Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

STM ja THL tiedottavat
Koronavirustapausten määrät edelleen laskussa – epidemia on toistaiseksi rauhoittumassa

Sosiaali- ja terveysministeriö
29.4.2021 10.00
Tiedote 115/2021

Uusien koronavirustapausten määrät jatkavat laskemistaan, mikä kertoo siitä, että Suomessa epidemia on toistaiseksi rauhoittumassa. Annetut suositukset ja rajoitukset ovat selvästi tuottaneet tulosta ja estäneet tartuntoja. Kevään edetessä rokotusten eteneminen ja kausivaihtelu alkavat tukemaan epidemiatilanteen kohenemista. Kansalaisten kiitettävä suositusten ja rajoitusten noudattaminen on myös edesauttanut epidemian rauhoittumista.

Parantuneesta tilanteesta huolimatta tartuntoja todetaan edelleen paljon. Siksi tilanne voi nopeasti heiketä, jos ihmisten väliset kontaktit lisääntyvät merkittävästi ja tartunnat pääsevät leviämään väestössä laajemmin.

Sairaanhoitopiirien epidemiatilanteessa on edelleen suuria eroja. Heikoin tilanne on edelleen Suomen etelä- ja lounaisosissa. Ilmaantuvuus on kuitenkin pienentynyt useimmissa sairaanhoitopiireissä.

Valtioneuvosto totesi tiistaina 27.4., että valmiuslain nojalla asetetut poikkeusolot puretaan epidemiatilanteen rauhoittumisen takia.

Karanteeniin asetettujen henkilöiden määrä on pitkän laskun jälkeen pysynyt samana 

Uusien kotimaisten tartuntojen lähde saatiin selvitettyä viikolla 16 (ajalla 19.−25.4.) edellisen viikon tapaan yli 70 %:ssa tapauksista. Tartunnoista 27 % todettiin henkilöillä, jotka olivat tartunnan toteamishetkellä karanteenissa. Karanteenissa olevien henkilöiden osuus tartunnoista on laskenut edellisviikosta, jolloin osuus oli 40 %. Viikolla 16 karanteeniin asetettiin 6 528 henkilöä, eli suunnilleen sama määrä kuin edeltävällä viikolla.

Viikolla 16 tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yli 1 600 uutta koronatapausta, mikä on noin 300 tapausta vähemmän kuin edellisellä viikolla. Viikolla 16 tapauksia oli 67 % vähemmän kuin viikolla 10, jolloin tapausmäärä oli koko epidemia-ajan korkein, yli 4 900 tapausta. Uusien tapausten ilmaantuvuus viikolla 16 oli 29 tapausta 100 000:ta asukasta kohden, kun edellisellä viikolla luku oli 35.

Viimeisen kahden viikon aikana raportoitiin yli 3 500 uutta tapausta, mikä on yli 2 200 tapausta vähemmän kuin kahden edellisen viikon aikana. Tartuntojen ilmaantuvuus oli 64 tapausta 100 000:ta asukasta kohden viikoilla 15¬–16, kun kahden edeltävän viikon aikana ilmaantuvuus oli 105.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 0,70–0,90 (90 %:n todennäköisyysväli), eli se on pysynyt 7.4. lähtien pysynyt alle yhdessä.

Viikolla 16 koronavirustestejä tehtiin yli 115 000 kappaletta. Testejä on tehty väestöön suhteutettuna edelleen paljon, vaikka otettujen näytteiden määrä on ollut lievässä laskussa maaliskuun puolivälistä lähtien. Myös positiivisten näytteiden osuus on samalla aikavälillä pienentynyt. Viikolla 16 positiivisten näytteiden osuus testatuista oli noin 1,4 %. Altistuneita henkilöitä on kevättalvesta alkaen testattu matalammalla kynnyksellä kuin aiemmin, mikä osin selittää positiivisten näytteiden osuuden pienenemistä.

Koronarokotukset etenevät hyvin kaikilla erityisvastuualueilla

Suomessa ensimmäisen rokoteannoksensa on saanut 70 vuotta täyttäneistä jo 88 % ja 50 vuotta täyttäneistä 57 %. Arvioiden mukaan kaikki riskiryhmiin kuuluvat saavat ensimmäisen rokoteannoksen toukokuun puoleen väliin ja kaikki halukkaat yli 16-vuotiaat heinäkuun loppuun mennessä.

Rokotteiden arvioidaan vähentäneen sairaalahoidon tarvetta koronaan sairastuneilla. Sairaalahoidon kuormitus oli suurimmillaan ennen pääsiäistä viikoilla 12 ja 13. Tästä sairaalahoidon yhteenlaskettu potilasmäärä on vähentynyt puoleen, mutta viimeisen viikon aikana lasku on hidastunut. 

Keskiviikkona 28.4. tehohoidossa oli 33 potilasta. Perusterveydenhuollon osastoilla oli 36 ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla 64 koronapotilasta. Yhteensä sairaalahoidossa oli 133 potilasta koronavirustaudin vuoksi. Sairaalahoidon tarpeen ennustetaan tulevalla viikolla edelleen laskevan.

Tarkempia tietoja tehohoidosta ja sen tuloksista löytyy tehohoidon koordinoivan toimiston laatimasta raportista: 

Tautiin liittyviä kuolemantapauksia oli 28.4.2021 mennessä raportoitu yhteensä 911.

Tänään julkaistu epidemian seurantaraportti sekä edelliset raportit ovat THL:n sivuilla. 

Lisätietoja:

Otto Helve, ylilääkäri, THL, [email protected] (epidemiatilanne)
Kari Auranen, johtava tutkija, THL [email protected] (ennustemallit)
Liisa-Maria Voipio-Pulkki, STM, [email protected] (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä)
Pasi Pohjola, johtaja, STM, [email protected] (tilannekuva- ja mallinnustyöryhmä)
 

Sivun alkuun