Uusimaa on edelläkävijä teknologian hyödyntämisessä kotihoidossa

Sosiaali- ja terveysministeriö 1.12.2016 11.00
Uutinen

Tulevina vuosina väestö ikääntyy voimakkaasti Uudellamaalla. Vuonna 2030 Uudellamaalla on 100 000 nykyistä enemmän 75 vuotta täyttäneitä, näistä noin kolmannes (36 000) asuu muualla kuin pääkaupunkiseudun kunnissa. Asiakasmäärät iäkkäiden palveluissa kasvavat erittäin paljon, joten palvelujärjestelmää on uudistettava. Teknologian hyödyntämisessä kotihoidossa maakunta on edelläkävijä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän alueprofiilin mukaan valtakunnallisia palvelujärjestelmälle asetettuja tavoitteita on vaikea saavuttaa ja kustannusten kasvua hillitä, jos iäkkäiden palvelujärjestelmä ei kyetä Uudenmaan suurissa kaupungeissa muuttamaan kotihoitopainotteisemmaksi.

Jatkossa intensiivistä kotihoitoa on lisättävä koko maakunnan alueella, jotta myös paljon palveluja tarvitsevat voisivat useammin asua kotona pidempään. Intensiivistä kotihoitoa saavien osuus asiakkaista on pääkaupunkiseudulla 8 prosenttia ja alueen muissa kunnissa 12 prosenttia (koko maan keskiarvo on 13 prosenttia). Niissä maakunnissa, joissa iäkkään väestön osuus on jo pitkään ollut korkea, tämä osuus on jopa 20 prosenttia asiakkaista.

Toisaalta kotihoidossa on tunnistettavissa iso ryhmä asiakkaita, joiden avun tarve on vielä pieni. Kun avun tarve on vielä pieni, pitäisi kotihoidon vaihtoehtona olla tarjolla nykyistä enemmän ryhmämuotoisia palveluja ja eri toimijoiden järjestämiä palveluja.

Koska alueella on paljon ikääntyvää väestöä, pitäisi hyväkuntoisille eläkeikäisille kunnissa olla tarjolla nykyistä enemmän toimintakykyä ylläpitäviä palveluja, jotta heidän toimintakykynsä säilyy hyvänä pidempään ja palvelujen tarve myöhenee.

Alueen muutosagentti sovittaa yhteen iäkkäiden palvelujen kokonaisuutta

Iäkkäiden palveluja kehitetään hallituksen kärkihankkeessa, jonka tavoitteena on saada iäkkäille sekä omais- ja perhehoitajille nykyistä yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut. Hankkeesta rahoitetaan myös maakuntien alueilla toimivien muutosagenttien toimintaa.

Uudellamaalla muutosagenttina toimii Soili Partanen.

”Muutosagenttina tuen toimijoita muodostamaan koko maakunnan laajuisen yhteensovitetun iäkkäiden palvelujen kokonaisuuden. Erityisesti kotiin vietäviä palveluita ja asiakasohjausta tulee yhtenäistää. Kärkihankkeessa kokoamme verkostoa toimimaan alueen ikäihmisten hyväksi”, muutosagentti toteaa.

Kärkihanke lyhyesti

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoimassa kärkihankkeessa uudistetaan kotihoitoa ja vahvistetaan omaishoitoa ja perhehoitoa. Muutos tehdään ja juurrutetaan käyttöön laajoissa, useiden eri toimijoiden yhteisissä kokeiluissa. Kärkihankkeen toteuttamiseen on käytettävissä yhteensä 30 miljoonaa euroa vuosille 2016–2018.

THL ja STM järjestävät loka-joulukuussa sarjan maakuntatilaisuuksia, jotka saattavat muutoksen keskeiset toimijat yhteen. Tilaisuuksia on yhteensä 19

Kärkihanketta voi seurata Twitterissä aihetunnisteella #ikiomat. Maakuntatilaisuuksien aikataulut ja materiaalit löytyvät verkko-osoitteella www.thl.fi/iomaakunnat.

Lisätietoja

johtaja Päivi Voutilainen, STM, p. 02951 63403, etunimi.sukunimi@stm.fi

projektipäällikkö Anja Noro, STM, p. 029516 3006, etunimi.sukunimi@stm.fi

tutkimuspäällikkö Sari Kehusmaa, THL, p. 029 524 7914, etunimi.sukunimi@thl.fi

muutosagentti Soili Partanen, p. 040 676 1460, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa