Perhevapaauudistuksen valmistelijoiden blogisarja
Ministeri Pekonen: Tasa-arvoisesta vanhemmuudesta on tullut sekä perheiden että yhteiskunnan tavoite

Kun 90-luvun lopulla saimme ihanan esikoispoikamme, olimme monen mielestä kovin nuoria vanhemmiksi. Ammatti, vakituinen työpaikka tai vakaa elämäntilanne olivat vielä kaukana edessäpäin. Yhtä lailla kaukaiselta tuntui ajatus tasa-arvoisesta perhevapaamallista. Tuolloin isyysvapaita pidettiin korkeintaan kaksi viikkoa ja lähinnä vain lapsen syntymän yhteydessä.

Muutamia vuosia myöhemmin lanseerattiin ns. ”isäkuukausi”, jolla isiä houkuteltiin käyttämään vanhempainrahakauden viimeiset kaksi viikkoa saadakseen bonuksena ylimääräistä isyysvapaata. Isän jääminen kotiin pienen lapsen kanssa pidemmäksi aikaa ei ollut kovin yleistä, eikä siihen erityisemmin yhteiskunnassa perheitä kannustettu. Isän ajateltiin olevan mukana vauvaprojektissa enemmän tervetulleena sivustaseuraajana kuin aktiivisena toimijana, eikä isälle asetettu sen enempää odotuksia. En itse muista, että lasteni isää olisi kertaakaan kannustettu jäämään vauvan kanssa kotiin isyysvapaalle. Äitiyslomalla olivat vielä 2000-luvun alussa nimensäkin mukaan lähinnä vain äidit.

Nykyvanhempien rooliodotukset ovat erilaisia

 
Minusta on ollut hienoa seurata, miten yhteiskunnan asenneilmasto on lämmennyt tasa-arvoisemmalle perhe-elämälle ja miten vanhemmuudesta on aidosti tullut jaetumpaa. Kun aktiiviseen isän rooliin kannustetaan jo neuvolassa, on isälle luontevampaa kantaa vastuuta myös vauva-arjen pyörittämisestä kotona yhdessä äidin kanssa. Nykypäivänä perhevapaalle jäävän isän katsotaan olevan moderni, parisuhteessaan tasa-arvoisempi ja myös perheelleen omistautunut. Työelämän ja urakehityksen tasa-arvoiset mahdollisuudet tai vanhemmuuden tasapuolisempi jakautuminen ovat nykypäivää ja hyvä niin. Vanhempien roolit ovat nykyperheissä enemmän jaettuja, ja tähän kasvetaan nuoresta saakka. Hyvän vanhemmuuden mallit ovat moninaisia, ei vain isän ja äidin muodostamia ydinperheitä. Onneksi vanhemmuuden roolimallit muuttuvat ajassa vaikkakin kovin hitaasti. Yhteiskunnalla ja sen tekemällä perhepolitiikalla vaikutetaan paljon ihmisten asenteisiin ja mahdollistetaan myös rakenteiden muuttuminen paremmin tasa-arvoa tukeviksi. Nyt tehtävällä perhevapaauudistuksella halutaan myös vahvistaa yhteiskunnan perhemyönteisyyttä.
 
Nuorina vanhempina omat huolemme olivat hyvin arkisia, toimeentuloon, asumiseen ja vauvan hoitoon liittyviä. Esikoisen syntymän myötä jouduin keskeyttämään opintoni ja hieman pelkäsin, miten vauva-arjessa selviäisin niiden loppuunsaattamisesta. Tuolloin lapseni isällä ei ollut edes mahdollisuutta jäädä isyyslomalle, ja sairaalasta kotiuduttuani hän suuntasi vielä iltavuoroon töihin. Lisäksi Kelasta päivärahat olisivat tulleet viiveellä maksuun ja palkanmaksun keskeytyminen isyysvapaiden ajaksi olisi aiheuttanut liikaa epävarmuutta nuoren perheen talouteen. Aiemmin isän vastuu perheestä kannettiin enemmän leipänä pöytään, nyt taloudellinen toimeentulo on molempien vanhempien harteilla. Toki työelämäkin on 20 vuodessa muuttunut paljon. Pätkätyöt ja osa-aikaisuus ovat yleistyneet ja epävarmuus tulevasta etenkin nuorten kohdalla on kasvanut. Nykyvanhemmat jakavat yhdessä huolen työelämään liittyvästä epävarmuudesta, eikä pitkä kotivanhemmuus ole työuran kannalta välttämättä mahdollista tai edes tavoiteltavaa. Nuorten epävarmat tulevaisuuden näkymät vaikuttavat valitettavasti myös syntyvyyteen, josta kannamme kaikki huolta.

Vanhemmat tarvitsevat yhteiskunnalta perhemyönteisyyttä

Monet vanhemmuudessa aiemmin vallinneet sukupuoliroolit ovat murtumassa ja siihen myös osittain pyrimme nykyisellä perhevapaauudistuksella. Kun yhteiskunnan asenneilmasto ja sen myötä perhepolitiikka aiemmin kavensivat perheiden valinnanmahdollisuuksia, on nyt uudistuksen tavoitteena lisätä joustoja ja luoda perheille aito mahdollisuus elää vauva-arkea haluamallaan tavalla. Pian etenevä perhevapaauudistus ei kuitenkaan yksin riitä vahvistamaan yhteiskunnan perhemyönteisyyttä. Mukaan tarvitaan myös monia muutoksia työelämässä, lisää laadukasta varhaiskasvatusta ja mm. perheille suunnattuja palveluita kuten vanhemmuuteen tukea.
 
Kolmen lapsen äitinä olen saanut olla läsnä lapsilleni heidän vauvavuotensa ja olen siitä mahdollisuudesta yhteiskunnalle kiitollinen. Opiskelutkin selvitin lopulta hienosti loppuun, ja onneksi läheiset ovat olleet aina tukena. Vaikka perhe täydentyi vielä kahdella vilkkaalla pojalla, jäi ruuhkavuosien arjesta lämpimät muistot, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Nuorena äitinä uskoin vahvasti siihen, että elämä kaikkine sävyineen kantaa, ja niinhän se teki. Ehkä olisimme tuolloin valinneet jotain toisin, jos meille olisi siihen yhteiskunnan taholta tarjoutunut mahdollisuus. Nyt, kun vihdoin voimme tarjota perheille valinnan mahdollisuuksia, toivon kovasti, että nuoret uskaltavat niihin myös tarttua.