Nuorten sosiaalista kuntoutusta on kehitettävä
Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen palveluja ei ole tarpeeksi, eivätkä ne vastaa riittävän hyvin nuorten palvelutarpeisiin. Näin todetaan sosiaali- ja terveysministeriön teettämässä selvityksessä, jonka Kuntoutussäätiö toteutti.
Sosiaalista kuntoutusta tarvitsisivat erityisesti nuoret, joilla on monia samanaikaisia elämänhallinnan ongelmia.
Kunnat järjestävät nykyisin sosiaalisen kuntoutuksen palveluja epäyhtenäisesti ja usein hankerahoituksella. Myös järjestöt tuottavat ja kehittävät palveluja nuorille.
Sosiaalinen kuntoutus koostuu sekä yksilöllisestä että ryhmämuotoisesta tuesta ja valmennuksesta. Nuorille tarjotaan mahdollisuutta osallistua erilaisiin aktivointi- ja harrastustoimintoihin tai työtoimintaan, jolla ei ole ansiotarkoitusta.
Kuntoutuksen avulla edistetään nuorten osallisuutta, sosiaalista toimintakykyä ja arjessa selviytymistä. Sen tavoitteena on tukea nuorta niin, että hän voisi opiskella tai tehdä töitä ja pärjätä valitsemallaan polulla.
Elämänhallintansa menettäneet nuoret tarvitsevat tuekseen usein pitkäkestoisia, yksilöllisiä ja integroituja palvelupolkuja. Sosiaalisen kuntoutuksen paikallisissa ja seudullisissa palveluissa tarvitaan laajaa yhteistyöverkostoa ja sujuvaa yhteistyötä.
Selvityksen mukaan uusi sosiaalihuoltolaki ja uudet laajapohjaiset sote-alueet tarjoavat hyvän mahdollisuuden suunnitelmalliselle ja tavoitteelliselle sosiaalityölle ja sen yhdistämiselle muihin palveluihin. Sosiaalinen kuntoutus sisältyy keväällä 2015 voimaan tulevaan uuteen sosiaalihuoltolakiin.
Nuorten sosiaalisesta kuntoutuksesta tehty selvitystyö on osa hallitusohjelman mukaista monialaista kuntoutusselvitystä. Selvitystarve liittyy myös kuntoutuslupaukseen, joka on osa nuorisotakuuta.
Lisätietojaneuvotteleva virkamies Elina Palola, p. 029 516 3595, etunimi.sukunimi@stm.fi