WHO:n yleiskokous käsittelee terveyttä ja kestävää kehitystä
Maailman terveysjärjestö WHO:n 69. yleiskokous järjestetään Genevessä 23.- 28. toukokuuta. Suomea kokouksessa edustaa perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula.
Kokouksen yleiskeskustelun teema on ”Kestävä kehitys ja Agenda 2030”. Kestävän kehityksen yksi keskeinen tavoite on että kaikki ihmiset kaikkialla maailmassa saisivat tarvitsemansa terveyspalvelut ilman, että niiden käytöstä aiheutuu käyttäjälle taloudellinen riski.
Suomi esittää kokouksen hyväksyttäväksi päätöslauselmaa, joka korostaa kansanterveystoimien vahvistamisen tärkeyttä kun tavoitellaan kattavia terveyspalveluja kaikille. Tärkeää on esimerkiksi terveysjärjestelmien kehittäminen, poikkihallinnollinen yhteistyö terveyden edistämisessä sekä väestötasoiset toimet, esimerkiksi ympäristöstä johtuvien terveyshaittojen vähentäminen, että yksilötason tehtävät, kuten rokotukset. Ilman kansanterveystoimia yhdenvertaista mahdollisuutta terveyteen ei voida käytännössä saavuttaa.
Ministeri Rehula käyttää Suomen puheenvuoron yleiskeskustelussa. Kokouksen aikana ministeri Rehula tapaa kahdenvälisissä tapaamisissa mm. ministereitä Ruotsista, Iranista, Etiopiasta, Pakistanista ja Singaporesta.
Suomi järjestää Geneven yleiskokouksen yhteydessä myös sivutapahtuman lasten lihavuudesta ja aliravitsemuksesta.
”Lasten ravitsemuksen ja terveyden edistäminen ei ole kulu vaan investointi kestävään tulevaisuuteen”, toteaa perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula.
Lasten lihavuus on kasvava maailmalaajuinen ongelma. WHO:n tilastojen mukaan ylipainoisten pikkulasten määrä oli 2013 noin 42 miljoonaa. Jos kehitys jatkuu nykyisellään, maailmassa on 70 miljoona ylipainoista alle kouluikäistä lasta vuonna 2025.
Suomessa lasten lihomista ehkäistään neuvolajärjestelmällä sekä hyvin järjestetyillä päiväkoti- ja kouluruokailulla. Nämä kiinnostavat myös muita maita.
Kokous käsittelee myös useita WHO:n hallintoon, tartunta- ja ei-tarttuviin tauteihin sekä terveysturvallisuuteen liittyviä asioita.
Vuosittain toukokuussa kokoontuva yleiskokous on WHO:n ylin päättävä elin, jonka tehtävänä on päättää järjestön terveyspoliittisista linjauksista.
Lisätietoja
neuvotteleva virkamies Satu Leino p. +358 2951 63428