Suomessa sikainfluenssarokotukset alkoivat ensimmäisten maiden joukossa
Julkaisuajankohta
14.11.2009
19.34
Tyyppi:Uutinen
N5-55879
Sitova varaus rokotevalmistajan kanssa tehtiin huhtikuun lopussa heti kun uudesta epidemiasta oli saatu Meksikosta ensimmäiset tiedot. Sopimus allekirjoitettiin kesäkuussa. Päätös rokotteen hankkimisesta tehtiin sosiaali- ja terveysministeriössä virkamiesten toimesta Huoltovarmuuskeskuksen kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Asiasta oli pyydetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoiden näkemys. Päätökselle saatiin peruspalveluministeri Paula Risikon hyväksyntä ja asiasta informoitiin hallitusta. Hankinta käsiteltiin budjettiriihessä elokuussa.
Täsmärokotteen kehittäminen on voitu aloittaa vasta epidemian alettua, koska kyseessä on uusi virustyyppi. Rokotetta on kehitetty kesän aikana WHO:n annettua pandemiajulistuksen 11. kesäkuuta. Euroopan komissio myönsi Suomessa käytettävälle rokotteelle myyntiluvan kahden ensimmäisen myyntiluvan joukossa syyskuun lopussa. Myöhemmin myös kolmas rokotevalmistaja sai myyntiluvan rokotteelleen Euroopassa. Rokotukset alkoivat Suomessa lokakuussa viikoilla 43 ja 44.
Pandemiaan varautumisessa on jo vuosia ennakoitu, että täsmärokotteen tuotanto alkaisi 4-6 kuukauden päästä uuden pandemian puhkeamisesta. Suomessa rokotukset on aloitettu 4,5 kuukautta WHO:n pandemiajulistuksen jälkeen.
Kaikkien rokotevalmistajien ongelmana on ollut se, että A(H1N1)v -virus kasvaa viljelmissä oletettua hitaammin. Tämä on aiheuttanut rokotusten viivästymistä kaikissa niissä maissa, joihin rokotteita on saatu.
Suomeen rokotetta toimittavalta valmistajalta oli tilattu jo aiemmin prepandeeminen, ns. mallirokote lintuinfluenssan varalta vuonna 2006 tarjouskilpailun perusteella. Suomella on edelleen voimassa oleva vuonna 2006 tehty jonotussopimus myös toisen rokotevalmistajan kanssa pandemiarokotteesta, mutta tämä valmistaja ei ole pystynyt käynnistämään sikainfluenssarokotteen tuotantoa.
Tähän mennessä Suomessa on rokotettu yli 10 prosenttia väestöstä.
Lisätietojaylijohtaja Aino-Inkeri Hansson, p. (09) 160 73760, etunimi.sukunimi@stm.fi
lääkintöneuvos Merja Saarinen, p. (09) 160 74030, etunimi.sukunimi@stm.fi
verkkouutiset