Liikennevahinkolautakunta ja potilasvahinkolautakunta yhdistyvät

Hallitus esittää, että Liikennevahinko- ja potilasvahinkolautakunta yhdistyisivät. Uuden lautakunnan nimeksi tulisi liikenne- ja potilasvahinkolautakunta.
Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle keskiviikkona 5. joulukuuta. Liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan osalta lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2021.
Muutoksella halutaan parantaa lautakunnan toimintaedellytyksiä luomalla isompi organisaatio, joka pystyisi paremmin mukautumaan työmäärissä tapahtuviin vaihteluihin ja parantamaan sähköistä palvelua. Lautakuntien yhdistäminen mahdollistaisi myös yhteiset hallintopalvelut, toimitilat, ja tietojärjestelmät. Ehdotettu muutos koskisi vain lautakuntien hallinnollista yhdistämistä, eikä sillä olisi vaikutusta ratkaisutoimintaan.
Lautakuntien yhdistäminen kokoaisi samaan organisaatioon entistä enemmän vahingonkorvausoikeuden sekä eri lääketieteen alojen, kuten ortopedian ja neurologian asiantuntemusta. Lautakuntien yhdistäminen lisäisi potilas- ja liikennevakuutuksiin erikoistuneiden asiantuntijoiden yhteistyötä. Näin varmistettaisiin se, että lain soveltaminen ja lääketieteelliset tulkinnat olisivat soveltuvin osin yhdenmukaisia. Tämä parantaisi myös vahinkoa kärsineiden yhdenvertaisuutta.
Lisätietoja
hallitussihteeri Saara Rahko, p. 02951 63408, [email protected]