Perhehoidon laatu varmistetaan yhtenäisillä toimintamalleilla
Perhehoidon hyvä laatu varmistetaan valmentamalla, kouluttamalla ja tukemalla perhehoitajia, käyttämällä yhtenäisiä toimintamalleja sekä huolehtimalla perhehoidossa olevan lapsen, nuoren ja aikuisen osallisuudesta. Näin todetaan Hyvä perhehoito -työryhmän loppuraportissa.
Työryhmä on koonnut loppuraporttiinsa perhehoitolain sisällön sekä tulkinnat. Lisäksi se on valinnut lain sisällöstä niitä asioita, jotka ovat erityisen tärkeitä perhehoitolain toimeenpanossa. Nämä koskevat perhehoidossa olevan osallisuuden toteuttamista, perhekodin olosuhteiden ja perhehoitoon otettavien määrän arvioimista, sopimuksien tekemistä, perhehoidon sijaishoidon järjestämistä, ennakkovalmennusta, hyvinvointi- ja terveystarkastuksia, palkkioita ja kulukorvauksia sekä valvontaa.
Työryhmän mukaan esimerkiksi perhekodin olosuhteiden arvioimisessa tulisi kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että työntekijä ja perhehoitaja selvittävät etukäteen yhteistyössä perheen kanssa hoidettavan soveltuvuuden perheeseen. Myös hoidettavan mielipidettä on kuultava.
Lisäksi työryhmän mukaan perhehoitolain ja siihen liittyvien lakien säännöksiä tulisi tulevaisuudessa kehittää ainakin salassapitoa koskevien säännösten näkökulmasta sekä perhehoitajan työttömyys-, sairaus- ja vakuutusturvan, asiakasmaksujen ja terminologian modernisoinnin osalta.
Perhehoitoa kehitetään kärkihankkeissa - tavoitteena omais- ja perhehoidon keskukset
Perhehoitoa halutaan lisää erityisesti iäkkäille ihmisille sekä omaishoitovapaan ajaksi vammaisille lapsille. Yhtenä keinona ovat alueelliset omais- ja perhehoidon keskukset, joiden tehtävänä olisi muun muassa uudistaa omais- ja perhehoitoa tukevia palveluja ja muuta tukea. Ne toimisivat osaamiskeskuksina, järjestäisivät valmennusta ja jatkokoulutusta omais- ja perhehoitajille sekä alueen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille. Lisäksi keskukset vastaisivat uusien perhehoitajien, omaishoitajien sijaisten ja omaishoitajien tukihenkilöiden rekrytoinnista.
Omais- ja perhehoidon keskusten toimintaa mallinnetaan ja kehitetään hallituksen kärkihankkeessa, joka keskittyy iäkkäiden kotihoidon ja kaikenikäisten omaishoidon kehittämiseen. Myös Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa kehitetään perhekeskustoimintaa.
Lisätietoja
neuvotteleva virkamies Satu Karppanen, p. 0295 163 549
hallitussihteeri Erkki Papunen, p. 02951 63298