Hoitoon pääsyn turvaaminen
Hoitoon pääsyn turvaamista koskeva terveydenhuollon lainsäädäntö täsmentyy. Kansanterveyslakiin (66/1972) ja erikoissairaanhoitolakiin (1062/1989) on kirjattu enimmäisajat, joiden kuluessa hoitoon pääsy tulee järjestää. Kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain lisäksi muutoksia tulee myös potilaan asemasta ja oikeuksista annettuun lakiin (785/1992, jäljempänä potilaslaki) sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin (734/1992, jäljempänä asiakasmaksulaki). Lakien muutokset tulevat voimaan maaliskuun 1 päivänä 2005. Uudet säännökset ovat Suomen säädöskokoelmassa numeroilla 855 – 858/2004.
Lainmuutokset täsmentävät jo nykyisin kunnille ja kuntayhtymille lakisääteisesti kuuluvaa terveyspalvelujen järjestämisvelvollisuutta ja toteuttavat siten osaltaan julkiselle vallalle perustuslain 19 §:n 3 momentin ja 22 §:n mukaan kuuluvaa velvollisuutta. Lainmuutosten tavoitteena on turvata terveystarpeisiin perustuva hoidon saatavuus, vähentää eroja hoitoon pääsyssä ja lisätä odotusajan läpinäkyvyyttä sekä lisätä oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta hoitoon pääsyssä. Tavoitteeseen pääsemiseen voidaan vaikuttaa muun muassa määrittelemällä hoidon perusteet valtakunnallisesti, uudistamalla palvelujärjestelmän toimintoja sekä arvioimalla, kehittämällä ja muuttamalla työnjakoa.
Enimmäisajat hoitoon pääsylle
Lainmuutosten mukaan vuonna 2005 maaliskuun alusta lähtien terveyskeskukseen pitää saada arkipäivisin virka-aikana välitön yhteys. Kiireettömän hoidon tarpeen arvioon terveyskeskukseen terveydenhuollon ammattihenkilölle, ei siis välttämättä lääkärille, on päästävä kolmessa arkipäivässä yhteydenotosta ellei asiaa voida hoitaa puhelimitse. Lääketieteellisesti ja hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettuun hoitoon on päästävä kohtuullisessa ajassa. Perusterveydenhuollossa hoitoon tulee päästä viimeistään kolmessa kuukaudessa siitä, kun hoidon tarve on todettu. Tämä kolmen kuukauden enimmäisaika voidaan ylittää suun terveydenhuollossa tai perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa, enintään kolmella kuukaudella, jos hoidon antamista voidaan perustellusta syystä lykätä potilaan terveydentilan vaarantumatta.
Erikoissairaanhoidossa hoidon tarpeen arviointi on aloitettava kolmessa viikossa siitä, kun lähete on saapunut terveydenhuollon toimintayksikköön, esimerkiksi sairaalan poliklinikalle. Hoidon tarpeen arvion perusteella lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettuun hoitoon on päästävä viimeistään kuudessa kuukaudessa siitä, kun hoidon tarve on arvioitu.
Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa lainsäädäntöön otetut säännökset vastaavat entisiä asetuksessa olleita säännöksiä. Tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä hoidon tarpeen kiireellisyys huomioon ottaen kolmen kuukauden kuluessa, jos lääketieteelliset tai hoidolliset seikat eivät edellytä muuta.
Jos hoitoa ei voida antaa määräajassa, kunnan tai kuntayhtymän on hankittava hoito muilta palveluntuottajilta, esimerkiksi toiselta kunnalliselta sairaalalta tai yksityissektorilta, ilman että potilaan asiakasmaksu muuttuu.
Sairaanhoitopiirien kuntayhtymien ja kuntien keskinäistä vastuuta selkiytetään siten, että sairaanhoitopiiri vastaa sairaalaan lähetettyjen potilaiden hoidon järjestämisestä. Kaikille sairaanhoitopiirin jäsenkuntien asukkaille on järjestettävä palvelut samojen periaatteiden mukaisesti. Tämä uudistus poistaa kuntakohtaiset jonot. Mahdollisuuksia saada tietoja hoitoon pääsystä vahvistetaan siten, että terveydenhuollon toimintayksikköjen on julkaistava hoitoon pääsyn odotusajat. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi internetissä.
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vastaa alueellaan erikoissairaanhoidon järjestämisestä yhtenäisin lääketieteellisin ja hammaslääketieteellisin perustein. Osana hoitoon pääsyn turvaamista valmistellaan valtakunnallisia kiireettömän hoidon perusteita. Tavoitteena on vähentää kiireettömän hoidon järjestämisen suuria alueellisia eroja niin, että ihmiset asuinpaikasta riippumatta saavat hoitoa nykyistä yhtenäisemmin perustein. Tärkeimmistä tauti- ja toimenpideryhmistä laaditaan hoitoon ottamisen perusteet. Nämä kiireetöntä hoitoa koskevat suositukset kattavat kunkin erikoisalan ennakolta suunnitellusta hoidosta merkittävän osan. Niillä katetaan 80 % kiireettömän hoidon kokonaismäärästä ja ne ovat valmiit lainsäädännön voimaantuloon mennessä 1.3.2005.
Hoidon perusteiden käyttöönotosta ei seuraa tuotettujen terveyspalveluiden kokonaismäärän väheneminen, vaan painopisteitä muuttamalla pyritään pääsääntöisesti nykyresurssein tuottamaan terveyspalveluita mahdollisimman kustannustehokkaasti väestön terveystarpeet huomioiden.
Palveluja ja niitä tarvitsevia potilaita on mahdollista priorisoida, mutta etusijajärjestykseen asetettaessa on kuitenkin otettava huomioon sekä perustuslain syrjintäkielto ja yhdenvertaisuussäännös että velvollisuus yksilöllisesti selvittää potilaan terveydentila ja hänen siitä johtuva terveyspalvelujen tarpeensa.
Potilaslaki edellyttää uutena asiana tutkimus- ja hoitosuunnitelman tekemisestä. Sen tarkoituksena on vahvistaa erityisesti pitkäaikaissairaiden ja lääketieteellisessä kuntoutuksessa olevien potilaiden asemaa.
Lainmuutosten myötä myös erikoismaksuluokkajärjestelmästä luovutaan. Sen sijasta sairaanhoitopiirit voivat toteuttaa erityispoliklinikkatoimintaa, jota voidaan järjestää sairaaloissa arkisin klo 16 jälkeen sekä lauantaisin ja sunnuntaisin. Sen yhteydessä hoidettavilta potilailta voidaan periä normaalia poliklinikkatoimintaa korkeammat maksut. Lääkärit, joilla on oikeus hoitaa potilaita erikoismaksuluokassa, säilyttävät oikeutensa 29.2.2008 saakka.
Lain voimaan tullessa hoitojonoon asetettujen potilaiden määräajat lasketaan lain voimaantulopäivästä alkaen. Kansanterveyslain mukaiseen hoitoon tulee päästä viimeistään toukokuun 31 päivänä 2005 tai laissa mainituissa poikkeuksissa elokuun 31 päivään 2005 mennessä ja vastaavasti erikoissairaanhoitolain mukaiseen hoitoon elokuun 31 päivään 2005 mennessä.
Ehkäisevä työ
Ennaltaehkäisevä työ on perusterveydenhuollon keskeisimpiä tehtäviä, joka yhdessä ihmisen omasta terveydestä kantaman vastuun ja terveellisten elintapojen kanssa vähentää palvelujen kysynnän kasvua. Kuntien kansanterveystyö sisältää terveyden ja sairaanhoidon lisäksi väestön terveydentilan ylläpitämistä ja edistämistä. Vuonna 2002 hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätös terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi korostaa ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Valtioneuvoston vuonna 2001 hyväksymä Terveys 2015 - kansanterveysohjelma toimii laajana kehyksenä yhteiskunnan eri osa-alueilla kehitettävälle terveyden edistämiselle. Se tukee terveyden edistämistä kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Keskeisten kansantautien ehkäisyn, seurannan ja hoidon edellyttämiä valmiuksia olisi vahvistettava kaikissa terveyspalveluissa.
Hyväksyessään hoitoon pääsyn turvaamista koskevat lakimuutokset eduskunta sisällytti hallituksen esitykseen antamaansa vastaukseen seuraavan lausuman: " Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa mitä vaikutuksia nyt hyväksytyllä uudistuksella on perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisevään työhön kunnissa ja miten perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisevään työhön kunnissa käytettävät resurssit uudistuksen jälkeen kehittyvät."
Hoidon tarpeen arviointi
Terveydenhuollon muun ammattihenkilön kuin lääkärin tai hammaslääkärin tekemässä hoidon tarpeen arvioinnissa selvitetään yhteydenoton syy, sairauden oireet, vakavuus ja kiireellisyys potilaan kertomien esitietojen perusteella. Vastaanottokäynnin yhteydessä terveydenhuollon ammattihenkilö voi koulutuksensa ja toimintayksikössä sovitun työnjaon perusteella tehdä hoidon tarpeen arvioinnin potilaan kertomien esitietojen ja potilaasta tehtyjen selvitysten perusteella. Terveydenhuollon ammattihenkilö voi tutkia potilaan tai lähettää hänet jatkotutkimuksiin, tarvittaessa lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotolle.
Terveyskeskuksessa terveydenhuollon ammattihenkilö voi tehdä hoidon tarpeen arvioinnin vastaanottokäynnin lisäksi myös puhelimitse, mikäli henkilö suostuu näin tehtyyn arviointiin.
Terveyspalvelut
Kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa on säännökset kunnan velvollisuudesta järjestää terveydenhuollon palveluja, joihin sisältyy terveyden edistäminen, ehkäisevä terveydenhuolto ja sairaanhoito. Potilaslaissa todetaan, että jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä.
Lakien muutoksilla ei luoda potilaalle subjektiivista oikeutta päästä hoitoon. Potilaalla ei ole rajatonta oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa, vaan hänen terveydentilastaan johtuvan hoidon tarpeen arvioi entiseen tapaan terveydenhuollon ammattihenkilö. Hoidosta päättäisi edelleenkin, samoin kuin nykyisin terveydenhuollon ammattihenkilö, viime kädessä lääkäri tai hammaslääkäri. Hoitoon pääsy turvattaisiin silloin, kun kyse on lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti perustellusta hoidosta.
Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistettävä väestön terveyttä. Säännös lähtee sanamuodoltaan yksilön näkökulmasta. Muut perusoikeussäännökset määräävät osaltaan tapaa, jolla sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisvelvoite olisi täytettävä. Erityisesti perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuutta ja syrjinnän kieltoa koskeva säännös on tärkeä turvattaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta.
Perustuslaki jo sinänsä velvoittaa julkisen vallan eli valtion ja kunnat turvaamaan jokaiselle riittävät terveyspalvelut. Hoitoa on järjestettävä siten, että kaikille järjestettävän kiireellisen hoidon lisäksi kunnan asukkaille on järjestettävä tarpeellinen ei-kiireellinen hoito. Myös potilaslaki edellyttää, että hoidon tarpeen arvioinnin sekä potilaan hoidon ja kohtelun on oltava laadultaan hyvää ja muutoinkin täytettävä lain 3 §:ssä määritellyt hyvän hoidon ja kohtelun kriteerit. Hyvään hoitoon kuuluu muun muassa oikeus päästä hoitoon, saada tietoja, suostua hoitoon jne.
Potilaslain 3 §:ssä säädetään potilaan oikeudesta ilman syrjintää saada hänen terveydentilansa edellyttämää terveyden- tai sairaanhoitoa niiden voimavarojen rajoissa, jotka ovat terveydenhuollon käytettävissä. Maininta voimavaroista ei rajaa terveyden- ja sairaanhoidon järjestämisvelvollisuutta kulloinkin käytettävissä oleviin voimavaroihin vaan palveluiden saatavuuden perusteena tulee olla potilaan terveydentilan edellyttämä hoidon tarve. Potilaslailla ei puututtu kunnallista terveydenhuoltoa koskevaan lainsäädäntöön sisältyvään kunnan velvollisuuteen järjestää terveyden- ja sairaanhoitoa. Julkisen terveydenhuollon järjestämisvelvollisuutta määrittävät säännökset kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa (733/1992).
Työnjaon kehittäminen
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu laki (559/1994, jäljempänä ammattihenkilölaki) ei estä tarkoituksenmukaista työnjakoa. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden työnjakoa on viime vuosina kehitetty. Tehtäviä, joita aikaisemmin ovat tehneet lääkärit tai hammaslääkärit, mutta joihin muilla ammattihenkilöillä on jo käytännön kokemuksen sekä tätä tukevan lisäkoulutuksen ja perehdytyksen johdosta valmius, on siirretty muille ammattihenkilöille.
Hoitotyössä toimivien tehtäväkuvia laajentamalla tarjottaisiin potilaille vaihtoehtoja, jotka parantaisivat usein hoitoon pääsyä ja edistäisivät myös potilaiden itsehoitovalmiuksia. Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut uuden hoitotyön tavoite- ja toimintaohjelman tammikuussa 2004 (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2003:18). Ohjelmaan on koottu myös esimerkkejä uusista toimintatavoista ja rakenteista antamaan toimintayksiköille ideoita oman toiminnan kehittämiseen.
Terveydenhuollon toimintayksikön ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden vastuu
Ammattihenkilölaki edellyttää, että terveydenhuollon ammattihenkilöt ammattitoiminnassaan ottavat huomioon potilaalle koituvan hyödyn. Terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattietiikka velvoittaa siis ammattihenkilöt toimimaan potilaalle koituvan hyödyn mukaan ja selvittämään hoidon tarvetta ja tutkimaan potilasta ilman viivytyksiä. Myös potilaslain 6 §:n 1 momentin mukaan potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan.
Lisäksi Suomessa tuli voimaan hallintolaki (434/2003) vuoden 2004 alusta. Laissa säädetään hyvän hallinnon perusteista. Hallintolaki kattaa osittain myös julkisten palvelujen tuottamista. Hallintoasiain käsittelynä pidetään myös tosiasialliseen hallintotoimintaan kuuluvaa toimintaa. Tosiasiallista hallintoa ovat muun muassa potilaan terveyspalvelut. Hallintolain 6 §:ssä säädetään hallinnon oikeusturvaperiaatteista ja 7 §:ssä palveluperiaatteesta, joita voitaisiin soveltaa myös terveyspalveluissa. Hallinnon oikeusturvaperiaatteen mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Toiminnan tulee olla johdonmukaista siten, että harkinnan kohteena olevia tosiseikkoja arvioidaan samankaltaisissa tapauksissa samoin perustein. Toiminnan on myös oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Tärkeät palvelut tulee olla saatavilla kaikkialla maassa ja välttämättömien tehtävien tulla tehokkaasti hoidetuksi. Esimerkiksi julkiseen terveydenhoitoon liittyvä toiminta tulisi pyrkiä järjestämään siten, että palvelujen saanti kyetään turvaamaan myös poikkeusoloissa ja ihmisten alueellinen tasa-arvoisuus toteutuu.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta painottaa mietinnössään (StVM 13/2004 vp), että terveydenhuollon ammattihenkilölain ja hallintolain säännökset sekä terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattietiikka edellyttävät potilaan hoidon järjestämisen lain muutoksissa tarkoitetulla tavalla.
Terveydenhuollon ammattihenkilö tekee hoidon tarpeen arviointia ammattivastuullaan. Työnjako lääkäreiden ja sairaanhoitajien tai terveydenhoitajien välillä tai muiden ammattihenkilöiden välillä edellyttää, että asianomaisella on tehtävien suorittamiseen riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Terveydenhuollon ammattihenkilö voi olla laillistettu ammattihenkilö tai nimikesuojattu ammattihenkilö toimintayksikön työnjaon mukaan. Sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan tekemä hoidon tarpeen arvio perustuu käytännössä johtavan tai vastaavan lääkärin antamaan ohjeistukseen, jolloin johtavalla tai vastaavalla lääkärillä on vastuu tästä toiminnasta. Sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja tai muu terveydenhuollon ammattihenkilö tekee siis oman koulutuksensa, ammattinsa ja osaamisensa mukaista työtä lääkärin ohjeistusta käyttäen.
Käytännössä terveyskeskuksen johtava lääkäri on antanut tehtävään koulutetulle ja riittävästi kokemusta omaavalle terveydenhuollon ammattihenkilölle työmääräyksen tutkimuksen tekemiseen sekä hoidon ja potilaan tarvitseman seurannan toteuttamiseen. Potilasturvallisuus edellyttää, että tehtäviä siirrettäessä osaaminen varmistetaan asianmukaisesti. Esimiehen ja työnantajan vastuu näissäkin tapauksissa määräytyy yleisesti noudatettavien periaatteiden mukaisesti. Terveyskeskuksen johdon asiana on varmistaa, että myös lääkehoito toteutetaan asianmukaisesti ja että lääkehoitoa toteuttavat vain ne, joilla on riittävä koulutus ja kokemus.
Terveydenhuollon ammattihenkilön tulee ammattitoiminnassaan noudattaa ammattihenkilölain lain 15 §:n mukaan myös ammattieettisiä velvollisuuksia. Ammattihenkilön tulee soveltaa yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä, perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään. Ammattitoiminnassaan terveydenhuollonammattihenkilön tulee tasapuolisesti ottaa huomioon ammattitoiminnasta potilaalle koituva hyöty ja sen mahdolliset haitat. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden edellytetään potilaiden kohdalla toimivan potilaan etujen mukaisesti. Potilaslain mukaan ammattihenkilö tekee päätöksensä yhteisymmärryksessä potilaan kanssa.
Terveydenhuollon toimintayksikkö on viime kädessä vastuussa siitä, että terveydenhuollon ammattihenkilöllä on hänelle osoitettujen tehtävien edellyttämä koulutus, ammatillinen pätevyys ja ammattitoiminnan edellyttämät valmiudet ja että terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön muut edellytykset täyttyvät. Täydennyskoulutuksen merkitys terveydenhuollossa korostuu erityisesti, koska hoitokäytännöt muuttuvat jatkuvasti lääketieteen, biotieteiden, terveystieteiden ja teknologian nopean kehityksen myötä.
Vuoden 2004 alusta tulivat voimaan kansanterveyslakiin ja erikoissairaanhoitolakiin tehdyt täydennyskoulutusta koskevat lainmuutokset sekä sosiaali- ja terveysministeriön terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskeva asetus (1194/2003, jäljempänä täydennyskoulutusasetus). Kansanterveyslakiin ja erikoissairaan-hoitolakiin lisättyjen säännösten mukaan terveyskeskuksen ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulee huolehtia siitä, että terveydenhuollon henkilöstö peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen osallistuu riittävästi heille järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Täydennyskoulutuksen tarkoituksena on ylläpitää, saattaa ajan tasalle ja lisätä työntekijän ammattitaitoa ja osaamista. Täydennyskoulutuksen rahoitusvastuu on työnantajalla. Täydennyskoulutusasetus koskee koulutuksen sisältöä, laatua, määrää, järjestämistä, seurantaa ja arviointia. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut täydennyskoulutuksen valtakunnalliset suositukset (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004:3).
Terveyspalvelut hallintotuomioistuimissa
Oikeuskäytännössään korkein hallinto-oikeus on johdonmukaisesti todennut, ettei lääkärin hoitopäätökseen voida hakea valittamalla muutosta. Potilas voi sen sijaan kohdistaa vaatimuksensa hoidon järjestämisestä vastuussa olevaan kuntaan hallintoriitamenettelyssä.
Lääkärin tai hammaslääkärin tekemä, potilaan kannalta kielteinen hoitoratkaisu ilmaisee vain lääkärin oman kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa tarkoitetun kannan asiassa. Terveydenhuollon oikeussuojajärjestelmä rakentuu siten, että potilas voi saattaa hoitoansa koskevat ratkaisut uudelleen arvioitaviksi potilaslain 10 §:n tarkoittamassa muistutusmenettelyssä. Terveydenhuollosta vastaava johtaja voi myös muuttaa aikaisempaa hoitoratkaisua. Muistutuksesta tehtyyn ratkaisuun ei voi hakea muutosta valittamalla.
Potilas voi saada asian uudelleen arvioitavaksi tekemällä hallintokantelun esimerkiksi lääninhallitukselle tai terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle. Hoitopäätös voi olla myös hallintoriidan kohteena. Sellaisen riidan ratkaiseminen, joka koskee julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkioikeudelliseen oikeussuhteeseen perustuvaa oikeutta tai velvollisuutta kuuluu hallintolainkäyttölain (586/1996) 69 §:n mukaan hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Terveyspalvelujen järjestäminen sitä tarvitsevalle on kunnan kansanterveyslaista tai erikoissairaanhoitolaista johtuva julkisoikeudellinen velvollisuus.
Jos toimivaltainen lääkäri on evännyt henkilöltä hoidon kunnan tai kuntayhtymän toimintayksikössä, ostopalveluosoituksen tai korvauksen hänen omatoimisesti hankkimastaan apuvälineestä tai terveyspalvelusta, voi henkilö viedä asian hallintoriita-asiana hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Hoitoon ottamatta jättäminen tai terveydentilaan nähden liian pitkä odottaminen voi myös merkitä sitä, ettei kunta ole asianmukaisesti täyttänyt julkisoikeudellista velvoitettaan.
Päätös hoitoon ottamisesta kuuluu terveyskeskuksessa vastaavalle lääkärille ja erikoissairaanhoidossa ylilääkärille tai hänen antamiensa ohjeiden mukaan muulle lääkärille. Ohjeet voivat olla vain lakien ja asetusten säännöksiä täydentäviä eikä niillä voida rajoittaa oikeutta laissa tai asetuksessa turvattuihin palveluihin. Hoitoon ottamisessa ja siinä noudatettavassa etusijajärjestyksessä on otettava huomioon myös terveydenhuollon oikeusperiaatteet.
Hoidon tarpeen arviointiin vaikuttavat terveydenhuollon oikeusperiaatteet
Terveydenhuollon yksilöllisessä päätöksenteossa lähtökohtana on tarveperiaate. Ensisijaisena kriteerinä tulee käyttää potilaan terveydentilan määrittelemää hoidon tarvetta. Potilaan terveydentilan edellyttämän hoidon tarpeen arviointi on perustettava lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti hyväksyttäviin kriteereihin. Kunnan on varattava määrärahat kiireellisen hoidon ohella myös muuta tarpeellista hoitoa varten. Potilaan oikeutta hoitoon ei voida rajoittaa vetoamalla pelkästään määrärahojen niukkuuteen ottamatta huomioon hänen yksilöllistä hoidon tarvettaan.
Erilaisuutta kuntien palveluvalikoimissa ja niiden järjestämistavoissa rajoittaa perustuslain yhdenvertaisuussäännös (6 §). Terveyspalveluja on annettava siten, ettei ihmisiä ilman lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti perusteltua syytä aseteta eri asemaan muun muassa heidän ikänsä, terveydentilansa tai vammaisuutensa perusteella. Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, että toiminnasta vastaava taho järjestää toiminnan siten, että kaikilla henkilöillä, jotka kuuluvat toimijan vastuupiiriin, tulee olla mahdollisuus saada palveluja yhtäläisin perustein. Kun sairaanhoitopiirillä on vastuu erikoissairaanhoidon järjestämisestä, merkitsee tämä samalla sitä, että kaikille sairaanhoitopiirin jäsenkuntien asukkaille tulee järjestää palvelut samojen periaatteiden mukaisesti.
Yhdenvertaisuusperiaatteen on myös katsottava merkitsevän sitä, että sen mukaisesti toimitaan myös ajallisesti. Tämä merkitsee sitä, että hoito tulee järjestää samojen periaatteiden mukaisesti riippumatta siitä, syntyykö hoidon tarve alkuvuonna tai loppuvuonna. Kuntien ja sairaanhoitopiirin tulee suunnitella ja järjestää toimintansa tämän mukaisesti. Loppuvuodesta ilmenevään hoidon tarpeeseen tulee vastata samojen periaatteiden mukaisesti kuin alkuvuonna ilmenneeseen hoidon tarpeeseen.
Yksittäisistä hoitotoimenpiteistä päätettäessä on kunnioitettava potilaan itsemääräämisoikeutta. Itsemääräämisoikeuden ohella potilaslaki edellyttää myös, että potilaan hoito on järjestettävä ja häntä on kohdeltava niin, ettei hänen ihmisarvoaan loukata ja että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan. Luottamuksellisuuden periaate ohjaa terveydenhuollossa potilasta koskevien tietojen ja asiakirjojen käsittelyä. Potilaslaissa tämä periaate sisältyy potilasasiakirjojen salassapitoa koskeviin säännöksiin.
Terveydenhuollon alueellinen yhteistyö ja terveyspalvelujen yhteensovittaminen
Lainmuutosten tarkoituksena on selkiyttää sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vastuuta alueensa erikoissairaanhoidon järjestämisessä. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulee huolehtia terveydenhuollon alueellisesta yhteistyöstä erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen välillä.
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja sen alueen kuntien tulisi käsitellä yhdessä terveydenhuollon toiminnallista kokonaisuutta ja palvelujen yhteensovittamista. Terveydenhuollon palvelujen yhteensovittamisen lisäksi myös sosiaalihuollon palvelut tulisi sovittaa toiminnalliseen kokonaisuuteen.
Sairaanhoitopiirien ja niiden jäsenkuntien välistä yhteistyötä tehdään nykyisin erilaisin paikallisesti vakiintuneiden käytäntöjen mukaan. Yhteistyössä laadittava terveydenhuollon palvelujen järjestämissuunnitelma toimisi eräänä mahdollisuutena ja välineenä sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja sen alueen kuntien välillä ja se voitaisiin yhdistää osaksi muuta yhteistyötä. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vastaisi suunnitelman laatimisesta valtuustokausittain. Kainuun maakunta toimisi Kainuun hallintokokeilusta annetun lain (343/2003) 3 §:n mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tehtävässä. Suunnitelman toteutumista arvioidaan vuosittain yhteistyössä alueen kuntien kanssa ja arvioinnin yhteydessä järjestämissuun-nitelmaan tehdään tarvittaessa muutokset.
Terveydenhuollon palvelujen järjestämisuunnitelman avulla voitaisiin edistää entisestään alueellista yhteistyötä ja palvelujen yhteensovittamista. Siinä voitaisiin poistaa päällekkäisiä palveluja ja porrastaa alueellisia toimintoja sairaanhoitopiirin alueella sijaitsevien sairaaloiden, terveyskeskusten ja tarvittaessa muiden terveydenhuollon toimintayksiköiden kesken. Myös saumattomien palveluketjujen edistämiseksi voitaisiin sosiaalihuollon palvelut tarvittaessa sovittaa terveydenhuollon palvelujen toiminnalliseen kokonaisuuteen. Erityisesti tulisi arvioida alueen kuntien laboratorio- ja kuvantamispalvelujen, lääkinnällisen kuntoutuksen sekä päivystys- ja ensihoidon palvelujen toiminnallinen kokonaisuus.
Terveydenhuollon palvelujen järjestämissuunnitelmassa tulisi sopia myös alueellisen tietohallinnon järjestämisestä. Sairaanhoitopiiri voisi yhdessä muiden toimijoiden kanssa tehdä alueellisen tietohallintostrategian ja sopia työnjaosta. Suunnitelmassa tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon yksityisten palveluntuottajien ja sosiaalihuollon tietohallinnon yhteistyötarpeet.
Tarkemmat säännökset
Kansanterveyslain 49 §:n ja erikoissairaanhoitolain 59 §:n nojalla annetaan valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä tutkimukseen ja hoitoon pääsystä sekä terveydenhuollon alueellisesta yhteistyöstä ja terveyspalvelujen yhteensovittamisesta. Valtioneuvoston asetus hoitoon pääsyn toteuttamisesta ja alueellisesta yhteistyöstä (1019/2004) hyväksyttiinmarraskuussa 2004 ja se tulee voimaan maaliskuun 1 päivänä 2005.
Liitteet
Lait 855 – 858/2004Länk till en annan webbplats ja asetus 1019/2004Länk till en annan webbplats
Lisätiedot Neuvotteleva virkamies Riitta-Maija Jouttimäki, puh. (09) 1607 3806, sähköposti riitta-maija.jouttimaki@stm.fi