Suomalaisia hyviä käytäntöjä palkittiin kansainvälisenä työturvallisuuspäivänä
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (Bilbao-virasto) palkitsi kahdeksan organisaatiota ja yritystä eri puolilta Eurooppaa hyvin tehdystä työstä turvallisen kunnossapidon edistämiseksi. Kaksi suomalaista hyvää käytäntöä sai kilpailussa kunniamaininnan. Palkinnot jaettiin osana Bilbao-viraston Terveellinen työ -kampanjaa. Jo kymmenennen kerran järjestetyn kilpailun voittajat julkistettiin kansainvälisenä työturvallisuuspäivänä 28. huhtikuuta Budapestissa.
Kilpailussa menestyneille suomalaisyrityksille jaettiin palkinnot Päivä työhyvinvoinnille -seminaarin yhteydessä Helsingissä. Kunniamaininnan saivat Finnsementti Oy:n "Kunnossapidon turvallisuuden kokonaishallinta" sekä Työturvallisuuskeskuksen, ABB:n, UPM-Kymmenen ja Rautaruukin yhteinen koulutusmalli työturvallisuusperehdyttämiseen eli Työturvallisuuskortti. Palkitut suomalaiset hyvät käytännöt esitellään multimediaohjelmassa, joka julkaistaan Eurooppa-päivänä 9.5.
Bilbao-viraston Terveellinen työ -kampanjan teemana on vuosina 2010-2011 turvallinen kunnossapito. Kunnossapitotöitä ovat esimerkiksi erilaiset kiinteistöjen siivous- ja huoltotyöt, joten kunnossapito on osa kaikkien työpaikkojen arkea. Kampanjassa korostetaan laitosten, laitteistojen, koneiden ja työympäristön kunnossapidon merkitystä työpaikan vaaratekijöiden poistamisessa sekä terveellisempien ja turvallisempien työolojen tarjoamista työntekijöille kaikkialla Euroopassa.
Bilbao-virasto parantaa työturvallisuutta Euroopan työpaikoillaEuroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tehtävänä on työturvallisuuden, työterveyden sekä tuottavuuden parantaminen Euroopan työpaikoilla. Euroopan unioni perusti viraston vastaamaan työterveyttä ja turvallisuutta koskevan tiedon tarpeeseen. Virasto sijaitsee Bilbaossa, Espanjassa.
Suomessa toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä viraston kansallinen koordinaatiokeskus (Focal Point). Koordinaatiokeskus ylläpitää kansallista kolmikantaista verkostoa, joka levittää tietoa työterveyteen ja työturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Lisäksi koordinaatiokeskukset osallistuvat eurooppalaisiin työterveys- ja työturvallisuuskampanjoihin, ylläpitävät kansallisia verkkosivustoja ja nimittävät edustajia viraston asiantuntijaryhmiin.
Lisätietoaylitarkastaja Hannu Stålhammar, STM, p. 0400 635081, [email protected]