Erityisryhmät saavat hyvin tukea Satakunnassa

Sosiaali- ja terveysministeriö 2.12.2016 11.00
Uutinen

Vuonna 2030 Satakunnassa on 12 500 nykyistä enemmän 75 vuotta täyttäneitä. Hyväkuntoisille eläkeikäisille pitää kunnissa olla tarjolla nykyistä enemmän toimintakykyä ylläpitäviä palveluja, jotta heidän toimintakykynsä säilyy hyvänä pidempään ja palvelujen tarve myöhenee.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alueprofiilin mukaan Satakunnassa on kiinnitetty muuta maata enemmän huomiota erityisryhmien, kuten omaishoitajien, kotihoidossa olevien yksin asuvien ja paljon päivystystä käyttävien iäkkäiden, tukemiseen.

Alueella pitäisi lisätä intensiivistä kotihoitoa, jotta myös paljon apua tarvitsevat voisivat asua kotona nykyistä useammin. Satakunnassa paljon palvelua saavien osuus asiakkaista on 8 prosenttia, kun koko maan keskiarvon on 12 prosenttia. Joillakin alueilla Suomessa tämä osuus on jopa 20 prosenttia asiakkaista.

Kotihoidon rinnalle tarvitaan Satakunnassa lisää ryhmämuotoisia palveluja ja järjestöjen järjestämiä palveluja. Näitä vaihtoehtoja pitäisi olla tarjolla niille, joiden avun tarve on vielä pieni.

Satakunnan kunnissa tarvitaan yhtenäistämistä iäkkäiden palvelurakenteeseen. Osassa kunnista on laitoshoidon purkaminen vielä kesken. Pori, Rauma, Harjavalta ja Säkylä arvioivat tarvitsevansa lisää palveluasumisen vaihtoehtoja. 

Kärkihankkeessa iäkkäiden kotihoitoon etsitään uusia malleja. Jatkossa tarvitaan lisää lyhytaikaisia ja kuntouttavia kotihoidon palveluja, jotta entistä useampi voi asua kotona pidempään.

Alueen muutosagentti sovittaa yhteen iäkkäiden palvelujen kokonaisuutta

Iäkkäiden palveluja kehitetään hallituksen kärkihankkeessa, jonka tavoitteena on saada iäkkäille sekä omais- ja perhehoitajille nykyistä yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut. Hankkeesta rahoitetaan myös maakuntien alueilla toimivien muutosagenttien toimintaa.

Satakunnassa muutosagenttina toimii Pirjo Rehula. Muutosagentin keskeisin tehtävä on muodostaa maakuntaan yhteen sovitettu iäkkäiden palvelujen kokonaisuus.

”Satakunnassa on positiivinen ja innostunut ilmapiiri iäkkäiden palveluiden kehittämisessä. Täällä on tehty paljon hyviä kokeiluja eri kunnissa ja nyt pitää löytää parhaat käytännöt juurrutettaviksi ja käyttöönotettaviksi koko maakunnassa. Kotiin annettavia palveluita tulee monipuolistaa ja omais- ja perhehoitoa lisätä”, kertoo muutosagentti.

Kärkihanke lyhyesti

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoimassa kärkihankkeessa uudistetaan kotihoitoa ja vahvistetaan omaishoitoa ja perhehoitoa. Muutos tehdään ja juurrutetaan käyttöön laajoissa, useiden eri toimijoiden yhteisissä kokeiluissa. Kärkihankkeen toteuttamiseen on käytettävissä yhteensä 30 miljoonaa euroa vuosille 2016–2018.

THL ja STM järjestävät loka-joulukuussa sarjan maakuntatilaisuuksia, jotka saattavat muutoksen keskeiset toimijat yhteen. Tilaisuuksia on yhteensä 19

Kärkihanketta voi seurata Twitterissä aihetunnisteella #ikiomat. Maakuntatilaisuuksien aikataulut ja materiaalit löytyvät verkko-osoitteella www.thl.fi/iomaakunnat.

Lisätietoja

johtaja Päivi Voutilainen, STM, p. 02951 63403, etunimi.sukunimi@stm.fi

projektipäällikkö Anja Noro, STM, p. 029516 3006, etunimi.sukunimi@stm.fi

tutkimuspäällikkö Sari Kehusmaa, THL, p. 029 524 7914, etunimi.sukunimi@thl.fi

muutosagentti Pirjo Rehula, p. 044 7013756, etunimi.sukunimi@pori.fi

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa