. Tutkimuksissa on todettu, että juuri isillä on erityisen suuri merkitys tyttöjen kannustamisessa rohkeisiin valintoihin ja oman tiensä kulkemiseen. Tässäkin salissa on taatusti paljon oman tiensä kulkijoita, sekä naisia, että miehiä.
Hyvät naiset ja herrat, rohkaiskaamme tyttöjä ja naisia eteenpäin!
Kiitos!