Kun kaikki vaikuttaa kaikkeen
Hallitusneuvotteluita käydään nyt Säätytalon lisäksi myös perinteisessä- ja sosiaalisessa mediassa. Tavoitteenamme on ollut tuoda neuvottelupöytään faktoja siitä, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia monopolin purkaminen ja alkoholin myynnin lisääminen ruokakaupoissa toisi.
Sosiaali- ja terveysministeriön virkakanta on, että mikäli alkoholin saatavuutta päätetään merkittävästi lisätä, kaiken saatavilla olevan tiedon mukaan alkoholihaitat ja niistä aiheutuvat kustannukset lisääntyvät. Tärkein viestimme on, että tällaiset päätökset olisivat monin tavoin ristiriidassa väestön terveyttä ja julkisen talouden sopeuttamista koskevien tavoitteiden kanssa.
Kansainvälisen tutkimustiedon sekä Maailman terveysjärjestön WHO:n suositusten mukaan tehokkaimpia keinoja alkoholihaittojen ehkäisemiseksi ovat vaikuttaminen alkoholin saatavuuteen, hintaan ja markkinointiin. Koska alkoholista syntyy haittoja ja kustannuksia yhteiskunnalle, on yhteiskunnalla oikeus (ja velvollisuus) näitä haittoja ehkäistä sekä hyödyntää vaikuttavaksi osoitettuja keinoja. Suomessa vuonna 2018 alkoholin käytön arvioitiin aiheuttaneen 1,51 miljardin euron yhteiskunnalliset kustannukset (Sherk ym. 2023).
Hilpeyden hinta
Kaikista päihteistä alkoholi aiheuttaa eniten terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja eikä se ole tavanomainen kulutustuote. Alkoholi vaikuttaa kielteisesti kansantalouteen sekä väestön terveyteen ja toimintakykyyn, heikentää yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja kuormittaa merkittävästi sote-palveluita, pelastustoimea ja poliisia.
Alkoholinkäyttö aiheuttaa suomalaisessa työelämässä merkittävät miljardiluokan haittakustannukset (mm. tuottavuuden lasku, sairauspoissaolot, työkyvyttömyys sekä henkilöstöongelmat). Lisäksi se muodostaa huomattavan riskitekijän useiden kroonisten sairauksien, työkyvyttömyyden ja ennenaikaisen kuolleisuuden taustalla.
- Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan alkoholin käytön arvioitiin aiheuttaneen 3 846 kuolemaa ja 15 664 menetettyä toimintakykyistä työvuotta vuonna 2018.
- Alkoholin käyttö liittyi 2 777 työkyvyttömyysjaksoon ja 44 020 sairaalahoitojaksoon.
- Alkoholiin liittyvien sairauksien sairaalahoito maksoi noin 190 miljoonaa euroa vuonna 2018.
- Alkoholimonopolin purkaminen johtaisi tutkijaryhmän mukaan alkoholin kulutuksen lisääntymiseen 9 prosentilla ja yhteiskunnallisten kustannusten lisääntymiseen 289,7 miljoonalla eurolla. (Sherk ym. 2023).
- Vanhempien tai lapsen oma päihteiden käyttö on usein lapsen huostaanoton ja kodin ulkopuolelle sijoittamisen taustalla – lastensuojelun laitos- ja perhehoidon kustannukset olivat lähes miljardi euroa vuonna 2021.
Liki 80 prosenttia kansalaisista on todennut, että nykyiset alkoholin myyntiajat ja -paikat ovat heille riittäviä ja vain 12 prosenttia suomalaisista haluaa väkevät alkoholijuomat ruokakauppaan (Alkoholipoliittiset mielipiteet, 2023).
Ja vielä - noin 70 000 lasta elää perheessä, jossa ainakin toisella vanhemmalla on vakava päihdeongelma. Lapset eivät voi valita tai vaikuttaa mutta me aikuiset voimme.
Taneli Puumalainen, osastopäällikkö, sosiaali- ja terveysministeriö