Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaan 342 miljoonaa euroa
Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa rahapelitoiminnan tuotoista avustuksia järjestöille yhteensä 342 miljoonaa euroa. Jaettava määrä on suurempi kuin aiemmin. Avustuksia saa 871 hakijaa yhteensä 1842 kohteeseen.
Sosiaali- ja terveysministeriö päätti avustuksista 25. tammikuuta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) ehdotuksen mukaisesti. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi jakoesitystä.
Vuonna 2018 sotaveteraanit saavat pelituotosta 85,2 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi sotilasvammakorvauksiin kohdennetaan 30 miljoonaa euroa.
Veikkaus Oy:n tuotosta käytetään 43 prosenttia terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää avustuksia yleishyödyllisille järjestöille ja säätiöille toimintaan, jonka päämääränä on edistää terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia, ehkäistä ongelmia ja auttaa ongelmia kohdanneita ihmisiä. Avustuksilla STM haluaa rohkaista järjestöjä kehittämään uusia toimintamuotoja ja parantamaan toimintavalmiuksia.
Avustuksia haki kaikkiaan 1152 järjestöä. Eri kohteita, hankkeita tai toimintoja oli 2441. Haettujen avustusten yhteissumma oli 469 miljoonaa euroa.
Vuonna 2017 sosiaali- ja terveysministeriö myönsi avustuksia 317,6 miljoonaa euroa 858 järjestölle.
Lisätietoja
valmistelupäällikkö Hilppa Tervonen, STEA, p. 0295 163 202
osastopäällikkö Liisa-Maria Voipio-Pulkki, STM p. 0295 163 382
neuvotteleva virkamies Markus Seppelin, STM, p. 0295 163 217
STEA on STM:n yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n pelituotoista sosiaali- ja terveysjärjestöjen yleishyödyllisiin, terveyttä ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin kohdistuvia avustuksia. Tiedot yksittäisistä hankkeista ovat STEA:n verkkosivilla: avustukset.stea.fi