Valinnanvapauslain luonnos annettiin lainsäädännön arviointineuvostolle ja julkaistiin

Sosiaali- ja terveysministeriö toimitti sote-uudistukseen liittyvän valinnanvapauslakiesityksen luonnoksen lainsäädännön arviointineuvostolle 22. tammikuuta. Samalla ministeriö julkaisi esitysluonnoksen alueuudistus.fi-sivustolla.
Valinnanvapauslain luonnokseen on tehty muutokset, joista hallitus sopiLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä 20.12.2017. Ne koskivat erityisesti asiakassetelin käyttöä erikoissairaanhoidossa sekä tulevien sote-keskusten palveluvalikoimaa.
Lisäksi lakiluonnokseen on tehty muutoksia syksyn lausuntokierroksen perusteella. Esimerkiksi asiakassuunnitelman roolia, Kelan tiedonsaantivaltuuksia ja tuottajien korvausperusteita on täsmennetty. Tuottajien korvausperusteiden tarkemmat määrittelyt ja sopimusmallit on tarkoitus lähettää lausunnolle maaliskuussa.
Lausuntopalautteessa kiinnitettiin huomiota sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteensovittamisen haasteisiin monituottajamallissa. Hallitus linjasi 20.12., että jatkovalmistelussa kiinnitetään huomiota palvelujen yhteensovittamiseen. Eri toimijoiden työ palvelujen integraation varmistamiseksi ja vahvistamiseksi on nyt tarkoitus koota yhteen erilliseksi muutosohjelmaksi.
Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen toimija, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esityksistä ja vaikutusarvioinneista. Valinnanvapauslakiin saattaa tulla vielä muutoksia arvioinnin perusteella.
Hallituksen esitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa on tarkoitus antaa eduskunnalle maaliskuun alkupuolella. Tavoitteena on, että eduskunta päättäisi kaikista maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvistä laeista kesäkuussa 2018 ja uudistus tulisi voimaan 1.1.2020.
Liitteet ja linkit
- Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi, yleisperustelut, 22.1.2018Tiedosto avautuu uudessa välilehdessä pdf 834kB
- Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi, yksityiskohtaiset perustelut, 22.1.2018Tiedosto avautuu uudessa välilehdessä pdf 800kB
- Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi, pykäläehdotukset, 22.1.2018Tiedosto avautuu uudessa välilehdessä pdf 344kB
- Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi, suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys, 22.1.2018Tiedosto avautuu uudessa välilehdessä pdf 298kB
- Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi, vaikutusarviointi, 22.1.2018Tiedosto avautuu uudessa välilehdessä pdf 891kB
- Lainsäädännön arviointineuvosto (vnk.fi) Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
Lisätietoja
ylijohtaja Kirsi Varhila (STM), p. 0295 163338, etunimi.sukunimi@stm.fi
hallitusneuvos Pirjo Kainulainen (STM), p. 0295 163092, etunimi.sukunimi@stm.fi
hallitusneuvos Pekka Järvinen (STM), p. 0295 163367, etunimi.sukunimi@stm.fi