Päijät-Häme on iäkkäiden asiakasohjauksen edelläkävijä

Sosiaali- ja terveysministeriö 25.11.2016 12.00
Uutinen

Päijät-Häme toimii iäkkäiden asiakasohjauksessa esimerkkinä muille maakunnille. Iäkkäille on tarjolla monimuotoisia matalan kynnyksen palveluja, ja näin on onnistuttu kohdentamaan kotihoitoa enemmän apua tarvitseville.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alueprofiilin mukaan Päijät-Hämeessä voidaan kuitenkin lisätä intensiivistä kotihoitoa ja kotona asuvien osuutta. Omaishoidossa olevien määrä on alle suositusten, 4 prosenttia. Läheisavun kasvavat resurssit tukevat kotihoitoa, joten ne on otettava käyttöön.

Entistä useampi iäkäs elää jatkossa itsenäisesti. Hyväkuntoisille eläkeikäisille pitää kunnissa olla tarjolla nykyistä enemmän toimintakykyä ylläpitäviä palveluja, jotta heidän toimintakykynsä säilyy hyvänä pidempään ja palvelujen tarve myöhenee. Väestön ikääntyessä hyväkuntoiset eläkeikäiset ovat iso läheisavun resurssi yhteiskunnassa. Vuonna 2030 Päijät-Hämeessä on 15 000 nykyistä enemmän 75 vuotta täyttäneitä.

Perhehoitoon sopivia asiakkaita löytyisi, mutta alueella kaivataan maakuntatasoista yhteistyötä ja koordinaatiota perhehoitajien tueksi.

Alueen muutosagentti sovittaa yhteen iäkkäiden palvelujen kokonaisuutta

Iäkkäiden palveluja kehitetään hallituksen kärkihankkeessa, jonka tavoitteena on saada iäkkäille sekä omais- ja perhehoitajille nykyistä yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut. Hankkeesta rahoitetaan myös maakuntien alueilla toimivien muutosagenttien toimintaa.

Päijät-Hämeessä muutosagenttina toimii Ismo Rautiainen. Muutosagentin keskeisin tehtävä on muodostaa maakuntaan yhteen sovitettu iäkkäiden palvelujen kokonaisuus.

”Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on aloittanut toimintansa ja vastaa vuoden 2017 alusta maakunnan kaikkien muiden kuntien paitsi Heinolan ja Sysmän sosiaali- ja terveyspalveluista. Uuden yhtymän toiminnan käynnistäminen tarkoittaa myös sitä, että maakunnan ikääntyneiden palvelukokonaisuutta yhtenäistetään ja uudistetaan”, muutosagentti kertoo.

”Perinteistä laitosvaltaista toimintamallia haastetaan ikääntyneiden asumisen kehittämisellä ja painopistettä siirretään kotihoitoon ja kotona asumista tukeviin palveluihin. Maakunnassa yhtenäistetään jo kehitettyä asiakasohjauksen toimintamallia. Perhehoidolle ja omaishoidolle etsitään uusia toimintamalleja. Kotona asumista tukeva turvateknologia ja digitaaliset palvelut on asetettu yhdeksi tulevaisuuden menestystekijäksi.”

Kärkihanke lyhyesti

STM:n hallinnoimassa kärkihankkeessa uudistetaan kotihoitoa ja vahvistetaan omaishoitoa ja perhehoitoa. Muutos tehdään ja juurrutetaan käyttöön laajoissa, useiden eri toimijoiden yhteisissä kokeiluissa. Kärkihankkeen toteuttamiseen on käytettävissä yhteensä 30 miljoonaa euroa vuosille 2016–2018.

THL ja STM järjestävät loka-joulukuussa sarjan maakuntatilaisuuksia, jotka saattavat muutoksen keskeiset toimijat yhteen. Tilaisuuksia on yhteensä 19

Kärkihanketta voi seurata Twitterissä aihetunnisteella #ikiomat. Maakuntatilaisuuksien aikataulut ja materiaalit löytyvät verkko-osoitteella www.thl.fi/iomaakunnat.

Lisätietoja

johtaja Päivi Voutilainen, STM, p. 02951 63403, etunimi.sukunimi@stm.fi

projektipäällikkö Anja Noro, STM, p. 029516 3006, etunimi.sukunimi@stm.fi

tutkimuspäällikkö Sari Kehusmaa, THL, p. 029 524 7914, etunimi.sukunimi@thl.fi

muutosagentti Ismo Rautiainen, p. 044 729 7982, etunimi.sukunimi@phsotey.fi

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa