Muutoksia työterveyshuollon korvausjärjestelmään
Hallitus esittää työterveyshuollon korvausjärjestelmään uudistusta, jossa työnantajan järjestämän työterveyshuollon painopistettä siirrettäisiin ennalta ehkäisevään suuntaan.
Työnantajan järjestämälle työterveyshuollolle määrättäisiin yksi yhteinen enimmäismäärä, jonka voisi käyttää kokonaan ehkäisevän työterveyshuollon eli korvausluokka I:n mukaiseen toimintaan. Sairaanhoidon eli korvausluokan II kustannuksia voitaisiin korvata enintään 40 prosenttia yhteisestä enimmäismäärästä. Muutoksilla halutaan tukea työikäisen väestön työkykyä koko työuran ajan, vähentää työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrää ja turvata työssä jatkaminen vanhuuseläkeikään asti. Työterveyshuollon sairaanhoidon sisältöä ei rajattaisi nykyisestä.
Ehkäisevän työterveyshuollon eli korvausluokka I:n korvausprosentti yhdenmukaistettaisiin 60 prosenttiin. Erillisestä työkyvyn hallinnan, seurannan ja varhaisen tuen mallin korvausprosentista luovuttaisiin. Nämä muutokset koskisivat sekä työnantajan että yrittäjän ja muun omaa työtään tekevän järjestämää työterveyshuoltoa.
Kelan vahvistamat työterveyshuollon korvausten enimmäismäärät jäädytettäisiin vuonna 2017 vahvistetulle tasolle. Seuraavan kerran korvausmäärät vahvistettaisiin vuonna 2021.
Hallitus antoi sairausvakuutuslain työterveyshuollon korvauksia koskevan esityksen eduskunnalle 31. toukokuuta. Lain on tarkoitus tulla laskennallisten enimmäismäärien jäädyttämistä koskevan säännöksen osalta voimaan 1. marraskuuta 2018 ja olemaan tältä osin voimassa vuoden 2021 loppuun. Muilta osin lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2020.
Työterveyshuolto on työntekijöiden terveyden ja työolojen kehittämiseen tähtäävää toimintaa, jolla tuetaan henkilön työkykyisyyttä koko työuran ajan. Kela korvaa työnantajalle ja yrittäjälle ja muulle omaa työtään tekevälle työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia.
Lisätietoja
hallitussihteeri Anu Kangasjärvi, puh. 02951 63224, [email protected]