Lääkelaitos ehdottaa: Apteekkimaksu voitaisiin poistaa asteittain
Lääkelaitos ehdottaa apteekkimaksun asteittaista poistamista siten, että ensivaiheessa se puolitettaisiin nykyisestä tasosta ja samalla lääkkeiden vähittäismyyntihinnan määrittävää lääketaksaa alennettaisiin apteekkimaksun puolittamista vastaavasti. Näiden toimenpiteiden ansiosta lääkkeiden hinnat alenisivat keskimäärin 3,5 prosentilla, mikä vähentäisi sekä kuluttajien että sairausvakuutuksen lääkemenoja yhteensä noin 63 miljoonalla eurolla vuodessa. Kuluttajien saama hyöty olisi tästä hieman yli puolet. Apteekkimaksun puolittaminen Lääkelaitoksen ehdottamalla tavalla parantaisi lisäksi tulosta noin 400 apteekissa eli kahdella kolmasosalla apteekeista.
Apteekkimaksun puolittaminen merkitsisi samalla valtion saamien apteekkimaksutulojen vähenemistä noin 60 miljoonalla eurolla vuodessa ja arvonlisäverotuottojen vähenemistä noin 5 miljoonalla eurolla (vuoden 2003 tiedoin). Samalla myös Helsingin ja Kuopion yliopistojen saamat apteekkimaksutulot pienenisivät, Helsingin yliopiston osalta vaikutus olisi 4,2 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi noin kolmasosalla apteekeista niiden tulos heikkenisi.
Lääkelaitoksen selvityksen ja laskelmien perusteella on ilmeistä, että apteekkimaksujärjestelmää ei voi kokonaan purkaa kerralla ilman,että lääkkeitten saatavuus kärsisi olennaisesti. Jos apteekkimaksu poistettaisiin kokonaan ja lääkkeiden hintaa alennettaisiin tätä vastaavasti, vaikuttaisi toimenpide merkittävästi 72 eri puolella Suomea olevan kunnan apteekkipalveluihin.
Lääkelaitoksen näkemyksen mukaan lääkkeiden oikean ja turvallisen käytön edistäminen edellyttää ammatillisuuteen perustuvaa lääkeneuvontaa ja lääkejakelua. Lääkelaitos ei kannata lääkekaappien lisäämistä eikä uudentyyppisten lääkekaappien kehittämistä. Lääkelaitos ei katso myöskään realistiseksi avohoidon lääkejakelun laajentamista kunnallisen terveydenhuollon toimipisteisiin. Alueellisesti kattava ja lääkeneuvonnan mahdollistava lääkejakelu ehdotetaankin varmistettavaksi nykyistä sivuapteekkijärjestelmää kehittämällä.
Apteekkimaksun puolittamisen vaikutuksia apteekkipalvelujen saatavuuteen ja apteekkien talouteen tulisi seurata ennen kuin päätettäisiin sen uudelleen alentamisesta tai kokonaan poistamisesta.
Selvitystä varten Lääkelaitos on kartoittanut apteekkipalvelujen nykyistä saatavuutta ja maantieteellistä kattavuutta, apteekkien taloudellista tilannetta ja kustannusrakennetta sekä apteekkimaksun merkitystä erikokoisten apteekkien toimintaedellytyksille. Lisäksi on selvitetty lääkkeiden vähittäisjakelun järjestämistä ja käytössä olevia tukijärjestelmiä muissa Pohjoismaissa. Selvitystyössä on käytetty pääosin Lääkelaitoksen tuottamaa tilastoaineistoa. Apteekkien taloutta on tarkasteltu vuoden 2003 apteekkimaksun määräämistä koskevien ilmoitusten perusteella. Lisäksi on hankittu joitakin selvityksiä ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Lääkelaitos on järjestänyt selvitystyöhön liittyen kaksi sidosryhmien kuulemistilaisuutta.
Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi 26.1.2004 Lääkelaitosta tekemään selvityksen apteekkimaksun poistamisen, lääketaksan uudistamisen ja eräiden muiden kustannuksia vähentävien toimenpiteiden vaikutuksista sekä näitä koskevat ehdotukset 30.11.2004 mennessä. Lääkelaitos luovutti selvityksensä sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreelle maanantaina 15. marraskuuta.
Selvitys löytyy Lääkelaitoksen verkkosivuilta osoitteessa www.laakelaitos.fi
Toimittajakappaleita voi kysyä puh. 09-4733 4209, Lääkelaitos.
Lisätietoja:
osastopäällikkö, professori Liisa Turakka, Lääkelaitos puh. 4733 4221
yliproviisori Sami Paaskoski, Lääkelaitos puh. 4733 4204
ylilääkäri Terhi Hermanson, STM, puh. (09) 1607 3901
hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM, puh (09) 1607 3800