Haku

Hakusi sanalla 'resilienssi' tuotti 84 tulosta
Fess-haku
  1. Kansainväliset ja EU-asiat Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) sekä sen hallinnonala tekevät ennakoivaa, sosiaali- ja terveyspolitiikkaa edistävää kansainvälistä ja EU-yhteistyötä. STM vastaa osana valtioneuvostoa toimialansa kansainvälisestä ja ...
    https://stm.fi/ministerio/kansainvaliset-asiat
  2. 11.6.2025 | ”Kieliyhteisömme on ainutlaatuinen. En itse asiassa tiedä, että muualla maailmassa työskenneltäisiin samalla tavoin kansalliskielten välisen yhteisön säilyttämiseksi”, sanoo Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Karen Ellemann Pohjoismaiden ministerineuvoston Suomen ja Ahvenanmaan puheenjohtajuuskauteen liittyvässä seminaarissa.
    https://stm.fi/-/1410845/ainutlaatuinen-kieliyhteiso
  3. 28.5.2025 | Elämme keskellä murrosta. 1700-luvun loppupuolella alkaneen teollistumisen myötä ihmiskunta on ottanut valtavia askeleita eteenpäin. Nyt elämme jo 1970-luvulla alkaneen niin sanotun digitaalisen vallankumouksen yhä kiihtyvää kehitystä. Etenkin tekoälyn nopea kehittyminen haastaa meitä aivan uudenlaisella tavalla. Tässä murroksessa sivistyksen vaalijoilla ja kasvatusalan ammattilaisilla on pähkinä purtavana.
    https://stm.fi/-/1410845/ihminen-ei-ole-kone-olkaamme-siis-jatkossakin-ihmisia
  4. 16.7.2024 | 15.04.2024 STM:n kansainvälistä ja EU-yhteistyötä koskeva linjaus 2024– 2027 Sosiaali- ja terveysministeriön kansainvälistä ja EU-yhteistyötä koskevat linjaukset 2024– 2027 ohjaavat ministeriön ja hallinnonalan toimintaa kansainvälisissä ja EU-asi...
    https://stm.fi/documents/1271139/216893836/STMn+kansainv%C3%A4list%C3%A4+ja+EU-yhteisty%C3%B6t%C3%A4+koskeva+linjaus+2024-2027.pdf/13f43f60-3a26-f699-e2d8-0e131690f458?t=1721119030026
  5. 12.12.2025 | ​​​​​​​Puolustusministeri Antti Häkkänen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden valmiudesta ja varautumisesta vastaava sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen vastaanottivat perjantaina 12.12. puolustusministeriön asettaman poikkihallinnollisen työryhmän julkisen terveydenhuollon varautumista poikkeusoloihin koskevan raportin. Työryhmän tehtävänä oli tehdä esitykset, joilla terveydenhuolto saadaan vastaamaan turvallisuusympäristön ja Naton puolustussuunnittelun asettamia vaatimuksia.
    https://stm.fi/-/236553176/hakkanen-ja-grahn-laasonen-vahvistamme-julkisen-terveydenhuollon-ja-puolustusvoimien-kenttalaakinnan-varautumista-poikkeusoloihin
  6. 3.12.2024 | EU:n kilpailukykyä koskeva raportti ja kriisinkestävyys ovat terveysneuvoston aiheina 3.12.2024 kokoontuvan terveysneuvoston kokouksessa Brysselissä. Suomen aloitteesta käsitellään myös terveyssektorin roolia osana varautumisunionia. Suomea kokouksessa edustaa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen.
    https://stm.fi/-/kilpailukyky-ja-kriisinkestavyys-aiheina-euroopan-unionin-terveysneuvostossa
  7. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030 Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi Periaatepäätös Valtioneuvosto, Helsinki 2022 Valtioneuvosto This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohi...
    https://stm.fi/delegate/file/113965
  8. 29.1.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen välinen tulossopimus vuosille 2024–2027: tuloskauden tavoitteet sekä tavoitetasot vuodelle 2025 https://sign.visma.net/fi/document-check/6cafe270-1dea-427c-ac65-825453ee3020 El...
    https://stm.fi/documents/1271139/231761953/THL+-+tulossopimus+2025.pdf/d84d65a5-1e3f-6721-b490-f268e1fac122?version=1.2&t=1769679496314
  9. 29.1.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen välinen tulossopimus vuosille 2024–2027: tuloskauden tavoitteet sekä tavoitetasot vuodelle 2026 https://sign.visma.net/fi/document-check/3e6fe748-13a5-4540-9b08-a2f4f7b131aa El...
    https://stm.fi/documents/1271139/255161399/THL+tulossopimus+2026.pdf/c0423977-452c-e1bc-e2bd-bbe6dda078b3?version=1.0&t=1769669858915
  10. 14.5.2024 | IY O CP LI BR EF SETUK SUOSIT NTÖÄ JA ÄYTK- LIT I IKKA PO T SEKÄ LMÄ I IV ISTE TUTKI USTM LANUPS LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖN JA NUORISOPSYKIATRIAN YHTEISTUTKIMINEN JA - KEHITTÄMINEN LÄNSI- JA ITÄ-SUOMESSA VUOSINA 2021-2022 2023 / / HANKKEEN VASTUU...
    https://stm.fi/documents/1271139/205390430/LANUPS-PolicyBrief-pidempi_final.pdf/2d25c2e8-c0a6-aa76-7772-9e668f268291?t=1715686749288
  11. 13.12.2023 | Suomi toimii parhaillaan Itämeren valtioiden neuvoston puheenjohtajana. Yksi Suomen tavoitteista on vahvistaa Itämeren maiden osaamista ja yhteistyötä lapsikaupan ja lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Työ on käynnistynyt asiantuntijatyöpajojen sarjalla.
    https://stm.fi/-/1410853/itameren-maat-etsivat-parhaita-kaytantoja-lapsikaupan-ja-lapsiin-kohdistuvan-vakivallan-ehkaisemiseksi
  12. 14.5.2024 | Merja Anis [email protected] Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuus Lastensuojelun sosiaalityön ja nuorisopsykiatrian yhteistutkiminen ja -kehittäminen Länsi- ja Itä-Suomessa LANUPS Tarve tutkimushankkeelle: epäkohdat erityisen vaativaa ...
    https://stm.fi/documents/1271139/205390430/LANUPS-esitys%20STM%207.10.22_Anis.pdf/da2399f1-7bec-bde8-6724-b0b76e024747?t=1715686748828
  13. 30.1.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriön RAPORTTEJA JA MUISTIOITA | 2026:4 Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelma 2024–2027 Toimenpiteet vuodelle 2026 Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelma 2024–2027 Toimenpiteet vuodelle 2026 Sos...
    https://stm.fi/documents/1271139/4338031/Sosiaali-%20ja%20terveysministeri%C3%B6n%20toimintasuunnitelma%202024%E2%80%932027%20toimenpiteet%20vuodelle%202026.pdf/044581d4-0f3b-ac68-4bcf-13eec02d5e7a?t=1769753250138
  14. 25.11.2022 | Kulttuuriala oli yksi koronaepidemian aikana toimintavaikeuksiin joutuneista aloista. Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti alan toimijoille pyöreän pöydän keskustelun perjantaina 25.11.2022. Keskustelun tavoitteena oli kuulla kulttuuritoimijoiden kokemuksia korona-aikaan liittyneestä päätöksenteosta ja lainvalmistelusta. 
    https://stm.fi/-/kulttuurin-pyorea-poyta-kokoontui-keskustelemaan-koronatoimien-kokonaisuudesta
  15. 30.11.2023 | 1(3) Kestävän kasvun ohjelman hankehallinnon kick-off 16.5.2022 Tähän muistioon on koottu hankehallinnon kick-off -tilaisuudessa esitetyt kysymykset ja vastaukset. 1. EU-rahoitteisissa hankkeissa ei yleensä saa ostaa omasta organisaatiosta palvelu...
    https://stm.fi/documents/1271139/117676722/Kick-off_kysymykset+ja+vastaukset.pdf/fa1eeadf-4614-1f77-3141-4543d5d0f60a/Kick-off_kysymykset+ja+vastaukset.pdf?t=1701331663202
  16. 31.3.2023 | Laajassa ministeriöiden, työmarkkinajärjestöjen, työpaikkojen ja muiden työelämäasiantuntijoiden yhteistyössä toteutettu TYÖ2030-ohjelma päättyy. Ohjelma kokosi viisi ratkaisua, joiden avulla suomalaisesta työelämästä tehdään maailman parasta.
    https://stm.fi/-/tyo2030-ohjelma-kokosi-viisi-ratkaisua-menestyvaan-tyoelamaan
  17. 23.4.2024 | Helsingin neuvottelu 21.11. klo 10-14 2.4.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. Alueen tilanne ja muutosohjelma • 4.1 Hyvinvointialueen tilannekuvaraportti (Minist...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Helsingin+kaupunki+valmis+liitteineen.pdf/732c5a62-c7ee-237f-5883-63140f77fca2?t=1713871947974
  18. 6.2.2024 | Sosiaali-ja terveysministeriön ja Säteilyturvakeskuksen välinen tulossopimus vuosille 2024-2027: tuloskauden tavoitteet sekä tavoitetasot vuodelle 2024 Sisällys 1 Strategiset linjaukset.................................................................
    https://stm.fi/documents/1271139/201268820/STUK+-+tulossopimus+2024.pdf/7a3134d9-89fc-cf18-00d9-f3e4f931b359?version=1.1&t=1707223298886
  19. 2.4.2024 | Pohjanmaan hyvinvointialueen neuvottelu Liite 1 2.11.2023, klo. 10.00 – 14.00 Pankkisali, Aleksanterinkatu 7, Helsinki 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. A...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Pohjanmaa+valmis+liitteineen.pdf/655ec483-aa70-29c3-b6bf-abed686aab77?t=1712055247979
  20. 23.4.2024 | Lapin hyvinvointialueen neuvottelu Liite 1 14.11.2023 klo 10-14 Neuvottelutila jakovara, Mariankatu 9, Helsinki 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. Alueen t...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Lappi+valmis+liitteineen.pdf/9c9ec1f3-8038-aec3-7a0c-f619c0596dca?t=1713871949440
  21. 2.6.2023 | 1(9) Suomessa asuvien työvoimapotentiaali osana hallituksen työllistymistavoitetta STM 30.5.2023 TYÖLLISYYDEN EDISTÄMINEN / TYÖ- JA TOIMINTAKYKY, TYÖHYVINVOINTI Työikäisen väestön suhteellinen osuus laskee Suomessa nopeasti. Suomessa on työikäisiä...
    https://stm.fi/documents/1271139/163767547/Kuuleminen+-+Ty%C3%B6llisyyden+edist%C3%A4minen+STMn+toimenpitein.pdf/b1ad00b7-8add-e95a-7f8f-1f972159012e?version=1.0&t=1685698955613
  22. 16.3.2026 | Terveyden edistämisen määrärahan käyttösuunnitelmaehdotus 2026 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ehdotus terveyden edistämisen määrärahan käyttösuunnitelmaksi 2026 Anni Helldan [email protected] Puh/tel +358 29 524 7522 Terveyden ja hyvinvoinn...
    https://stm.fi/documents/1271139/1359032/Liite%201%20Terveyden%20edist%C3%A4misen%20m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4rahan%20k%C3%A4ytt%C3%B6suunnitelmaehdotus%202026.pdf/4f3465b0-400a-c8e5-606e-7d69bc6c3eea?t=1773674699802
  23. 2.4.2024 | Alueen Kanta-Häme neuvottelu 1.11. klo 12.00 -16.00 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. Alueen tilanne – palveluiden toteutuminen ja talouden tila 5. Johtop...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Kanta-H%C3%A4me+valmis+liitteineen.pdf/91e08d67-8f63-41d9-1975-7f233b00dc26?t=1712055244468
  24. 1.12.2023 | Kansainvälisen ilmastokokouksen COP28:in yhteydessä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa ilmasto ja terveys -päivä, joka sisältää ministeritason kokouksen. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin, terveysjärjestelmien ja yhteiskuntien kestävyyteen sekä muistuttaa, että ilmastokriisi on myös terveyskriisi.
    https://stm.fi/-/ilmastonmuutoksen-vaikutukset-terveyteen-esilla-ensimmaista-kertaa-cop28-kokouksessa
  25. 30.11.2023 | EU:n terveysministerit kokoontuvat Brysseliin torstaina 30.11.2023. Ministerit keskustelevat Euroopan strategisesta autonomiasta terveyskysymyksissä, erityisesti lääkkeiden saatavuuden turvaamisesta Euroopassa. Lisäksi kokouksessa hyväksytään päätelmät mielenterveydestä. Kokouksessa Suomea edustaa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen.
    https://stm.fi/-/eu-n-terveysministerit-keskustelevat-laakkeiden-saatavuuden-turvaamisesta-
  26. 2.4.2024 | Asiakirjan ovat allekirjoittaneet Nimi Tunnistautuminen Aika Kirsi Leivonen Suomi.fi 01.03.2024 15:20:13 UTC+02:00 Dynasty 10 Tämä dokumentti on sähköisesti allekirjoitettu Sisällys: - Kansilehti (1 sivu) - Alkuperäinen dokumentti (7 sivua) Kansil...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Pohjois-Karjala+valmis+liitteineen.pdf/dfba8ff1-bc2f-9d7b-203e-baa99ffd402f?t=1712055248457
  27. 16.3.2021 | Maailman terveysjärjestön (WHO) alainen riippumaton yleiseurooppalainen terveyden ja kestävän kehityksen komissio vetoaa Euroopan hallituksiin, talous- ja sosiaalialan sidosryhmiin sekä kansainvälisiin järjestöihin covid-19-pandemiasta toipumisen nopeuttamiseksi.
    https://stm.fi/-/montin-komissio-kehottaa-suuntaamaan-katseet-nopeasti-pandemian-jalkeiseen-aikaan
  28. 2.4.2024 | Varsinais-Suomen hyvinvointialueen neuvottelu 3.11.2023, klo. 10.00 – 14.00 Marinakatu 9, VM, kh. Paja, Helsinki 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. Alueen ...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Varsinais-Suomi+valmis+liitteineen.pdf/f127ff76-3dc3-754d-2314-0fe867bfa3d8?t=1712055242593
  29. 2.4.2024 | Itä-Uudenmaan hyvinvointialueneuvottelu Liite 1. 24.11.2023 klo 10:00-14:00 Kokoustila Jakovara, Mariankatu 9, Helsinki 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. ...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/It%C3%A4-Uusimaa+valmis+liitteineen.pdf/6b61f00d-9be9-731f-ffcf-a6b987750a7c?t=1712055243863
  30. 2.4.2024 | Vantaan ja Keravan hyvinvointialueneuvottelu Liite 1. 27.11.2023 klo 12:00-16:00 Kokoushuone Kruunu, Kirkkokatu 12, Helsinki 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelm...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Vantaa+ja+Kerava+valmis+liitteineen.pdf/7298a44d-3a98-cd09-079d-b355c3a3ff21?t=1712055253119
  31. 2.4.2024 | ä VALTIONEUVOSTO srAT's BÅo Er Pöytäkirja 17 .11 .2023 (1 /6) vN/22236/2023 p.0295 16001 Hyvinvointial ueneuvottelu, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Aika:17.11.2023 Paikka: kh. Paja, Mariankatu 9, Helsinki Alueen edustajat Sari lnnanen, aluehalli...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Keski-Pohjanmaa+valmis+liitteineen.pdf/e74b6f61-d1b4-43ed-39f1-c24b370a6216?t=1712055244990
  32. 28.10.2020 | Maailmaa jo yli puoli vuotta riepotellut koronavirusepidemia on koetellut ihmisten mielen hyvinvointia ja jaksamista poikkeuksellisen paljon. On tärkeää, että tässä poikkeuksellisessa tilanteessa ahdistunut hakee apua. Avun hakeminen voi vaatia rohkeutta, ja sitä on onneksi monella ollut.
    https://stm.fi/-/yhteiskunnan-kriisitilanteissa-tarvitaan-nopeasti-apua
  33. 2.4.2024 | Pöytäkirja (1/7) 27.10.2023 VN/22236/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(7) Hyvinvointialueneuvottelu Pirkanmaan hyvinvointialue Aika: 27.10.2023, klo. 10...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Pirkanmaa+valmis+liitteineen.pdf/3bfb02ba-3dae-5520-4d2a-161479981b3c?t=1712055247538
  34. 23.4.2024 | Pöytäkirja (1/7) 16.11.2023 VN/22236/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(7) Hyvinvointialueneuvottelu Kainuun hyvinvointialue Aika: 16.11.2023 Paikka: Neu...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Kainuu+valmis+liitteineen.pdf/37da4148-4ed3-5046-7fb7-7975bb6bcf29?t=1713871948836
  35. 2.4.2024 | Kymenlaakson hyvinvointialueneuvottelu 5.12.2023 klo 10:00-14:00 Kokoustila Jakovara, Mariankatu 9, Helsinki 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. Alueen tila...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Kymenlaakso+valmis+liitteineen.pdf/aeb63132-f914-1444-a7d3-f5b5a6008738?t=1712055246673
  36. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi terveydenhuoltolakia toistaiseksi ja väliaikaisesti sosiaalihuoltolakia j...
    https://stm.fi/delegate/file/143234
  37. 2.4.2024 | Pohjois-Pohjanmaan neuvottelu Liite 1 15.11.2023 klo 10-14 Neuvottelutila Aleksanteri, Kirkkokatu 12, Helsinki 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. Alueen ti...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Pohjois-Pohjanmaa+valmis+liitteineen.pdf/d7bc5690-f7f6-692a-08c1-f0955fbc329a?t=1712055249286
  38. 10.5.2021 | Epidemiavaiheisiin perustuvat suositus- ja rajoitustoimet voimassa olevan hybridistrategian toimintasuunnitelman mukaan Osastopäällikkö Satu Koskela 10.5.2021 Toimenpidetasolla 2 • turvaväli- ja hygieniakäytännöt • lähikontaktin välttäminen harras...
    https://stm.fi/documents/1271139/74713925/mediainfon+diat+yhdistettyin%C3%A4+10052021.pdf/b53fbdc7-6062-c4f3-09c8-a30c080536cf?t=1620650205270
  39. 7.2.2024 | Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen välinen tulossopimus vuosille 2024-2027: tuloskauden tavoitteet sekä tavoitetasot vuodelle 2024 Sisällys 1 Strategiset linjaukset .................................................
    https://stm.fi/documents/1271139/201268820/THL+-+tulossopimus+2024.pdf/6de662ca-b928-b122-6460-bdf6edbd9a8b?version=1.2&t=1707311593792
  40. 2.4.2024 | Päijät-Hämeen hyvinvointialueneuvottelu 7.12.2023 klo 10:00-14:00 Kokoustila Jakovara, Mariankatu 9, Helsinki 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. Alueen til...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/P%C3%A4ij%C3%A4t-H%C3%A4me+valmis+liitteineen.pdf/b79d17a8-c52b-e952-9d96-c741c3847e41?t=1712055252082
  41. 2.4.2024 | Pöytäkirja (1/8) 20.12.2023 VN/22236/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(8) Hyvinvointialueneuvottelu Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Aika: 1.12.2023 klo ...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Keski-Uusimaa+valmis+liitteineen.pdf/855dd643-1f1b-6ad6-c4e9-394ad4f454c7?t=1712055246154
  42. 2.4.2024 | Pöytäkirja (1/6) 9.11.2023 VN/22236/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(6) Hyvinvointialueneuvottelu Etelä-Savon hyvinvointialue Aika: 9.11.2023 Paikka: M...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Etel%C3%A4-Savo+liitteineen.pdf/e4cb41b2-3680-0143-cacd-0c40c598c63f?t=1712049578099
  43. 4.5.2025 | Koronaviruspandemia ja sosiaalityö – Globaalit haasteet ja rat- kaisut (PANDA) VN25259/2020 Loppuraportti 2023 2 Sisällysluettelo 1. TUTKIMUSHANKKEEN TARKOITUS JA TAVOITTEET ............................................................................
    https://stm.fi/documents/1271139/205390430/Koronaviruspandemia%20ja%20sosiaality%C3%B6%20Globaalit%20haasteet%20ja%20ratkaisut%20(PANDA)%20VN252592020%20_loppuraportti.pdf/66206987-551d-38e2-26b0-06e87d1f2edb?t=1746370747046
  44. 2.4.2024 | Alueen Etelä-Pohjanmaa neuvottelu 24.10. klo 10.00 -14.00 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. Alueen tilanne – palveluiden toteutuminen ja talouden tila 5. ...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Etel%C3%A4-Pohjanmaa+liitteineen.pdf/03578c14-7493-18b9-5ca7-80a39f0b7bef?t=1712049553950
  45. 4.7.2024 | Asiakirjan ovat allekirjoittaneet Nimi Tunnistautuminen Aika SANNA KATRIINA SVAHN Telia Tunnistus 29.05.2024 15:22:22 UTC+03:00 Dynasty 10 Tämä dokumentti on sähköisesti allekirjoitettu Sisällys: - Kansilehti (1 sivu) - Alkuperäinen dokumentti (7 ...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/L%C3%A4nsi-Uusimaa+valmis+liitteineen.pdf/18b9db2b-785a-6184-3f44-933b4728292d?t=1720081299697
  46. 2.4.2024 | Pöytäkirja (1/6) 28.11.2023 VN/22236/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(6) Hyvinvointialueneuvottelu Satakunnan hyvinvointialue Aika: 31.10.2023 Paikka: ...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Satakunta+valmis+liitteineen.pdf/42c9e370-5442-edfe-b76f-0e590cbbabe2?t=1712055252605
  47. 4.5.2025 | Koronaviruspandemia ja sosiaalityö – glokaalit haasteet ja ratkaisut Tutkimussuunnitelma 13.11.2020 PANDA-tutkimusryhmä Prof. Timo Harrikari Lapin yliopisto 2 1. TUTKIMUSHANKKEEN TARKOITUS JA TAVOITTEET ...............................................
    https://stm.fi/documents/1271139/205390430/2020_Harrikari_VN_25259_2020-SAAP-3+Tutkimussuunnitelma_Lay_Panda_131120+1183924_1_1.pdf/32f1f55a-7b91-49d9-3f75-0ca217196afe?t=1746370748346
  48. Strategin för social- och hälsovårdsministeriets koncern Social- och hälsovårdsministeriet uppdaterade i början av 2026 sin strategi så att den motsvarar förändringarna i verksamhetsmiljön. Strategin uppdaterades i samarbete med ämbetsverken och i...
    https://stm.fi/sv/strategi
  49. 5.8.2025 | Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala (pääluokka 33) Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan määrärahatasoksi ehdotetaan 16,15 mrd. euroa, joka on runsas 40 milj. euroa enemmän kuin vuoden 2023 varsinaisessa talousarviossa. Hallinnona...
    https://stm.fi/documents/1271139/4338088/STMn+ehdotus+talousarvioksi+2024.pdf/3f835bd0-ea4b-2931-75bf-f62422a45d18?t=1754376562889
  50. 8.12.2025 | Seurantaraportti: YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen kansallinen toimintaohjelma (2020–2023) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JULKAISUJA 2023:24 Seurantaraportti: YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen kansalline...
    https://stm.fi/documents/1271139/1452310/VN_5650_2020-STM-6%20Seurantaraportti.pdf/f929befe-2118-4149-48c6-3a699e10b568?t=1765187374578
  51. 27.2.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriön RAPORTTEJA JA MUISTIOITA | 2026:10 Sosiaali- ja terveysministeriön tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2025 Sosiaali- ja terveysministeriön tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2025 Sosiaali- ja terveysmini...
    https://stm.fi/documents/1271139/256898490/Sosiaali%20ja%20terveysministeri%C3%B6n%20tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s%20ja%20toimintakertomus%20vuodelta%202025.pdf/d85e9d76-5e9e-040d-9779-2fa593de3aaa?t=1772178143485
  52. 5.5.2020 | 1(1) 4(4) HAKUILMOITUS VN/10069/2020 Valtionavustus mielenterveysosaamis vahvistamiseen kunnissa Avustuksen yleiskuvaus STM ilmoittaa haettavasta valtionavustuksesta mielenterveysosaamis vahvistamiseksi kunnissa. Valtionavustusta voidaan myöntää k...
    https://stm.fi/documents/1271139/22235564/Hakuilmoitus_mielenterveysosaaminen_kunnissa_suomi_.docx/5b348353-395f-88e5-10a7-8747f988c501?t=1588684274000
  53. 5.8.2025 | 03. Apteekkivero Momentille arvioidaan kertyvän 219 000 000 euroa. Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena, pois lukien tuloarvioon kohdistuvat oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella. S e l v i t y s o s a : Tulot ovat ...
    https://stm.fi/documents/1271139/4338088/2026+STM+talousarvioehdotus.pdf/989222a9-b4ea-900a-ee61-801034abaa9d?t=1754376752142
  54. 25.5.2018 | Työn sisällöt muuttuvat, samoin kuin työn tekemisen tavat ja paikat. Vanhoja ammatteja katoaa ja uusia syntyy. Myös perinteinen työnantaja-työntekijä -suhde on muutoksessa. Monet työtehtävät muuttuvat itsenäisemmiksi. Alustatalouden ja jakamistalouden myötä ei aina ole selvää, mitkä ovat eri osapuolten vastuut ja oikeudet. Myös perinteisissä töissä tapahtuu muutoksia.
    https://stm.fi/-/tyoelama-muuttuu-mita-tyoelamavalmiuksia-tarvitsemme-
  55. 27.2.2024 | 1 LATVE - Lapsinäkökulmainen arviointi ja työskentely vaativissa erotilanteissa Tutkimussuunnitelma: Tutkimusryhmä & Prof. Merja Laitinen, Lapin yliopisto (Lay) 1. Tarkoitus ja tavoitteet 1.1 Tutkimushankkeen merkitys sekä tutkimukselliset lähtöko...
    https://stm.fi/documents/1271139/56719730/Lapsin%C3%A4k%C3%B6kulmainen+arviointi+ja+ty%C3%B6skentely+vaativissa+erotilanteissa+(LATVE),+Lapin+yliopisto,+Merja+Laitinen.pdf/d6b60fad-66e7-1ac6-46a4-d64c2999e8d5?t=1709028343120
  56. 9.5.2022 | 1 Vuoden 2021 yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimuksen hankehaku 17.5.2021 Taloussosiaalityö lapsiperheissä Lapsiperheiden talousosaamisen ja taloudellisen toimintakyvyn vahvistaminen taloussosiaalityön intervention avulla Dosentti Mia Hakovirta...
    https://stm.fi/documents/1271139/119935581/2021_Hakovirta_tutkimussuunnitelma170521.pdf/638af3fc-7456-035a-2798-b680e32331d9?t=1652088863338
  57. 5.8.2025 | 03. Apteekkivero Momentille arvioidaan kertyvän 219 000 000 euroa. Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena, pois lukien tuloarvioon kohdistuvat oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella. S e l v i t y s o s a : Tulot ovat ...
    https://stm.fi/documents/1271139/4338088/2026%20STM%20talousarvioehdotus.pdf/989222a9-b4ea-900a-ee61-801034abaa9d?t=1754376752142
  58. 24.1.2025 | Terveyden edistämisen määrärahan käyttösuunnitelmaehdotus 2025 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ehdotus terveyden edistämisen määrärahan käyttösuunnitelmaksi 2025 Anni Helldan [email protected] Puh/tel +358 29 524 7522 Terveyden ja hyvinvoinn...
    https://stm.fi/documents/1271139/1359032/Terveyden%20edist%C3%A4misen%20m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4rahan%20k%C3%A4ytt%C3%B6suunnitelma%202025.pdf/a3c9fee7-5e68-280d-dd04-c05827c8619e?t=1737707350242
  59. 24.1.2025 | Terveyden edistämisen määrärahan käyttösuunnitelmaehdotus 2025 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ehdotus terveyden edistämisen määrärahan käyttösuunnitelmaksi 2025 Anni Helldan [email protected] Puh/tel +358 29 524 7522 Terveyden ja hyvinvoinn...
    https://stm.fi/documents/1271139/1359032/Terveyden+edist%C3%A4misen+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4rahan+k%C3%A4ytt%C3%B6suunnitelma+2025.pdf/a3c9fee7-5e68-280d-dd04-c05827c8619e?t=1737707350242
  60. 2.4.2024 | YLEINEN ASIAKIRJA Yleinen asiakirja GA7O1ES6N on allekirjoitettu Visma X-Sign -palvelussa. Prosessin tunnus on 89b12565-a338-4847-8a29-e2e134f7f99b. Allekirjoitukset Allekirjoittaja Tollet Jan-Johannes Allekirjoitusaika 12.03.2024 13:12 Allekirjoi...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Keski-Suomi+valmis+liitteineen.pdf/642858ec-ef2f-b5d8-66f9-eedcc59cac35?t=1712055245458
  61. 9.5.2022 | 1 GERONTOLOGINEN SOSIAALITYÖ ERITYISEN TUEN TARPEISIIN VASTAAMASSA Konsortiohankkeen osapuolet: Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Lapin yliopisto Konsortion johtaja: Professori Marjaana Seppänen (HY) 1. Tutkimushankkeen tarkoitus ja tav...
    https://stm.fi/documents/1271139/119934267/2020_Sepp%C3%A4nen_VN_25316_2020-SAAP-2+Sepp%C3%A4nen+(HY)+Tutkimussuunnitelma_13.11+1185678_1_1.pdf/19cb60fe-fcce-9f83-bb7a-9146651a249b?t=1652086036205
  62. 30.6.2022 | KATA – Humanitaaristen katastrofien kohtaaminen, työmenetel- mät ja adaptiivinen hallinta sosiaalityössä Tutkimussuunnitelma 15.5.2022 KATA-tutkimusryhmä Prof. Sanna Hautala, Lapin yliopisto (LaY) 2 1. TUTKIMUSHANKKEEN TARKOITUS JA TAVOITTEET .......
    https://stm.fi/documents/1271139/125598325/Lapin+yliopisto_Sanna+Hautala_KATA_TS_VTR_SannaH_LaY.pdf/78e84eb0-c143-36b1-7a86-6719ce30f957?t=1656574017991
  63. 3.3.2025 | Sosiaali- ja terveysministeriön RAPORTTEJA JA MUISTIOITA | 2025:10 Sosiaali- ja terveysministeriön tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2024 Sosiaali- ja terveysministeriön tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2024 Sosiaali ja terveysminis...
    https://stm.fi/documents/1271139/1343723/Sosiaali-%20ja%20terveysministeri%C3%B6n%20tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s%20ja%20toimintakertomus%202024.pdf/ee744f70-f9b7-64b1-3a61-1e8324964e04?t=1741000114696
  64. 2.4.2024 | Etelä-Karjalan hyvinvointialueneuvottelu 30.11.2023 klo 10:00-14:00 Kokoustila Kruunu, Kirkkokatu 12, Sisäministeriö, Helsinki 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohje...
    https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Etel%C3%A4-Karjala+liitteineen.pdf/49439415-48ce-2e2c-b833-8629bb54c9b5?t=1712049574713
  65. 9.5.2022 | 1 Monitoimijainen rakenteellisen sosiaalityön toimintamalli tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspal- veluissa (MoRa) 12.11.2020 1 Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet MoRa-hanke tutkii rakenteellista sosiaalityötä julkisen sosiaalityön palveluissa. S...
    https://stm.fi/documents/1271139/119934267/2020_N%C3%A4rhi_VN_25273_2020-SAAP-3+MoRa-tutkimussuunnitelma+N%C3%A4rhi+JY+VTR+1184394_1_1.pdf/2aa0142d-c8c3-3e63-5604-8cf067dc2e93?t=1652086035450
  66. 9.5.2022 | Tutkimussuunnitelma HYVÄÄ JÄLKEÄ – JÄLKIHUOLTO SIIRTYMÄNÄ JA AIKUISTUMISEN TUKENA UUDISTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ Hyvää jälkeä -hanke on Tampereen yliopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun ja SOS-Lapsikylän tutkimus- ja kehittämishanke. Hankkeess...
    https://stm.fi/documents/1271139/119935581/2021_Korkiam%C3%A4ki_Tutkimussuunnitelma_Hyv%C3%A4%C3%A4+j%C3%A4lke%C3%A4_Korkiam%C3%A4ki.pdf/595ddee3-c5fb-c4f2-a94c-a134eb38f434?t=1652088863987
  67. 21.2.2024 | Työryhmäraportti: Lasten julkisen erikoissairaanhoidon turvaaminen Suomessa SOTE- uudistuksen oloissa. Tunnistettuja tarpeita säädösuudistuksille ja kansallisen tason ohjaukseen. Työryhmä HUS: Toimialajohtaja Jari Petäjä, puheenjohtaja Lastenkirur...
    https://stm.fi/documents/1271139/203149650/Lastentautien+somaattisen+erikoissairaanhoidon+kansallinen+ty%C3%B6njako+%E2%80%93+ty%C3%B6ryhm%C3%A4n+loppuraportti+15.2.2024.pdf/4243805c-1115-395a-6279-e9f1b4250c6b?t=1708497596806
  68. 5.8.2025 | Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala (pääluokka 33) Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallinnonalan määrärahatasoksi ehdotetaan 15,1 mrd. euroa, joka on n. 1,2 mrd. euroa vähemmän kuin vuoden 2024 varsinaisessa talousarviossa. Hallinno...
    https://stm.fi/documents/1271139/4338088/STM+ehdotus+talousarvioksi+2025.pdf/c4787e2b-6e84-d06b-824b-671961ae562e?t=1754376543381
  69. 9.5.2022 | Koronaviruspandemia ja sosiaalityö – glokaalit haasteet ja ratkaisut Tutkimussuunnitelma 13.11.2020 PANDA-tutkimusryhmä Prof. Timo Harrikari Lapin yliopisto 2 1. TUTKIMUSHANKKEEN TARKOITUS JA TAVOITTEET ...............................................
    https://stm.fi/documents/1271139/119934267/2020_Harrikari_VN_25259_2020-SAAP-3+Tutkimussuunnitelma_Lay_Panda_131120+1183924_1_1.pdf/5db97efb-b78d-08fd-cde3-641ea217dc5d?t=1652086034576
  70. 12.12.2025 | Fredagen den 12 december tog försvarsminister Antti Häkkänen och ministern för social trygghet Sanni Grahn-Laasonen, som ansvarar för beredskapen i fråga om social- och hälsovårdstjänster, emot en rapport om beredskapen för undantagsförhållanden inom den offentliga hälso- och sjukvården från en förvaltningsövergripande arbetsgrupp som tillsatts av försvarsministeriet. Arbetsgruppen hade till uppg...
    https://stm.fi/sv/-/236553176/hakkanen-och-grahn-laasonen-vi-starker-beredskapen-for-undantagsforhallanden-inom-den-offentliga-halso-och-sjukvarden-och-forsvarsmaktens-faltsjukvard
  71. 3.12.2024 | Ministrarna med ansvar för hälso- och sjukvård ska diskutera kriståligheten och EU:s rapport om konkurrenskraft på mötet i Bryssel den 3 december 2024. På Finlands initiativ diskuteras också frågan om hälso- och sjukvårdssektorns roll i beredskapsunionen. Finland företräds vid mötet av ministern för social trygghet Sanni Grahn-Laasonen.
    https://stm.fi/sv/-/konkurrenskraften-och-kristaligheten-pa-agendan-for-ministerradets-halsomote
  72. 18.1.2023 | Sosiaali- ja terveysministeriö Muistio tartuntatautitoimijoiden ja viranomaisten esittämistä lainsäädännön kehittämistar- peista Muistio tartuntatautitoimijoiden ja viranomaisten esittämistä lainsäädännön kehittämistarpeista Sisällysluettelo 1. Ta...
    https://stm.fi/documents/1271139/105036658/Muistio+tartuntatautitoimijoiden+ja+viranomaisten+esitt%C3%A4mist%C3%A4+lains%C3%A4%C3%A4d%C3%A4nn%C3%B6n+kehitt%C3%A4mistarpeista.pdf/dfc4bd81-fdda-99ba-33c4-8fbb874b889d?t=1674031843965
  73. 29.2.2024 | Sosiaali- ja terveysministeriön RAPORTTEJA JA MUISTIOITA | 2024:7 Sosiaali- ja terveysministeriön tilinpäätös- ja toimintakertomus vuodelta 2023 Sosiaali- ja terveysministeriö 2024 Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2024:7 So...
    https://stm.fi/documents/1271139/1343723/Sosiaali+ja+terveysministeri%C3%B6n+tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s+ja+toimintakertomus+2023+.pdf/324e3a2e-df19-6d5c-ec37-7101af39930e?t=1709195285056
  74. 19.11.2020 | Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttami- sesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuoltolakia ja sosiaalihuoltolakia lisäämällä niihin sosiaali- ja terve...
    https://stm.fi/documents/1271139/39427285/19.11.2020+HE_terveydenhuoltol.+ja+sosiaalihuoltol.+muuttamisesta.pdf/71f68a2d-fd2a-f21e-6b64-48fd7d7bd72a?t=1605781499511
  75. 31.3.2023 | Programmet ARBETE2030 avslutas. Programmet genomfördes i omfattande samarbete med arbetsmarknadsorganisationer, arbetsplatser och andra arbetslivsexperter. Genom programmet har man kommit fram med fem lösningar för hur Finlands arbetsliv ska bli det bästa i världen.
    https://stm.fi/sv/-/programmet-arbete2030-foreslar-fem-losningar-for-ett-gott-arbetsliv
  76. 6.9.2024 | 15.04.2024 Social- och hälsovårdsministeriets riktlinjer för internationellt samarbete och EU-samarbete 2024–2027 Social- och hälsovårdsministeriets riktlinjer för internationellt samarbete och EU-samarbete 2024–2027 styr ministeriets och förvaltn...
    https://stm.fi/documents/1271139/8596760/Social-+och+h%C3%A4lsov%C3%A5rdsministeriets+riktlinjer+f%C3%B6r+internationellt+samarbete+och+EU-samarbete+20242027.pdf/59d38f4b-2b11-da85-4a5c-7fef2e802b13?t=1725628115013
  77. 28.10.2020 | Máilmmi jo jahkebeali váivvidan koronavirusepidemiija lea geahččaladdan olbmuid miela buresveadjima ja nagodeami earenoamáš olu. Lea dehálaš, ahte dákkár spiehkastatlaš dilis áŧestuvvan olmmoš ohcá veahki. Veahki ohcan sáhttá gáibidit roahkkatvuođa, ja dat lihkus máŋgasis lea leamašan.
    https://stm.fi/se/-/servodaga-kriisadiliin-darbbasat-johtilit-veahki
  78. 27.2.2024 | LASTENSUOJELU SOSIAALISINA VERKOSTOINA – Kohti ekologista, suhdeperustaista ja systeemistä agendaa? Tutkimussuunnitelma 29.3.2023 CHILD-SOCNET -hanke YTT, dos. Timo Harrikari, Helsingin yliopisto (HY) 2 1. TUTKIMUSHANKKEEN TARKOITUS JA TAVOITTEET ...
    https://stm.fi/documents/1271139/56719730/Lastensuojelu+sosiaalisina+verkostoina+%E2%80%93+Kohti+ekologista,+suhdeperusteista+ja+systeemist%C3%A4+agendaa+(CHILD-SOCNET),+Helsingin+yliopisto,+Timo+Harrikari.pdf/35b568ef-9c97-e18e-9d48-ef46303ccd60?t=1709028386532
  79. 16.3.2021 | Den oberoende alleuropeiska kommissionen för hälsa och hållbar utveckling, som lyder under Världshälsoorganisationen (WHO), uppmanar EU:s regeringar, ekonomiska och sociala intressegrupper och internationella organisationer att påskynda återhämtningen efter covid-19-pandemin.
    https://stm.fi/sv/-/monti-kommissionen-uppmanar-att-snabbt-rikta-blickarna-mot-tiden-efter-pandemin
  80. 30.11.2023 | EU:s hälsoministrar sammanträder i Bryssel torsdagen den 30 november 2023. Ministrarna ska diskutera strategisk autonomi när det gäller hälsa, och i synnerhet hur tillgången till läkemedel i Europa kan säkerställas. Under mötet ska man också godkänna slutsatserna om psykisk hälsa. Finland representeras vid mötet av ministern för social trygghet Sanni Grahn-Laasonen.
    https://stm.fi/sv/-/eu-s-halsoministrar-diskuterar-hur-tillgangen-till-lakemedel-kan-sakerstallas-
  81. 14.4.2022 | YTTERLIGARE ÅTGÄRDER I NÖDBROMSMEKANISMEN FÖR ATT EFFEKTIVISERA SMITTBEKÄMPNINGEN Bakgrund Social- och hälsovårdsministeriet har den 22 december 2021 genom sitt brev, som baserade sig på vad som förordades i statsrådets principbeslut, styrt använd...
    https://stm.fi/documents/1271139/104717833/11.1.2022_SV_Ytterligare+%C3%A5tg%C3%A4rder+i+n%C3%B6dbromsmekanismen+f%C3%B6r+att+effektivisera+smittbek%C3%A4mpningen.pdf/f2e75de0-36f9-ed41-0315-b8839b1fee41?t=1649939301527
  82. Regeringens proposition till riksdagen med förslag till lag om ändring av lagen om pension för lantbruksföretagare PROPOSITIONENS HUVUDSAKLIGA INNEHÅLL I denna proposition föreslås det att lagen om pension för lantbruksföretagare ändras. Propositi...
    https://stm.fi/delegate/file/142329
  83. 14.4.2022 | ANVÄNDNINGEN AV NÖDBROMSMEKANISMEN Bakgrund Epidemiläget har förvärrats under de senaste veckorna. Under vecka 50 konstaterades det över 13 000 nya coronafall i Finland. Antalet fall per vecka har fördubblats jämfört med månadsskiftet oktober-nove...
    https://stm.fi/documents/1271139/92766528/Anv%C3%A4ndingen+av+n%C3%B6dbromsmekanismen.pdf/e04c6fbf-0499-9aa0-44f4-fcee7515db61/Anv%C3%A4ndingen+av+n%C3%B6dbromsmekanismen.pdf?t=1649939111023
  84. Regeringens proposition till riksdagen med förslag till lag om ändring av hälso- och sjukvårdslagen och till lagar som har samband med den PROPOSITIONENS HUVUDSAKLIGA INNEHÅLL I denna proposition föreslås det att hälso- och sjukvårdslagen ändras t...
    https://stm.fi/delegate/file/143235