Kuntien valmiutta liittyä terveydenhuollon kansallisiin tietopalveluihin selvitetään
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää sairaanhoitopiireiltä ja kunnilta tietoja siitä, miten ne ovat suunnitelleet terveydenhuollon valtakunnalliseen arkistointipalveluun liittymistä. Kyselyllä halutaan selvittää organisaatioiden liittymisvalmiuksia sekä kannustaa edelläkävijöitä ripeään toimintaan.
Lain mukaan julkisen terveydenhuollon on liityttävä kansalliseen tiedonvälitys- ja arkistopalveluun viimeistään 1.9.2014 ja yksityisen terveydenhuollon palveluiden antajien viimeistään 1.9.2015. Alkuvaiheessa palvelun kautta välitettävä tietosisältö on rajoittunutta, mutta palvelu laajenee jatkuvasti uusille erikoisalueille. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asetuksen, jossa on määritelty laajenemisen aikataulu.
Lainsäädännön toteuttaminen edellyttää toimenpiteitä palveluun liittyvissä organisaatioissa. Niiden on suunniteltava välityspalvelun käyttöönotto ja siihen liittyvien ohjelmistojen päivitykset. Tämä vaatii myös resursseja. Ministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Kela tukevat käyttöönottoja omien toimintasuunnitelmiensa mukaisesti.
Ensimmäisille liittyjille voidaan kohdentaa myös valtionapua korvaamaan niitä kustannuksia, joita uusien toimintamallien kehittely aiheuttaa. Edellytyksenä on se, että organisaatiot tuottavat ohjeita muille terveydenhuollon palveluiden antajille ja osaksi kansallisia toimintamalleja.
Kysely on toimitettu sairaanhoitopiireille, jotka selvittävät tilanteen yhteistyössä alueensa kuntien kanssa. Tuloksia käsitellään syksyn aikana ministeriön ja THL:n järjestämissä tilaisuuksissa, joissa arkistointipalvelua hyödyntävät toimijat ovat mukana.
Arkistointipalvelua testataan Itä-SuomessaArkistointipalvelusta on toteutettu pilotti yhdellä potilastietojärjestelmällä (Pegasos) Kuopiossa. Toisen merkittävän järjestelmän (Effica) testausta arkistointipalvelussa valmistellaan Itä-Suomen sairaanhoitopiirissä (ISSHP). Kyseinen sairaanhoitopiiri sai keväällä tunnustusta kansainvälisessä sairaaloiden tietojärjestelmien vertailussa.
Riippumaton, terveydenhuoltoalan tietojärjestelmien ja johtamiseen erikoistunut yhdistys, Healthcare Information and Management Systems Society (HIMSS), arvioi sairaanhoitopiirin tasolle kuusi asteikolla yhdestä seitsemään. Yksi arviointikriteeri ylimmällä tasolla seitsemän on standardin mukaiset potilastiedon yhteiskäyttöön liittyvät toiminnot. Näitä kehitetään eteenpäin muun muassa ISSHP:n kansallisen arkistointipalvelun testaus ja käyttöönottoprojektissa.
THL laatii arkistopalvelun valtakunnallisen käyttöönottoaikataulun vuoden 2012 aikana.
Lisätietojaneuvotteleva virkamies Annakaisa Iivari, p. 0295 163 371
erityisasiantuntija Teemupekka Virtanen, p. 0295 163 370
hallitusneuvos Pekka Järvinen, p. 0295 163 367