Sivistyksen suunta -kolumni
Ihminen ei ole kone – olkaamme siis jatkossakin ihmisiä

Elämme keskellä murrosta. 1700-luvun loppupuolella alkaneen teollistumisen myötä ihmiskunta on ottanut valtavia askeleita eteenpäin. Nyt elämme jo 1970-luvulla alkaneen niin sanotun digitaalisen vallankumouksen yhä kiihtyvää kehitystä. Etenkin tekoälyn nopea kehittyminen haastaa meitä aivan uudenlaisella tavalla. Tässä murroksessa sivistyksen vaalijoilla ja kasvatusalan ammattilaisilla on pähkinä purtavana.

Mikä on ihmisen rooli maailmassa, jossa tekoäly tuottaa yhä suuremman osuuden tiedosta?  Miten ylläpidämme osaamistamme ja taitojamme, kun koneet tekevät yhä enemmän asioita puolestamme? Entä millä tavalla voimme tässä murroksessa sekä vaalia että vahvistaa sivistyksen edellytyksiä? 

Tällä tekoälyn ja koneiden aikakaudella meidän ihmisten olennaisinta tehtävää voi loppujen lopuksi pitää melko yksinkertaisena. Tekniikkaa ja teknologiaa on ymmärrettävä, valjastettava ja käytettävä hyödyksi – samalla meidän ei tarvitse tehdä tai osata kaikkea sitä, mitä se voi tehdä puolestamme. Sen sijaan meidän on pidettävä kiinni niistä taidoista ja ominaisuuksista, jotka tekevät meistä ihmisiä: vapaasta tahdosta, empatiasta, luovuudesta. Sivistyksestä. 

Tässä murroksessa koulun ja koulutuksen on pysyttävä perässä. Meidän päättäjien vastuulla on huolehtia koulutuksen järjestämisen edellytyksistä – siitä, että oppimiseen ja opettamiseen on tarvittavat resurssit, että koulutus vastaa tarpeisiin ja että lapset ja nuoret saavat parhaat mahdolliset eväät elämään. Samalla meillä on suuri vastuu pyrkiä ennakoimaan tulevaa antamalla tarvittavat tiedot ja taidot sellaisten haasteiden ratkaisemiseksi, joiden olemassaoloa emme vielä edes osaa kuvitella. Tässä työssä inhimillisten taitojemme – eli esimerkiksi luovuuden, tunnetaitojen ja kriittisen ajattelun – vahvistaminen on tärkeässä roolissa. 

Inhimillisiin taitoihin panostamalla voimme varmistaa, että meillä myös tulevaisuudessa on tarvittavat taidot uusien ratkaisujen ja innovaatioiden luomiseen. Itse näen keskeisenä, että etenkin luovuudelle annetaan tilaa. Luovuus auttaa viemään ajatuksiamme ennestään tutkimattomille poluille, näkemään yhteyksiä kompleksisessa todellisuudessa ja tuottamaan uusia ratkaisuja. Luovuus myös lisää resilienssiämme ja antaa meille välineitä sopeutua ja uudistua. 

Luova ajattelu on sivistyksen taito – sivistys puolestaan on ihmisyyden ytimessä. Antakaamme siis koneiden olla koneita ja ihmisten ihmisiä – siinä me olemme parhaita. 

Anders Adlercreutz
opetusministeri

Sivistyksen suunta -kolumnisarjassa opetus- ja kulttuuriministeriön johto ja asiantuntijat käsittelevät valmistelussa olevia asioita ja niiden taustoja.