Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Ravitsemisliikkeiden rajoituksiin kevennyksiä lähes koko maassa 13.5. lukien

Sosiaali- ja terveysministeriö
12.5.2021 14.18
Tiedote 129/2021

Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Rajoitukset kevenevät lähes koko maassa, riippuen alueen epidemiatilanteesta. Asetuksen muutos tulee voimaan 13. toukokuuta klo 00.

Sosiaali- ja terveysministeriö teki valtioneuvoston viime viikolla tekemän linjauksen perusteella 10. 5. päätöksen, jonka mukaan koronaepidemian torjunnassa luovutaan valtakunnallisista toimenpidetasoista. Koronaviruksen torjunnassa painotetaan jatkossa alueellisia rajoituksia ja suosituksia. Hybridistrategian toimintasuunnitelmassa epidemian tilannekuva jaetaan kolmeen vaiheeseen: perustasoon, kiihtymisvaiheeseen ja leviämisvaiheeseen. Ravitsemisliikkeiden rajoituksia alueilla päivitetään epidemiatilannetta vastaavaksi viikoittain. 

Valtioneuvosto tekee seuraavan tarkastelun erityisesti leviämisvaiheen rajoituksista 27.5. mennessä.

Ravitsemisliikkeiden rajoitukset perustason alueilla Ahvenanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjanmaan ja Satakunnan maakunnissa sekä Lapin sairaanhoitopiirissä 13.5.lukien

Anniskelu on sallittu klo 07-00 ja ravitsemisliikkeet saavat olla auki ravintola-asiakkaille klo 05-01.

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa käytössä on 75 % asiakaspaikoista. Asiakasmäärärajoitukset eivät koske Ahvenanmaan maakuntaa.

Lisäksi näiden alueiden ravintoloissa asiakkaat on sisätiloissa ohjattava istumaan paikoillaan. Siten esimerkiksi karaoke ja tanssiminen sisätiloissa ovat kiellettyjä.

Ulkoterasseilla jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka ja etäisyyksien pitämisestä on huolehdittava. Asiakaspaikkojen rajoitukset ja ”tanssikielto” eivät koske ulkoterasseja.

Ravitsemisliikkeiden rajoitukset kiihtymisvaiheen alueilla Kanta-Hämeen, Keski-Pohjanmaan, Kymenlaakson ja Pirkanmaan maakunnissa sekä Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä 13.5. lukien

Anniskelu on sallittu klo 07-22 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05-23. 

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 % asiakaspaikoista.

Lisäksi näiden alueiden ravintoloissa asiakkaat on sisätiloissa ohjattava istumaan paikoillaan. Siten esimerkiksi karaoke ja tanssiminen sisätiloissa ovat kiellettyjä.

Ulkoterasseilla jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka ja etäisyyksien pitämisestä on huolehdittava. Asiakaspaikkojen rajoitukset ja ”tanssikielto” eivät koske ulkoterasseja.

Ravitsemisliikkeiden rajoitukset leviämisvaiheen alueilla Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa 13.5. lukien

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, alkoholia saa anniskella klo klo 07-18. Ravintolat saavat olla auki klo 05-19. Sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. 
Muissa ravintoloissa alkoholia saa anniskella klo 7-19 ja aukioloaika on klo 05-20. Sisätiloissa käytössä on 75 % asiakaspaikoista.

Myös näiden alueiden ravintoloissa asiakkaat on sisätiloissa ohjattava istumaan paikoillaan. Siten esimerkiksi karaoke-esiintymiset ja tanssiminen ovat kiellettyjä.
Ulkoterasseilla jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka ja etäisyyksien pitämisestä on huolehdittava. Yllä mainitut asiakaspaikkarajoitukset ja ”tanssikielto” eivät koske ulkoterasseja.

Poikkeukset rajoituksiin ennallaan

Asetuksessa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille.

Aukioloaikoja koskevat rajoitukset eivät koske Suomen ja ulkomaiden välillä tai ulkomailla kulkevassa vesi- tai ilma-aluksessa eivätkä polttonesteiden jakeluaseman yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä.

Lisätietoja:

Hallitusneuvos Ismo Tuominen, [email protected]

Sivun alkuun