Ministeri Risikko: Sikainfluenssarokote kannattaa ottaa nyt
"Sikainfluenssaepidemian ensimmäinen huippu on ohi koko maassa ja terveyspalvelujärjestelmässä on palattu rokotuksia lukuun ottamatta normaalitilaan. Tämän vuoksi rokotuksen ottaminen ei välttämättä tunnu ajankohtaiselta. Rokote kuitenkin kannattaa ottaa nyt", sanoi peruspalveluministeri Paula Risikko käydessään perjantaina 22. tammikuuta ottamassa sikainfluenssarokotteen eduskunnan työterveysasemalla.
Ministeri Risikon mukaan rokote kannattaa ottaa hyvissä ajoin ennen toisen epidemia-aallon alkamista, joka on todennäköisesti edessä viimeistään syksyllä.
"Toinen aalto tulee kuormittamaan terveydenhuoltoa ja aiheuttamaan vakaviakin tautitapauksia. Mitä useampi ottaa rokotteen, sitä lievemmäksi sikainfluenssan toisen aallon vaikutus jää. Kattavalla rokottamisella pystytään jopa ehkäisemään kokonaan sikainfluenssan toinen aalto. Ottamalla rokotteen saa itselleen suojaa sikainfluenssaa vastaan. Samalla suojaa myös läheisiään, koska ei levitä tautia", sanoi ministeri.
"Kaikille Suomessa asuville tarjotaan sikainfluenssarokote tämän kevään aikana. Rokote on maksuton ja se on helposti saatavilla omalta terveysasemalta. Myös useat työnantajat ovat sopineet työntekijöidensä rokottamisesta työterveyshuolloissa", totesi ministeri.
Ministerin mukaan terveydenhuollon henkilöstö antoi hyvää esimerkkiä loppusyksyllä kattavalla rokotteen ottamisella.
"Terveydenhuollon henkilöstöstä paikoin yli 90 prosenttia otti rokotteen viime syksynä epidemian alkaessa."
Ministeri Risikko muistutti, että sikainfluenssa saattaa olla hyvinkin vakava tauti.
"Sikainfluenssa vaikuttaa sairastuneisiin eri tavalla. Suurimmalla osalla sairastuneista oireet ovat samanlaisia kuin tavallisessa kausi-influenssassa eivätkä he tarvitse lääkärin hoitoa. Joillekin sikainfluenssaan sairastuminen saattaa kuitenkin olla hyvinkin vaarallista. Rokote on paras keino suojautua sikainfluenssalta. Historiallisten influenssapandemioiden valossa pandemian toinen aalto on ollut ärhäkkäkin."
LisätietojaLääkintöneuvos Merja Saarinen, puh. 09 160 74030
Muualla verkossa Sikainfluenssa - virallinen tietopaketti (THL)