RONK Romaniasiain neuvottelukunta 2026-2028 käynnisti työnsä 7.4.2026
Uusi neuvottelukunta vuosille 2026-2028 käynnisti työnsä 7.4.2026 pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan Helsingissä. RONK on sijoitettu sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen, mutta sen toiminta on poikkihallinnollista.
Suomi on ainutlaatuinen maa romanipolitiikan saralla. Meillä toimiva Romaniasiain neuvottelukunta eli kotoisasti RONK ja se täyttää tänä vuonna 70 vuotta. RONK on sijoitettu sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen, mutta sen toiminta on poikkihallinnollista.
Käytännössä se tarkoittaa, että romaniasioita Suomessa hoidetaan sektorit ylittävillä politiikkaohjelmilla. Romanipoliittinen ohjelma Rompo3 on yksi sellainen ohjelma. Se on myös ohjelma, joka on olennainen osa Suomen valtion romanipolitiikkaa.
RONK on asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on seurata ja arvioida romanien yhdenvertaisuutta, osallistumista ja Rompo3:n vaikuttavuutta ja toteutumista eri hallinnon aloilla, sekä tehdä aloitteita ja esityksiä romanien elinolojen parantamiseksi.
Romaniasiain neuvottelukunnan uusi kausi 2026-2028 alkoi virallisesti jo helmikuussa, mutta ensimmäinen kokoontuminen oli 7.4.2026 uusien ja vanhojen jäsenten kanssa. RONK järjestäytyi, muisteli menneitä, keskusteli asialistalta nousevista aiheista ja katseli tulevaisuuteen ja keskusteli uusista avauksista toimintaansa. Yhteinen tapaaminen sujui yhteisten asioiden äärellä. Kun ajat ovat vaikeita yhteistyön rakentaminen ja sitkas eteenpäin vieminen ovat tärkeätä, siitä ajatuksesta on hyvä jatkaa eteenpäin.
Kuvassa keskellä neuvottelukunnan puheenjohtaja Jaska Siikavirta (STM), hänen vasemmalla puolellaan pääsihteeri Janette Grönfors (STM).
Ronkin varapuheenjohtaja Päivi Majaniemi (Suomen Romaniyhdistys ry) ja muutama muu puuttuvat kuvasta.
Jäsenet:
Katja Pehrman, ihmisoikeus- ja kansainvälisten vammaisasioiden suurlähettiläs, ulkoministeriö
Aino Salmi, johtava asiantuntija, sisäministeriö
Sini Keinonen, erityisasiantuntija, opetus- ja kulttuuriministeriö
Tapani Kojonsaari, neuvotteleva virkamies, työ- ja elinkeinoministeriö
Taina Riski, neuvotteleva virkamies, sosiaali- ja terveysministeriö
Helena Valentin, sihteeri, Itä-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta, Lupa- ja valvontavirasto
Matleena Haapala, lainsäädäntöneuvos, ympäristöministeriö
Maria Salenius, Hyvinvointiasioiden johtaja, Suomen Kuntaliitto
Irja Seilola, opetusneuvos, Opetushallitus
Armas Hagert, Lounais-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta
Taito Lehmusta, Etelä-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta
Ossi Blomerus, Itä-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta
Tenho Helmi, Pohjois-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta
Pia Kara, Romano Missio ry
Tino Varjola, pastori, Elämä ja Valo ry
Janne Blomerus, puheenjohtaja, Suomen Romanifoorumi – Fintiko Romano Forum ry
Pysyvät asiantuntijat:
Samuel Haataja, ryhmäpäällikkö, Lupa- ja valvontavirasto
Henry Lindgren, sihteeri, Pohjois-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta, Lupa- ja valvontavirasto
Katja Grenrot, sihteeri, Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta, Lupa- ja valvontavirasto
Anu Castaneda, tutkimusprofessori, THL
Teksti: SRY & STM