Päivitämme stm.fi-sivuston sisältöjä ja THL:n sivuille johtavia linkkejä touko–kesäkuussa THL:n verkkopalvelu-uudistuksen vuoksi. Osa linkeistä ei välttämättä toimi päivitysten aikana.
Haku
- Fess-haku
-
Kansallinen neurokeskus vauhdittaa yhteistyötä Kansallinen neurokeskus ylläpitää kattavasti ja ajantasaisesti tietoja Suomen neurotieteiden tutkimusprojekteista, infrastruktuureista, menetelmistä, materiaaleista ja innovaatioista. Tavoitteena on e...https://stm.fi/neurokeskus
-
EU:n yhteistyöhanke edistää genomitiedon käyttöä EU:n 1+Million Genomes on suuri Euroopan laajuinen aloite, jonka onnistumisen edellytys on laaja yhteistyö. Aloitteen tavoitteena on luoda jäsenmaiden yhteistyönä mahdollisuus tietoturvalliseen ja y...https://stm.fi/yksilollistetty-laaketiede/euhanke1million-genomes
-
28.5.2026 | Julkista keskustelua ohjaa vahvasti talous ja sen myötä ajatus siitä, että taloudelliset motiivit ohjaavat myös ihmisten ja organisaatioiden käyttäytymistä. Niinpä ratkaisuja esimerkiksi alhaiseen syntyvyyteen tai työllisyystilanteeseen pohditaan milloin etuudensaajan, milloin työnantajan kannusteiden näkökulmasta. Vähemmälle huomiolle jää ihminen itse ja ihmisen tarve olla osa yhteisöä, kuulua joukk...https://stm.fi/-/kun-ihmiset-kuuluvat-joukkoon-myos-yhteiskunta-kestaa-
-
1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia. Es...https://stm.fi/delegate/file/198135
-
15.5.2026 | Terveys- ja hyvinvointialan kasvua tuottava innovaatioyhteistyö Toimintamalli hyvinvointi-/YTA-alueiden ja yritysten väliselle innovaatioyhteistyölle Johdanto Hyvinvointi-/yta-alueiden ja yritysten kasvua tuottavan innovaatioyhteistyön toimintamal...https://stm.fi/documents/1271139/214996721/Innovaatioyhteisty%C3%B6n%20toimintamalli%20ja%20mittaristo.pdf/6078d4fd-d69b-3705-7c63-e3aecb70df69?t=1778829862282
-
23.9.2025 | 1 (3) Ohjausasiakirja 4.7.2024 VN/21761/2024 Määräys Ohje Suositus Säännökset, joihin ohjeiden antaminen perustuu VNOS 22 § (262/2003) (Ohjetta on tältä osin korjattu 15.9.2025) Kohderyhmät Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunjärjestäjät ja palv...https://stm.fi/documents/1271139/150188883/STM_Ohjausasiakirja_fi_korjattu.pdf/23e42b0b-d2e4-5508-7dd5-9a7f1e15a387?t=1758626201618
-
21.10.2025 | Lausuntoja pyydetään Fimean ja Findatan maksuasetuksista vuodelle 2026, sekä geenitekniikkamaksuasetuksesta ja kliinisten lääketutkimusten maksuasetuksista vuosille 2026 ja 2027. Lausuntoja voi antaa 28.11.2025 saakka.https://stm.fi/-/sosiaali-ja-terveysministerio-pyytaa-lausuntoja-neljasta-maksuasetusluonnoksesta
-
18.2.2025 | Terveys- ja hyvinvointialan kasvua ja uudistumista vauhdittava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio- ohjelman toimenpiteet Terveys- ja hyvinvointialan kasvua ja uudistumista vauhdittava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-ohjelma • pohjautuu pääm...https://stm.fi/documents/1271139/214996721/Terveys-%20ja%20hyvinvointialan%20kasvua%20ja%20uudistumista%20vauhdittava%20tutkimus-,%20kehitt%C3%A4mis-%20ja%20innovaatio-ohjelman%20toimenpiteet.pdf/62a55de2-8219-bc44-6397-764e1348a450?t=1739879578603
-
18.2.2025 | Terveys- ja hyvinvointialan kasvua ja uudistumista vauhdittava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio- ohjelman toimenpiteet Terveys- ja hyvinvointialan kasvua ja uudistumista vauhdittava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-ohjelma • pohjautuu pääm...https://stm.fi/documents/1271139/214996721/Terveys-%20ja%20hyvinvointialan%20kasvua%20ja%20uudistumista%20vauhdittava%20tutkimus-,%20kehitt%C3%A4mis-%20ja%20innovaatio-ohjelman%20toimenpiteet.pdf/62a55de2-8219-bc44-6397-764e1348a450/Terveys-%20ja%20hyvinvointialan%20kasvua%20ja%20uudistumista%20vauhdittava%20tutkimus-,%20kehitt%C3%A4mis-%20ja%20innovaatio-ohjelman%20toimenpiteet.pdf?t=1739879578603
-
3.10.2025 | EU:n yhdenvertaisuudesta, varautumisesta ja kriisinhallinnasta vastaava komissaari Hadja Lahbib vierailee Helsingissä perjantaina 3.10. Hän tapaa sisäministeri Mari Rantasen ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen. Komissaari on Suomessa sisäministeri Rantasen kutsusta, ja torstaina hän tutustui Oulussa kansainväliseen Rescue Borealis -kenttäharjoitukseen.https://stm.fi/-/1410869/eu-n-varautumiskomissaari-lahbib-vierailee-helsingissa
-
29.1.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriön ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen välinen tulossopimus vuosille 2024–2027: tuloskauden tavoitteet sekä tavoitetasot vuodelle 2026 Sisällys 1 Strategiset linjaukset ......................................https://stm.fi/documents/1271139/255161399/Fimea++tulossopimus+2026.pdf/ce47f449-d277-0816-00ae-5db791e2d04e?version=1.0&t=1769669805531
-
30.1.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriön RAPORTTEJA JA MUISTIOITA | 2026:4 Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelma 2024–2027 Toimenpiteet vuodelle 2026 Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelma 2024–2027 Toimenpiteet vuodelle 2026 Sos...https://stm.fi/documents/1271139/4338031/Sosiaali-%20ja%20terveysministeri%C3%B6n%20toimintasuunnitelma%202024%E2%80%932027%20toimenpiteet%20vuodelle%202026.pdf/044581d4-0f3b-ac68-4bcf-13eec02d5e7a?t=1769753250138
-
19.6.2025 | SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖSKANNANOTTO SÄTEILYTURVAKESKUKSEN (STUK) TOIMINNASTA VUODELTA 2024 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ HELSINKI 2025 SISÄLLYS 1. Yleisarvio ja valmistelu ...........................................................https://stm.fi/documents/1271139/242231520/STUK+tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6skannanotto+2024.pdf/34179162-4c11-bb4a-8d05-85ac3b2cb445?version=1.1&t=1750321826366
-
29.1.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen välinen tulossopimus vuosille 2024–2027: tuloskauden tavoitteet sekä tavoitetasot vuodelle 2026 https://sign.visma.net/fi/document-check/3e6fe748-13a5-4540-9b08-a2f4f7b131aa El...https://stm.fi/documents/1271139/255161399/THL+tulossopimus+2026.pdf/c0423977-452c-e1bc-e2bd-bbe6dda078b3?version=1.0&t=1769669858915
-
6.11.2024 | 1 (5) Hakuilmoitus 6.11.2024 VN/31193/2024 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi s-posti, internet Postadress Besöksadress Telefon Fax e-post, internet Postal Address Office Telephone Fax e-mail, internet Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 Meri...https://stm.fi/documents/1271139/205985985/Valtionavustushaku+biopankeille+ja+kansallisten+osaamiskeskittymien+toimintojen+vakiinnuttamista+varten.pdf/66b6ade0-bc21-6c16-270f-7ba50d3d04fc?t=1730891907529
-
8.5.2025 | 12.04.2025 1/ 1 Asiakirjan yhteenveto / Dokumentöversikt Asiakirja(t) / Dokument Etelä_Suomen YTA-neuvottelun pöytäkirja 28.1.2025.pdf Allekirjoitukset / Underskrifter Allekirjoittajat tunnistettu vahvalla sähköisellä tunnistuksella / Undertecknar...https://stm.fi/documents/1271139/239185181/Etel%C3%A4inen%20YTA.pdf/485ac8d7-9ba5-0cb2-dc9d-9b7e5530e89b?t=1746696975778
-
2.9.2021 | Sosiaali- ja terveysministeriön johtamassa Yksilöllistetty lääketiede -hankkeessa toimeenpannaan terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategiaa, jonka tavoitteena on vahvistaa kansallista tutkimusta, kehitystä ja innovaatiotoimintaa. Hanke perustuu pääministeri Marinin hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmassa todetaan, että Suomi kehittyy tutkimus- ja innovaatioympäristönä nykyisiä tutkimuk...https://stm.fi/-/biopankit-valtionavustusta-haettavissa-biopankkitoimintaan-lainsaadannon-kokonaisuudistuksen-ohjausryhma-asetettu
-
24.5.2023 | Terveysalasta kasvua kansantalouteen 22. toukokuuta 2023 Päivi Sillanaukee, ylijohtaja STM 1 Suunnitelma terveysalan kasvun- ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi Terveysalan markkinoista Terveysala on kokonaisuudessaan yksi maailman nopeiten kasvavist...https://stm.fi/documents/1271139/162762219/Kuuleminen+-+Suunnitelma+terveysalan+kasvun-+ja+kilpailukyvyn+vahvistamiseksi.pdf/7c0d7510-5583-2872-ec50-d87aa862f013?version=1.0&t=1684942447997
-
28.3.2023 | Venäjä on tuhonnut Ukrainassa paljon sekä terveydenhuollon infrastruktuuria että ihmisten koteja. Avuntarve Ukrainassa on suuri. Suomi on toimittanut maaliskuusta 2022 alkaen Ukrainaan tarpeellista siviilipuolen materiaaliapua. Viimeisimpänä Suomi on lähettänyt Ukrainaan helmi-maaliskuun 2023 aikana muun muassa tuhat äitiyspakkausta.https://stm.fi/-/1410869/suomi-lahetti-ukrainaan-tuhat-aitiyspakkausta
-
17.3.2026 | SELVITYS SOSIAALI- JA TERVEYSTIETOJEN TIETOALTAISTA Evgeniya Kurvinen – Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopisto 4.3.2026 Tiivistelmä Itä-Suomen yliopisto teki sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta selvityksen sosiaali- ja terveystietoja si...https://stm.fi/documents/1271139/253648856/4.3.2026_Tietoallasselvitys.pdf/e78578fe-56c1-1385-98d1-a1ac8d7cf6a6?t=1773738225734
-
6.2.2024 | Sosiaali-ja terveysministeriön ja Säteilyturvakeskuksen välinen tulossopimus vuosille 2024-2027: tuloskauden tavoitteet sekä tavoitetasot vuodelle 2024 Sisällys 1 Strategiset linjaukset.................................................................https://stm.fi/documents/1271139/201268820/STUK+-+tulossopimus+2024.pdf/7a3134d9-89fc-cf18-00d9-f3e4f931b359?version=1.1&t=1707223298886
-
27.1.2021 | Genomitiedon eli ihmisen koko perimästä saatavan tiedon hyödyntäminen tutkimuksessa ja terveydenhuollossa yleistyy nopeasti. Tulevaisuudessa terveyden edistäminen ja sairauksien hoito suunnitellaan yhä useammin yksilöllisesti ihmisen perimästä saatavan tiedon perusteella. EU:n 1+Million Genomes -aloitteen kansallisessa kick-off -tilaisuudessa 27.1. keskusteltiin genomitiedon hyödyntämisestä Suomessa.https://stm.fi/-/eu-n-1-million-genomes-aloite-keskittyy-genomitiedon-tuomiin-mahdollisuuksiin-
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi terveydenhuoltolakia toistaiseksi ja väliaikaisesti sosiaalihuoltolakia j...https://stm.fi/delegate/file/143234
-
29.5.2023 | Muistio 1(4) 17.5.2023 1(4) 1) Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetut EU-asetukset vs. potilasdi- rektiivi Muodostavat EU:ssa kaksi rinnakkaista säännöstöä. Osittain ne koskevat samoja tilanteita ja kustannuksia. Kaikilta osin...https://stm.fi/documents/1271139/162762252/Tietopyynt%C3%B6+-Sosiaaliturvaj%C3%A4rjestelmien+yhteensovittamisesta+annetut+EU-asetukset+vs.+potilasdirektiivi.pdf/d2d8ce06-c3df-f6ab-575d-e2635b07bcc7?version=1.0&t=1685366642620
-
21.2.2024 | Työryhmäraportti: Lasten julkisen erikoissairaanhoidon turvaaminen Suomessa SOTE- uudistuksen oloissa. Tunnistettuja tarpeita säädösuudistuksille ja kansallisen tason ohjaukseen. Työryhmä HUS: Toimialajohtaja Jari Petäjä, puheenjohtaja Lastenkirur...https://stm.fi/documents/1271139/203149650/Lastentautien+somaattisen+erikoissairaanhoidon+kansallinen+ty%C3%B6njako+%E2%80%93+ty%C3%B6ryhm%C3%A4n+loppuraportti+15.2.2024.pdf/4243805c-1115-395a-6279-e9f1b4250c6b?t=1708497596806
-
29.5.2023 | 1(3) Liikenne- ja viestintäministeriö / Jarkko Saarimäki Sosiaali- ja terveysministeriö / Liisa Siika-Aho 19.5.2023 Liikenne- ja viestintäministeriö Käyntiosoite Postiosoite Puhelin www.lvm.fi Eteläesplanadi 16 PL 31 029516001 etunimi.sukunimi@lvm...https://stm.fi/documents/1271139/162762252/Tietopyynt%C3%B6+-Ihmisten+liikkumismahdollisuudet+taloudellisesti,+sosiaalisesti+ja+ekologisesti+kest%C3%A4v%C3%A4ll%C3%A4+tavalla.pdf/39cfd141-dc36-d447-60fc-e77e2039c13b?version=1.0&t=1685366642030
-
21.11.2019 | Terveydenhuolto on ollut viime aikoina useasti esillä tietotekniikkaan liittyvien ongelmien takia. Ongelmat tietojärjestelmissä tai tietoliikenteessä ovat aiheuttaneet esimerkiksi sovittujen hoitojen siirtymistä ja vastaanottojen ruuhkautumista, mutta myös pulaa lääkkeistä ja paljon ylimääräistä työtä henkilökunnalle.https://stm.fi/-/teemupekka-virtanen-sosiaali-ja-terveydenhuollon-kyberturvallisuus-paranee-yhdessa-tekemalla
-
1.2.2023 | Genomistrategia Sisältö Johdanto................................................................................................................................................ 3 STRATEGINEN TAVOITE 1: Suomi hyödyntää ainutlaatuisia edellytyksiään...https://stm.fi/documents/1271139/2013549/FIN-Genomistrategia-final-verkko.pdf/6aadb944-e268-4b46-4187-5812fdd4f101?t=1675245291191
-
8.1.2026 | Yhdessä syöpää vastaan – Ihmislähtöistä syövän ehkäisyä ja hoitoa Kansallinen syöpästrategia 2026–2035 Kansallinen syöpästrategia 2026–2035 Sisällys Yhteenveto 3 Strategiset tavoitteet 5 Nykytila ja toimintaympäristö 6 Syöpä Suomessa 6 Syövän ehkä...https://stm.fi/documents/1271139/1329769/Kansallinen_syopastrategia_2026_2035_FINAL.pdf/05ad3c9d-d8ba-a629-3e90-e8d10f4f5bbc?t=1767863923329
-
1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi terveydenhuollon ammat...https://stm.fi/delegate/file/206007
-
21.4.2021 | Sosiaali- ja terveysministeriö EU:n 1+ Million Genomes -yhteistyöaloitteen Suomen toiminnan käynnistäminen Seminaariraportti Kuvailulehti 15.3.2021 EU:n 1+ Million Genomes -yhteistyöaloitteen Suomen toiminnan käynnistäminen Seminaariraportti Julka...https://stm.fi/documents/1271139/1329769/Seminaariraportti+1_MG+kick-off+27.1.2021.pdf/cebb06cc-14ab-150a-4ac7-b66543a7cd0c?t=1619003924239
-
5.8.2025 | 03. Apteekkivero Momentille arvioidaan kertyvän 219 000 000 euroa. Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena, pois lukien tuloarvioon kohdistuvat oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella. S e l v i t y s o s a : Tulot ovat ...https://stm.fi/documents/1271139/4338088/2026%20STM%20talousarvioehdotus.pdf/989222a9-b4ea-900a-ee61-801034abaa9d?t=1754376752142
-
4.4.2022 | 1 (4) Ohjauskirje 7.7.2021 VN/17807/2021 VN/17807/2021-STM-1 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi s-posti, internet Postadress Besöksadress Telefon Fax e-post, internet Postal Address Office Telephone Fax e-mail, internet Sosiaali- ja terveysmin...https://stm.fi/documents/1271139/38741793/COVID-19-TARTUNTOJEN+TORJUNTA+RAJAT+YLITT%C3%84V%C3%84SS%C3%84+LIIKENTEESS%C3%84.pdf/c473d950-1147-7e7a-44ea-914c2136e8d1?t=1649065228614
-
23.4.2024 | Lapin hyvinvointialueen neuvottelu Liite 1 14.11.2023 klo 10-14 Neuvottelutila jakovara, Mariankatu 9, Helsinki 28.2.20242 | 1. Tilaisuuden avaus 2. Osallistujien toteaminen, esittäytyminen ja asialistan hyväksyminen 3. Hallitusohjelma 4. Alueen t...https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Lappi+valmis+liitteineen.pdf/9c9ec1f3-8038-aec3-7a0c-f619c0596dca?t=1713871949440
-
31.3.2021 | Selvitystyö Kansallisen lääkekehityskeskuksen roolin kartoittamiseksi, liiketoimintasuunnitelman perustaksi ja tiekartta sekä toimenpiteet yrityksen perustamiseksi Kari Lehmussaari Kuvailulehti Tekijät Kari Lehmussaari 28.9.2020 Selvitystyön nimi ...https://stm.fi/documents/1271139/2013549/LKK+loppuraportti+Lehmussaari+taittopohjalla+2020-9-28_k%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6ksill%C3%A4+(1).pdf/3eb7b94f-c056-d8ba-d84b-c2821f0b0f44?t=1617184344405
-
27.2.2024 | Sovittua hoivaa: omaishoitosopimus omaishoitajan ja työntekijän yhteistyön käsikirjoituksena (SOHO) 1. Tarkoitus ja tavoitteet 1.1 Tutkimushankkeen merkitys suhteessa nykytietämykseen sekä tutkimukselliset lähtökohdat Tässä hankkeessa selvitämme, ...https://stm.fi/documents/1271139/56719730/Sovittua+hoivaa-omaishoitosopimus+omaishoitajan+ja+ty%C3%B6ntekij%C3%A4n+yhteisty%C3%B6n+k%C3%A4sikirjoituksena+(SOHO),+Turun+yliopisto,+Kirsi+G%C3%BCnther.pdf/de5e08bd-42ee-caf8-9ba6-7155c3745dfd?t=1709032784659
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain, kliinisestä lääketutkimuksesta annetun lain ja biopankkilain muuttamisesta sekä eräiksi muiksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan m...https://stm.fi/delegate/file/234751
-
5.8.2025 | 03. Apteekkivero Momentille arvioidaan kertyvän 219 000 000 euroa. Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena, pois lukien tuloarvioon kohdistuvat oikaisut, jotka kirjataan verotuksen oikaisupäätöksen perusteella. S e l v i t y s o s a : Tulot ovat ...https://stm.fi/documents/1271139/4338088/2026+STM+talousarvioehdotus.pdf/989222a9-b4ea-900a-ee61-801034abaa9d?t=1754376752142
-
5.8.2025 | Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala (pääluokka 33) Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan määrärahatasoksi ehdotetaan 16,15 mrd. euroa, joka on runsas 40 milj. euroa enemmän kuin vuoden 2023 varsinaisessa talousarviossa. Hallinnona...https://stm.fi/documents/1271139/4338088/STMn+ehdotus+talousarvioksi+2024.pdf/3f835bd0-ea4b-2931-75bf-f62422a45d18?t=1754376562889
-
5.8.2025 | Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala (pääluokka 33) Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallinnonalan määrärahatasoksi ehdotetaan 15,1 mrd. euroa, joka on n. 1,2 mrd. euroa vähemmän kuin vuoden 2024 varsinaisessa talousarviossa. Hallinno...https://stm.fi/documents/1271139/4338088/STM+ehdotus+talousarvioksi+2025.pdf/c4787e2b-6e84-d06b-824b-671961ae562e?t=1754376543381
-
9.11.2022 | VALTIONEUVOSTO | Snellmaninkatu 1 A, Helsinki, PL 23, 00023 Valtioneuvosto Opas hyvinvointialueiden investointisuunnitelman laadintaan [email protected] 16.6.2022 VALTIONEUVOSTO | Snellmaninkatu 1 A, Helsinki, PL 23, 00023 Valtioneuvosto 1 SISÄLLY...https://stm.fi/documents/1271139/139577732/Opas_investoinnit_16062022.pdf/c2bb11b7-8548-26cd-e048-5d4021e0242b?t=1668000962535
-
27.2.2024 | TUTKIMUSSUUNNITELMA LUOTTAMUKSEN RAKENTUMINEN LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖTÄ KOHTAAN (LURA) Konsortiohankkeen osapuolet: Helsingin yliopisto ja Turun yliopisto Konsortion johtaja: VTT, sosiaalityön dosentti, yliopistonlehtori Eveliina Heino 1. Tutki...https://stm.fi/documents/1271139/56719730/Luottamuksen+rakentuminen+lastensuojelun+sosiaality%C3%B6t%C3%A4+kohtaan+(LURA),+Helsingin+yliopisto,+Eveliina+Heino.pdf/19146241-6a2e-c1a7-9800-ed0c0ee5632e?t=1709032739593
-
8.12.2025 | Sosiaali- ja terveysministeriön JULKAISUJA | 2024:31 JU LK A ISU JA | 2024:## Oikeus osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen kansallinen toimintaohjelma 2023–2027 Kansallinen m ielenterveysstrateg...https://stm.fi/documents/1271139/1452310/YKn%20vammaisten%20henkil%C3%B6iden%20oikeuksien%20yleissopimuksen%20kansallinen%20toimintaohjelma%202023%E2%80%932027.pdf/992d6baf-a52c-533f-37b8-9b305f01a9e3?t=1765187109571
-
27.2.2024 | Tutkimussuunnitelma: Tarvainen, Merja & Kivistö, Mari & Martin, Marjatta & Lindh, Jari & Lipponen, Oona 1 Rakenteellisen vammaissosiaalityön tietoperusta ja -käytännöt hyvinvointialueilla 1. Tarkoitus ja tavoitteet Hyvinvointialueuudistus ja uudis...https://stm.fi/documents/1271139/56719730/Rakenteellisen+vammaissosiaality%C3%B6n+tietoperusta+ja+-k%C3%A4yt%C3%A4nn%C3%B6t+hyvinvointialueilla+(RAVATTI),+It%C3%A4-Suomen+yliopisto,+Merja+Tarvainen.pdf/af424bb9-1b53-8d18-7457-39f50979b52b?t=1709028560195
-
11.1.2024 | 5.1.2024 1 (19) VN/24983/2023 Sosiaali- ja terveysministeriö Meritullinkatu 8, Helsinki | PL 33, 00023 Valtioneuvosto 0295 16001 | stm.fi | @STM_Uutiset Kansallinen erikoissairaanhoidon sairaaloiden ja päivystysten porrasteisuuden, työnjaon ja yht...https://stm.fi/documents/1271139/1335367/Sairaala-+ja+p%C3%A4ivystysselvitys_Ty%C3%B6ryhm%C3%A4n+ehdotukset.pdf/86a274ce-0eff-07df-deff-46a90806b65f?t=1704959326857
-
9.10.2019 | 1(42) LIITE 1.10.2019 VESIVAROJA JA TERVEYTTÄ KOSKEVA PÖYTÄKIRJA VUODEN 1992 YLEISSOPIMUKSEEN MAASTA TOISEEN ULOTTUVIEN VESISTÖJEN JA KANSAINVÄLISTEN JÄRVIEN SUOJE- LUSTA JA KÄYTÖSTÄ tehty Lontoossa 17. kesäkuuta 1999 Pöytäkirjaan liittyvät kansal...https://stm.fi/documents/1271139/1371655/Liite+kansalliset+tavoitteet.pdf/f23a4134-ad73-b464-09d8-30887ae25ca7?t=1570610567000
-
2.4.2024 | YLEINEN ASIAKIRJA Yleinen asiakirja GA7O1ES6N on allekirjoitettu Visma X-Sign -palvelussa. Prosessin tunnus on 89b12565-a338-4847-8a29-e2e134f7f99b. Allekirjoitukset Allekirjoittaja Tollet Jan-Johannes Allekirjoitusaika 12.03.2024 13:12 Allekirjoi...https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Keski-Suomi+valmis+liitteineen.pdf/642858ec-ef2f-b5d8-66f9-eedcc59cac35?t=1712055245458
-
5.7.2024 | 14.06.2024 1/ 1 Asiakirjan yhteenveto / Dokumentöversikt Asiakirja(t) / Dokument VN_22236_2023-STM-57 Liite 1 6876101_1_1.PDF VN_22236_2023-STM-57 Eteläisen YTA-neuvottelun pöytäkirja syksy 2023 6875831_1_1.PDF Allekirjoitukset / Underskrifter All...https://stm.fi/documents/1271139/216032159/Allekirjoitettu_Etel%C3%A4isen+YTA-neuvottelun+p%C3%B6yt%C3%A4kirja+syksy+2023+liitteineen.PDF/5437c241-f3c0-f457-649e-a7741fc0f35e?t=1720164455249
-
2.4.2024 | Pöytäkirja (1/7) 27.10.2023 VN/22236/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(7) Hyvinvointialueneuvottelu Pirkanmaan hyvinvointialue Aika: 27.10.2023, klo. 10...https://stm.fi/documents/1271139/180594131/Pirkanmaa+valmis+liitteineen.pdf/3bfb02ba-3dae-5520-4d2a-161479981b3c?t=1712055247538
-
9.11.2022 | VALTIONEUVOSTO | Snellmaninkatu 1 A, Helsinki, PL 23, 00023 Valtioneuvosto Aluevaltuutetun opas VALTIONEUVOSTO | Snellmaninkatu 1 A, Helsinki, PL 23, 00023 Valtioneuvosto 1 Julkaisija Sosiaali- ja terveysministeriö Julkaistu 2.11.2021 Lisätietojen...https://stm.fi/documents/1271139/139577732/Aluevaltuutetun+opas.pdf/0e820d25-857f-82e0-6535-3e7ae7a97652/Aluevaltuutetun+opas.pdf?t=1667999895365
-
19.12.2024 | KORJAUSLISTA Valtioneuvoston yleisistunto 19.12.2024 Erkki Papunen (35) Sosiaali- ja terveysministeriö Hallituksen esitys Korjausjakelu 1: 18.12.2024, klo 09.36 Korjattu esityksen 8 lukuun viittaus asetuksenantovaltuuteen kohdistumaan esityksen 50...https://stm.fi/documents/1271139/198978037/19_12_2024_VN_HE_sosiaali_ja_terveydenhuollon_jarjestamisesta_annettu_laki.pdf/492da5ff-465a-8fbd-19f9-099a1584dc29?t=1734607199450
-
11.3.2019 | YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commission on the Status of Women, CSW) 63. istunto pidetään 11.–22. maaliskuuta New Yorkissa. Suomen valtuuskuntaa johtaa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee.https://stm.fi/-/yk-n-naisten-asema-toimikunnan-istunnossa-kasitellaan-sosiaaliturvaa
-
9.11.2022 | VALTIONEUVOSTO | Snellmaninkatu 1 A, Helsinki, PL 23, 00023 Valtioneuvosto Aluevaltuutetun opas VALTIONEUVOSTO | Snellmaninkatu 1 A, Helsinki, PL 23, 00023 Valtioneuvosto 1 Julkaisija Sosiaali- ja terveysministeriö Julkaistu 2.11.2021 Lisätietojen...https://stm.fi/documents/1271139/139577732/Aluevaltuutetun+opas.pdf/0e820d25-857f-82e0-6535-3e7ae7a97652?t=1667999895365
-
22.3.2019 | 1 Jyrki Liljeroos 22.03.2019 KANSALLINEN LÄÄKEKEHITYSKESKUS Perustamisen valmisteluun liittyvä selvitystyö sijaintipaikasta 22.03.2019 Jyrki Liljeroos 2 Jyrki Liljeroos 22.03.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKIJALLE 2. TIIVISTELMÄ 3. JOHDANTO 4. TAUSTA ...https://stm.fi/documents/1271139/12798895/L%C3%A4%C3%A4kekehitysyhti%C3%B6+selvitysty%C3%B6+sijainti+22.3.2019.pdf/3bdf3284-ce4b-683d-1058-3b0cd6bbd757/L%C3%A4%C3%A4kekehitysyhti%C3%B6+selvitysty%C3%B6+sijainti+22.3.2019.pdf.pdf?t=1553249873000
-
21.2.2024 | 1 Lastenkirurgian tulevaisuus Suomessa. Asiantuntijamietintö toiminnan turvaamisesta ja kehittämisestä. Salminen J (pj), Nietosvaara Y, Salonen A, Sinikumpu JJ, Syvänen J (siht.) Mietinnön päivämäärä 2.2.2024 SISÄLTÖ: 1. Tiivistelmä 1 2. Johdanto ...https://stm.fi/documents/1271139/203149650/Loppuraportin+liite+4.pdf/a7de3110-cb60-f529-7b33-222920a565c9?t=1708497597941
-
30.6.2022 | 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Genomikeskuksesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Genomikeskuksesta. Ehdotetun lain tarkoituksena on tukea ihmisen geneettisen tiedon vastuullista ja yhdenvertaista...https://stm.fi/documents/1271139/2013549/HE_Genomikeskus_2.pdf/a3f92081-3717-bd04-ec1e-19df95c1fef3?t=1656575105208
-
22.12.2017 | GENOMIKESKUSTYÖRYHMÄN ARVIOMUISTIO 22.12.2017 Tiivistelmä Genomikeskustyöryhmän arviomuistiossa esitellään työryhmän keskeiset ehdotukset, joita on työs- tetty työryhmän kaudella 12.10.2016 - 31.12.2017. Arviomuistiossa esitellään ehdotukset genom...https://stm.fi/documents/1271139/6033514/Genomikeskusty%C3%B6ryhm%C3%A4n+arviomuistio+22+12+2017.pdf/21cfeec9-f634-4f6c-b2a9-8262914e3c03?t=1513941885000
-
27.2.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriön RAPORTTEJA JA MUISTIOITA | 2026:10 Sosiaali- ja terveysministeriön tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2025 Sosiaali- ja terveysministeriön tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2025 Sosiaali- ja terveysmini...https://stm.fi/documents/1271139/256898490/Sosiaali%20ja%20terveysministeri%C3%B6n%20tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s%20ja%20toimintakertomus%20vuodelta%202025.pdf/d85e9d76-5e9e-040d-9779-2fa593de3aaa?t=1772178143485
-
17.3.2020 | Valtioneuvosto linjasi koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi 16.3.2020 kohdassa 2 seuraavasti:https://stm.fi/-/194055633/yhteiskunnan-toiminnan-kannalta-kriittisten-alojen-henkilosto
-
7.2.2023 | 0(41) LÄÄKEHOIDON OHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Selvityshenkilön raportti Sinikka Rajaniemi Tiivistelmä Lääkehoitoa ja lääkehuollon toimintaa tulee kehittää kokonaisuuksina. Lääkehoidon optimoinnin viitekehyksenä tulee olla sosiaali- ja terveydenhuollon ...https://stm.fi/documents/1271139/2013549/Selvitys+SR+15.1.23_final.pdf/000f9c8b-159b-5c32-5874-4c204a9c610f/Selvitys+SR+15.1.23_final.pdf?t=1675761745353
-
4.12.2023 | GREVIO Ensimmäinen yleinen suositus naisiin kohdistuvan väkivallan digitaalisesta ulottuvuudesta hyväksytty 20. lokakuuta 2021 Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjuntaa käsittelevä asiantuntijaryhmä (GREVIO) Euroopan neuvosto GRE...https://stm.fi/documents/1271139/2013549/GREVIOn_suositus_naisiin_kohdistuvan_vakivallan_digitaalisesta_ulottuvuudesta.pdf/70debdd8-c06a-7bef-228e-11dadcd15199?t=1701675140503
-
5.10.2023 | Pöytäkirja (1/16) 9.3.2023 VN/1674/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(16) Pirkanmaan hyvinvointialueneuvottelu Aika: 9.3.2023 klo 9.10-12.10 Paikka: Mari...https://stm.fi/documents/1271139/180593296/Pirkanmaan-hyvinvointialueneuvottelun-p%C3%B6yt%C3%A4kirja+liitteet.pdf/ba9bcd7c-dee8-be7f-f0ea-a8c9e3f36e2d?t=1696510749420
-
13.5.2019 | 5.3.2019 ESISELVITYS SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TUTKIMUS- JA INNOVAATIOEKOSYSTEEMIN KANSALLISESTA OHJAUSMALLISTA SISÄLLYSLUETTELO 1. ESISELVITYKSEN TAUSTA JA KYSYMYKSENASETTELU ...........................................................................https://stm.fi/documents/1271139/5489645/Esiselvitys+sosiaali-+ja+terveysalan+tutkimus-+ja+innovaatioekosysteemin+kansallisesta+ohjausmallista/4a1bb073-e077-05f7-2bc1-34e3db1586e1?t=1557751926000
-
12.3.2018 | Rationaalisen lääkehoidon toimeenpano-ohjelma: linjauksia vuoteen 2022 Tausta Tämä dokumentti linjaa rationaalisen eli vaikuttavan, turvallisen, laadukkaan, taloudellisen ja yhdenvertaisen lääkehoidon kansalliset periaatteet vuosille 2018–2022. Ta...https://stm.fi/documents/1271139/7229376/Rationaalisen+l%C3%A4%C3%A4kehoidon+toimeenpano-ohjelma_linjauksia+vuoteen+2022.pdf/b59f9be7-bece-4374-9a5d-0284ef799f98?t=1520853061000
-
5.7.2024 | Muistio (1/3) 12.12.2023 VN/22236/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(3) Yhteistyöalueneuvottelu Sisä-Suomen YTA alue Aika: 12.12.2023, klo. 10 – 14.15 Pa...https://stm.fi/documents/1271139/216032159/Allekirjoitettu_Sis%C3%A4-Suomen+YTA-neuvottelun+p%C3%B6yt%C3%A4kirja+syksy+2023+liitteineen.pdf/e97493ae-d359-3020-f02f-ecae2f7da0d3?t=1720164453591
-
5.7.2024 | Pöytäkirja (1/4) 11.12.2023 VN/22236/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(4) Pohjoisen alueen yhteistyöalueneuvottelu Aika: 11.12.2023 Paikka: kh. Meripaja...https://stm.fi/documents/1271139/216032159/Allekirjoitettu_Pohjois-Suomen+YTA-neuvottelun+p%C3%B6yt%C3%A4kirja+syksy+2023+liitteineen.pdf/a4a24b6f-e512-4046-4df5-4e345fd8ebf7?t=1720164459558
-
9.5.2022 | 1 Monikielisyys ja kielellinen haavoittuvuus sosiaalityön digitalisoituvilla kentillä (SOSKIELI) Konsortiohankkeen osapuolet: Åbo Akademi ja Helsingin yliopisto Vastuullinen tutkija (PI): VTT, dosentti Camilla Nordberg 1. Tutkimuksen tarkoitus ja ...https://stm.fi/documents/1271139/119935581/2021_Nordberg_Monikielisyys+ja+kielellinen+haavoittuvuus+sosiaality%C3%B6n+digitalisoituvilla+kentill%C3%A4.pdf/3427fd16-573e-d4ce-f982-afb1c5c06a78?t=1652088864480
-
9.5.2022 | 1 Harkittua vammaissosiaalityötä (HaraVa) 1. Tarkoitus ja tavoitteet 1.1. Merkitys suhteessa nykytietämykseen sekä tutkimukselliset lähtökohdat Sosiaalityön tutkimuksessa vammaisuus on jäänyt marginaaliin, vaikka vammaisia ihmisiä on arvioitu olev...https://stm.fi/documents/1271139/119935581/2021_Zechner_Tutkimussuunnitelma.pdf/3cc6dfc3-f4f2-3148-3114-939b89aae56e?t=1652088865350
-
5.10.2023 | Pöytäkirja (1/15) 14.2.2023 VN/1674/2023 VALTIONEUVOSTO PL 23, 00023 Valtioneuvosto vn.fi p. 0295 16001 STATSRÅDET PB 23, 00023 Statsrådet vn.fi/sv Tfn 0295 16001 1(15) Satakunnan hyvinvointialueneuvottelu PÖYTÄKIRJA Aika: 14.2.2023 klo 9-12 Paikk...https://stm.fi/documents/1271139/180593296/Satakunnan-hyvinvointialueneuvottelun-p%C3%B6yt%C3%B6kirja+liitteet.pdf/f370f882-1b0d-de0a-b5f5-94b1dfd496b6?t=1696510601111
-
5.7.2024 | Alla mainittu asiakirja on allekirjoitettu X-SIGN sähköisen allekirjoituksen palvelussa. Prosessin tunnus on 49ee302f-3cbf-4f31-873b-3284b9be3164. Allekirjoitukset Allekirjoittaja TARMO ANTERO MARTIKAINEN Allekirjoitusaika 14.06.2024 20:59 Allekir...https://stm.fi/documents/1271139/216032159/Allekirjoitettu_L%C3%A4nsi-Suomen+YTA-neuvottelun+p%C3%B6yt%C3%A4kirja+syksy+2023+liitteineen.pdf/3e1b8fbf-4eeb-25d3-a066-b1fb6eb31cca?t=1720164457224
-
18.1.2023 | Sosiaali- ja terveysministeriö Muistio tartuntatautitoimijoiden ja viranomaisten esittämistä lainsäädännön kehittämistar- peista Muistio tartuntatautitoimijoiden ja viranomaisten esittämistä lainsäädännön kehittämistarpeista Sisällysluettelo 1. Ta...https://stm.fi/documents/1271139/105036658/Muistio+tartuntatautitoimijoiden+ja+viranomaisten+esitt%C3%A4mist%C3%A4+lains%C3%A4%C3%A4d%C3%A4nn%C3%B6n+kehitt%C3%A4mistarpeista.pdf/dfc4bd81-fdda-99ba-33c4-8fbb874b889d?t=1674031843965
-
11.2.2022 | MUISTIO 1(22) 10.02.2022 Hallitussihteeri Pekka Paaermaa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Meritullinkatu 8, Helsinki. PL 33, 00023 Valtioneuvosto. 0295 16001, stm.fi, @STM_Uutiset EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI RAVITSEMISLIIKKEIDEN TOIMINNAN VÄ...https://stm.fi/documents/1271139/109302231/11022022_ravitsemisliikkeet_muistio.pdf/dfcf0422-65f5-3511-49ce-994e37d00133?t=1644565870607
-
21.9.2021 | Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tartuntatautilain muuttamisesta ja väliaikaisesta muut- tamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tartuntatautilakia siten, että ulkomaista alkuperää olevien covid-19-tart...https://stm.fi/documents/1271139/21429433/HE+laiksi+tartuntatautilain+muuttamisesta+ja+v%C3%A4liaikaisesta+muuttamisesta+(1).pdf/20617ed2-9714-aa5d-28a9-f240ad357c74?t=1632209299345
-
21.9.2021 | Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tartuntatautilain muuttamisesta ja väliaikaisesta muut- tamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tartuntatautilakia siten, että ulkomaista alkuperää olevien covid-19-tart...https://stm.fi/documents/1271139/21429433/HE+laiksi+tartuntatautilain+muuttamisesta+ja+v%C3%A4liaikaisesta+muuttamisesta.pdf/81e24da6-0f77-b6e0-4f95-fb1b8c76cfa9?t=1632207493234
-
19.2.2021 | Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tartuntatautilain 16 ja 22 §:n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tartuntatautilakia. Esityksessä ehdotetaan täsmennettä- väksi aluehallintovirastolla olevaa ma...https://stm.fi/documents/1271139/39427285/19022021_HE+laiksi+tartuntatautilain+16+%C2%A7+ja+22+%C2%A7+muuttamisesta.pdf/b8ebafbb-43c8-1c8a-73ef-f27945a393b7?t=1613724580645
-
28.4.2015 | DIREKTIIVIT EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2011/24/EU, annettu 9 päivänä maaliskuuta 2011, potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huom...https://stm.fi/documents/1271139/1367174/Potilasdirektiivi_EU.pdf/38833efa-3b3a-44df-8556-4d56ee484164/Potilasdirektiivi_EU.pdf?t=1430205099000
-
2.6.2022 | 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tartuntatautilakia väliaikaisesti. Eräät covid-19-epide- mian leviämisen ehkäisemiseksi sä...https://stm.fi/documents/1271139/105036658/HE-luonnos+TTL-m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4aikaiset+ennakkotarkastettu+taitettu+FI+(1).pdf/a7222644-1671-0d37-bb2d-834c71e2ba69?t=1654166339602